Maunulassa siirretään kunnallistekniikkaa ja ulkoilureitti Lampuotilanpuistossa uusitaan

Lampuotilantiellä ja Maunulantiellä siirretään vesihuoltoa sekä kaapeliputkituksia pois tonteilta 28222 ja 28225. Tontit sijoittuvat Lampuotilantien pohjois- ja eteläpuolelle ja Maunulantien länsipuolelle. Kaivu- ja tietyöt alueella mahdollistavat asemakaavan mukaisen asuinrakentamisen tonteille sekä turvallisemmat jalankulun ja pyöräliikenteen yhteydet alueella.
Lampuotilantie muutetaan yhdistetyksi jalkakäytäväksi ja pyörätieksi. Lampuotilanpuiston kohdalle rakennetaan kääntöpaikka ja nykyisin Lampuotilantiellä sijaitseva kääntöpaikka poistetaan.
Maunulantien liittymäaluetta Pirkkolantielle kunnostetaan johto- ja kaapelisiirtojen sekä Raide-Jokerin rakentamisen Pirkkolantiellä aiheuttamien muutosten takia.
Lisäksi alueella uusitaan valaisinpylväitä ja parannetaan hulevesiviemäröintiä.
Työt alkavat viikolla 11 Lampuotilantiellä vesihuolto- ja kaukolämmön kaivaustöillä.
Lampuotilanpuiston kaakkoispäähän uusitaan puistoreitti
Lampuotilanpuiston kaakkoispäähän rakennetaan uusi asfaltoitu reitti.
Puisto on nykyisellään metsää, jossa kasvaa muun muassa kuusia ja koivuja. Puiston halki kulkee jyrkkä polku, johon liittyy puistoraitti idästä Maunulanpolulta, ja reitti jatkuu lounaaseen Kuusikkopolulle ja Metsäpuronkujalle.
Uusi reittilinjaus tehdään serpentiinimäiseksi, jotta siitä saadaan riittävän loiva. Alueelta joudutaan poistamaan puita uuden reitin mahdollistamiseksi. Maaliskuun aikana, ennen lintujen pesimäkautta, puistosta poistetaan noin 20 puuta. Osa puista joudutaan poistamaan uuden kääntöpaikan rakentamisen takia. Myöhemmin alueelle istutetaan 15 uutta puuta. Myös alueen vesaikko säilytetään suurilta osin.
Työt valmistuvat lokakuun loppuun mennessä
Lampuotilantien ja Maunulantien sekä puiston rakennustöiden on suunniteltu valmistuvan lokakuun 2023 loppuun mennessä.
Työmaat eivät aiheuta suurta haittaa alueella. Asukkaat pääsevät omille tonteilleen normaalisti töiden aikana. Työmaaliikenne pyritään toteuttamaan Maunulantien kautta. Lampuotilantie suljetaan kokonaan liikenteeltä töiden ajaksi Lampoutilantienpuiston ja Maunulantien välillä. Lampuotilanpuiston reitti pyritään pitämään auki koko kunnostustöiden aikana.
Hankkeen urakoitsijana toimii Stara. Töiden alkamisesta on tiedotettu aikaisemmin alueen asukkaille.
Alueella on aikaisemmin tehty katutöitä Raide-Jokerin uuden reitin varrella Pirkkolantiellä, Pirjontiellä ja Pakilantiellä.
Lue lisää suunnitelmista Helsingin kaupungin karttapalvelusta: https://kartta.hel.fi/. Löydät ne katu- ja puistohankkeiden alta valitsemalla ”katu- ja puistorakentamiskohteet tänä vuonna”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhani Jaatinen
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Alueellinen rakennuttaminen
040 593 3870
juhani.jaatinen@hel.fi
Esa Aaltonen
vastaava työnjohtaja
Stara
050 560 9125
esa.aaltonen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Katajanokalla alkaa laaja katutyö 29. toukokuuta26.5.2023 15:17:22 EEST | Tiedote
Urakassa uudistetaan valaistus-, sähkö-, raitiotie- sekä televerkkoa. Valaistus uusitaan LED-valaisimiksi koko urakka-alueella. Työ vaikuttaa liikenteeseen ja pysäköintiin useilla kaduilla. Työn arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 25.5.202325.5.2023 17:59:27 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 25.5..2023 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 8.6.2023.
Uudistuneet Esplanadit avataan pian kaupunkilaisille25.5.2023 15:22:08 EEST | Tiedote
Esplanadien kokeiluluontoiset uudistukset ovat enimmiltä osin valmistumassa 10. kesäkuuta vietettävää Helsinki Samba Carnevalia ja paria päivää myöhemmin juhlittavaa Helsinki-päivää varten. Tavoitteena on saada uudet kävely-, oleilu- ja pyöräilyalueet täysin valmiiksi kesäkuun aikana.
Tutkimustulos: automaattivalvonta vähentänyt suuria ylinopeuksia Helsingissä24.5.2023 12:31:30 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on lisännyt automaattista liikennevalvontaa liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Tuore tutkimus vahvistaa automaattivalvonnan vähentävän tehokkaasti suuria ylinopeuksia paitsi valvontapisteen välittömässä läheisyydessä, mutta myös valvontapisteen jälkeisellä katuosuudella. Arvion mukaan automaattinen liikennevalvonta voisi vähentää henkilövahinko-onnettomuuksien määrää tutkittujen kohteiden kaltaisilla alueilla noin kymmenyksellä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 23.5.202323.5.2023 20:39:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 23. toukokuuta 2023. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme