Business Finland

Matkailuyritykset panostavat energiatehokkuuteen, moninaisuuden huomioimisessa on vielä työsarkaa

Jaa
Suomen matkailuala on kasvussa ja sen kestävyyden edistämisestä on tullut koko toimialan yhteinen tavoite. Kestävän matkailun tila 2022 -raportin mukaan matkailuyritykset satsaavat jo energiatehokkuuden parantamiseen ja osallistuvat ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin. Suomen suurin haaste matkakohteena puolestaan on huono saavutettavuus vähähiilisesti matkustaen.
Kuva: Visit Finland / Kestävän matkailun tila
Kuva: Visit Finland / Kestävän matkailun tila

Kansallinen kestävän matkailun Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelma on rakennettu matkailuelinkeinolle työkaluksi saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet ja ilmastotavoitteet. Olennainen osa ohjelmaa on, että matkailutoimijat sitoutuvat kansallisiin kestävän matkailun indikaattoreihin ja niihin liittyvään tiedonkeruuseen. Ilman mittaamista edistymistä on vaikea seurata. Visit Finlandin julkaisema Kestävän matkailun tila 2022 -raportti kokoaa yhteen kestävän matkailun indikaattoritietoja ensimmäistä kertaa.

– Raportin perusteella voi todeta, että matkailuyritykset Suomessa tekevät aktiivisesti työtä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Ilmastoystävällisen valinnat näkyvät erityisesti matkailuyritysten jätehuollossa ja hankinnoissa sekä käyttöveden ja sisälämpötilojen optimoinnissa. Matkailijoiden moninaisuuden, kuten liikuntarajoitteisten ja sateenkaarimatkailijoiden huomioiminen tarvitsee kuitenkin vielä toteutuakseen enemmän tietoisuutta ja konkreettisia tekoja, Visit Finlandin kestävän matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen kertoo.

Suurimmat ympäristöhaitat liikenteestä

Suurimmat ympäristöhaitat syntyvät liikenteestä, joka aiheuttaa keskimäärin 75 prosenttia matkailuun liittyvistä päästöistä ja tästä 40 prosenttia syntyy lennoista. Sijaintinsa vuoksi Suomen lentomatkojen päästöintensiteetti on EU-keskiarvoa lähes puolet suurempi. Junamatkojen osuus matkustustavoista Suomessa on noin 11 prosenttia. 

– Panostamalla raideliikenteen kehittämiseen saataisiin vaihtoehtoja lentämiselle sekä parannettaisiin mahdollisuuksia saapua Suomeen ja matkustaa Suomen sisällä vähähiilisesti, mutta kohtuullisessa ajassa. Vähähiilisten ja vastuullisten liikkumismuotojen ja saavutettavuuden kehittyminen myös lisäisi matkailun hyväksyttävyyttä, Kokkarinen jatkaa.

Suomen matkailualan energiaintensiteetti on huomattavasti EU-keskiarvoa suurempi pohjoisesta sijainnistamme johtuen. STF-ohjelman yrityksistä 89 prosenttia tekee toimia energiatehokkuuden parantamiseksi ja 68 prosenttia energiasta syntyy uusiutuvilla energianlähteillä. Lähes kaikki (99 prosenttia) STF-ohjelman yritykset vahvistavat osallistuvansa aktiivisesti ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin. 

Matkailulla positiivisia vaikutuksia paikallisiin yhteisöihin

Kestävän matkailun on otettava huomioon sekä vierailijat että paikalliset yhteisöt. Osana indikaattorijärjestelmää teetettyyn asukaskyselyyn vastanneista jopa 92 prosenttia on tyytyväisiä matkailun vaikutuksiin asuinpaikkakunnalla, mutta vain 52 prosenttia oli tyytyväisiä omiin vaikutusmahdollisuuksiin matkailun kehittämisessä.  

– Matkailualalla on suuri kädenjälkipotentiaali edistää kestävää kehitystä. Kädenjäljellä tarkoitetaan positiivisia vaikutuksia, joita organisaatio saa aikaan palveluidensa ja tuotteidensa kautta. Kädenjäljestä hyötyvät asiakkaat ja laajemmin koko yhteiskunta. Tämä näkyy hyvässä tuloksessa, jossa asukkaat ovat tyytyväisiä matkailun vaikutuksiin kotiseudullaan. Vielä kun saisi parannettua paikallisten yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia, Kokkarinen miettii.

Raportin mukaan ihmisten moninaisuutta ei matkailuyrityksissä ole erityisen hyvin otettu huomioon. Vain alle kolmasosa yrityksistä tarjoaa palveluita liikuntarajoitteisille tai kokee kohteensa LGBTQ+ -ystävälliseksi. Sosio-kulttuurisen kestävyyden teemassa matkailuelinkeinolla on vielä työnsarkaa.

 

Visit Finlandin julkaisema ensimmäinen Kestävän matkailun tila 2022 -raportti kokoaa yhteen Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman kestävän matkailun indikaattoritietoja, joilla mitataan matkailun kestävyyttä. Jatkossa vuosittain julkaistava raportti tulee sisältämään myös seurantatietoa. Raportin toteuttajakumppaneita ovat Positive Impact ja Digia.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle:


Liisa Kokkarinen, Head of Sustainable Development
Visit Finland | Business Finland
liisa.kokkarinen@businessfinland.fi


Heli Hemgård, Communications Manager
Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219

Kuvat

Kuva: Visit Finland / Kestävän matkailun tila
Kuva: Visit Finland / Kestävän matkailun tila
Lataa
Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo Vain alle kolmasosa yrityksistä tarjoaa palveluita liikuntarajoitteisille tai kokee kohteensa LGBTQ+ -ystävälliseksi.
Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo Vain alle kolmasosa yrityksistä tarjoaa palveluita liikuntarajoitteisille tai kokee kohteensa LGBTQ+ -ystävälliseksi.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Business Finland
Business Finland
PL 358
00180 Helsinki

http://www.businessfinland.fi

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa vuoden aikana 3,8 miljardia euroa9.4.2024 08:06:14 EEST | Tiedote

Ulkomaiset matkailijat tekivät viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana (maaliskuu 2023 - helmikuu 2024) yhteensä 4,7 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät keskimäärin 807 euroa matkaa kohden, eli yhteensä noin 3,8 miljardia. Matkoista 73 prosenttia oli vapaa-ajan matkoja ja 27 prosenttia työmatkoja. Tiedot käyvät ilmi Visit Finlandin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tuottamasta kuukausitilasto Matkailijamittarista.

Green North Energy monistaa Business Finlandin rahoittamaa vetylaitoskonseptiaan Poriin ja Kemiin – tähtäimessä Suomen omavaraisuus ammoniakin tuotannossa26.3.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Suomalainen Green North Energy on tehnyt aiesopimukset vihreiden vety- ja ammoniakkilaitosten perustamisen selvityksestä Porin ja Kemin kaupunkien kanssa. Yhtiö pystyy hyödyntämään Business Finlandin tuella kehittämäänsä tuotantokonseptia, jota se soveltaa jo Naantaliin rakentuvassa pilottilaitoksessa. Yhteensä yli miljardin euron suunnitelluilla investoinneilla tähdätään vihreän siirtymän vauhdittamiseen, huoltovarmuuden paranemiseen ja uusien työpaikkojen syntymiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye