MEDIAKUTSU: Katse kohti kulutuksen ilmastovaikutuksia – Suomen ympäristökeskus selvitti Suomen kaikkien kuntien ja maakuntien kulutusperusteiset ilmastopäästöt. Tiistai 31.1. klo 9-11. Ilmoittaudu mukaan!

Suomen ympäristökeskus on laskenut ensimmäistä kertaa kaikille Suomen kunnille ja maakunnille kulutukseen perustuvat ilmastopäästöt.
Uuden päästötiedon avulla kunnat voivat entistä paremmin tunnistaa toimet, joilla ne voivat vaikuttaa omien toimintojensa ja kuntalaisten kulutuksesta aiheutuviin ilmastopäästöihin. Lisäksi päästölaskenta antaa tietoa kuntarajojen ulkopuolella syntyvistä päästöistä muualla Suomessa sekä ulkomailla.
Kuntien kulutusperäisessä päästötarkastelussa tavaroiden ja palveluiden koko tuotantoketjun päästöt lasketaan kuntiin hyödykkeiden loppukäytön perusteella. Päästöt jaotellaan kotitalouksien kulutukseen, kuntien hankintoihin ja investointeihin.
Aika ja paikka: tiistai 31.1.2023 klo 9.00–11.00, Tiedekulma, Think Lounge 2 krs., Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki
Ilmoittautumiset: s-postilla viestintäasiantuntija Hannele Ahposelle, hannele.x.ahponen@syke.fi ma 30.1. klo 12 mennessä. Tilaisuutta voi seurata myös striimistä, mutta sitä kautta ei oteta kysymyksiä tai kommentteja. Suosittelemme siis toimittajia tulemaan paikan päälle.
Ohjelma:
- Mitä kulutuspäästöt kertovat – päästölaskennan päätulokset / erikoistutkija Santtu Karhinen ja tutkija Mari Heikkinen, Suomen ympäristökeskus
- Julkisten hankintojen ja investointien päästövaikutukset / erikoistutkija Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus
- Mistä kuntalaisen hiilijalanjälki muodostuu ja miten siihen voi vaikuttaa? / erikoistutkija Marja Salo, Suomen ympäristökeskus
- Keskustelua ja kysymyksiä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Ahponen
Viestintäasiantuntija
Suomen ympäristökeskus (Syke)
Viestintä ja markkinointi
P. 050 3275 997
hannele.x.ahponen@syke.fi
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nuoret vaativat merkittäviä muutoksia ruuan kulutukseen ja tuotantoon16.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Nuorten ruokaraati vaatii avointa ja tutkittua tietoa ruuasta – sen alkuperästä, tuotantotavoista ja vaikutuksista ilmastoon, luontoon ja hyvinvointiin. Ilman selkeitä faktoja vastuulliset kulutusvalinnat eivät ole mahdollisia. Nuoret luovuttavat kannanottonsa kansalliseen ruokastrategiaan 2040 maa- ja metsätalousministeriön tilaisuudessa 16.12.2025.
Kommunernas utsläpp fortsätter minska – trafikens andel av utsläppen ökar16.12.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt förhandsberäkningsuppgifterna för 2024 minskade Finlands växthusgasutsläpp enligt Hinku-beräkningsreglerna med cirka fem procent jämfört med föregående år. På lång sikt har utsläppen sedan år 2005 minskat med 40 procent och jämfört med år 1990 med 43 procent.
Kuntien päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä kasvaa16.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkolaskentatietojen perusteella Hinku-laskentasääntöjen mukaiset Suomen kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2005 lähtien päästöt ovat vähentyneet 40 prosenttia ja vuoteen 1990 verrattuna 43 prosenttia.
Viikkokatsaus 15.–19.12.202511.12.2025 12:59:58 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Viikkokatsaus 8.–12.12.20254.12.2025 12:30:18 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
