MEDIAKUTSU: Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän uudet linjaukset ja suositukset
5.10.2020 12:24:24 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Tilaisuudessa ovat paikalla Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, THL:n johtaja Mika Salminen, Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen ja HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat alueellisen koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ylimmästä johdosta koostuvan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudun koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Ilmoittautuminen
Tilaisuus järjestetään ensisijaisesti verkossa, liity mukaan Helsinki-kanavalla.
Median on mahdollista osallistua tilaisuuteen rajatusti myös Helsingin kaupungintalolla (Pohjoisesplanadi 11–13).
Pyydämme paikan päälle saapuvien ilmoittautumiset tiistaina 6. lokakuuta kello 10 mennessä: viestintäpäällikkö Jukka Jänönen, s-posti: jukka.janonen@hel.fi tai puh. 0400 127 147.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Junatien metrosillan hankesuunnitelman9.4.2026 08:08:32 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 8. huhtikuuta kokouksessaan Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutokset Pitäjänmäen Patterimäen itäosaan ja Ruskeasuon Koroistentielle.
MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu
Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.
Helsingin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029 etenee valtuustoon7.4.2026 17:53:27 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui pääsiäisen pyhien takia poikkeuksellisesti tiistaina 7. huhtikuuta. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle kaupungin hyvinvointisuunnitelman, neuvolasuunnitelman sekä opiskelijahuollon suunnitelmien 2026-2029 hyväksymistä.
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
