Mediakutsu: Syöpälääketutkimus sairaaloissa edistää vaikuttavaa hoitoa – miten kliinistä tutkimusta voidaan lisätä? Keskustelutilaisuus 16.9.2021 klo 13–15
9.9.2021 09:00:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Kliinisillä lääketutkimuksilla on merkittävä rooli syöpäpotilaiden hyvässä hoidossa ja terveydenhuollon vaikuttavuuden kehittämisessä.Uusien lääketutkimusten määrä on kuitenkin ollut viime vuosina huolestuttavassa laskussa.
Helsingin yliopiston koordinoima Cancer IO -hanke järjestää 16.9. klo 13–15 etätapahtuman, jonka tavoitteena on herättää keskustelua kliinisen tutkimuksen toteuttamismahdollisuuksista Suomessa ja keskustella ratkaisuvaihtoehdoista tutkimuksen lisäämiseksi.
Tilaisuudessa keskustelun pohjana toimii 16.9. julkaistava Cancer IO:n ja Nordic Healthcare Groupin toteuttama selvitys, jossa kartoitettiin sairaaloiden valmiuksia toteuttaa kliinisiä syöpälääketutkimuksia sekä tutkimuksen esteitä. Selvitystä varten haastateltiin viiden yliopistosairaalan ja seitsemän keskussairaalan syövänhoidon asiantuntijoita. Raportissa kuvataan sairaaloiden resursseja, tutkimusinfrastuktuuria ja kannustimia toteuttaa tutkimuksia. Siinä esitetään myös Cancer IO -hankkeen suositukset kliinisten tutkimusten määrän lisäämiseksi Suomessa.
Tilaisuudessa aiheesta ovat keskustelemassa kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd), Sisä-Suomen Syöpäkeskuksen johtaja, ylilääkäri Annika Auranen, FICAN tutkijaprofessori ja Cancer IO:n tutkimusjohtaja Juha Klefström, sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Sirkku Pikkujämsä, Syöpäsäätiön tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors, Helsingin yliopiston lääketieteen kandidaattiseuran puheenjohtaja Matias Posa, Bristol Myers Squibb Finlandin lääketieteellinen johtaja Pia Annunen ja Suomen Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Minna Anttonen.
Tilaisuus järjestetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa ja se on katsottavissa suorana lähetyksenä Tiedekulman verkkosivuilla. Päivittyvä ohjelma löytyy Cancer IO:n sivuilta.
Katsojilla ja toimittajilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä panelisteille viestiseinä Presemon kautta osoitteessa: https://presemo.helsinki.fi/syopatutkimukset/. Toimittajilla on lisäksi mahdollisuus haastatella Cancer IO:n asiantuntijoita ennen tilaisuutta tai sen jälkeen. Koronatilanteen vuoksi Tiedekulmaan voivat tulla paikan päälle ainoastaan puhujat.
Haastattelupyynnöt ja yhteydenotot: cancerio-office@helsinki.fi.
Lisätietoja
Juha Klefström, tutkimusjohtaja, lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Puh.044 377 3876
Sähköposti: juha.klefstrom@helsinki.fi
@Cancer_IO_
@JuhaKlefstrom
Cancer IO on Helsingin yliopiston koordinoima immuno-onkologisiin syöpähoitoihin eli immuunihoitoihin (IO) keskittyvä kansallinen tutkimus- ja innovaatiohanke. Business Finlandin rahoittamassa Cancer IO:ssa on mukana 30 kumppania: yliopistoja, yliopistosairaaloita, potilasjärjestöjä, lääkealan yrityksiä sekä start-up yrityksiä. Hanke tekee tiivistä yhteistyötä alueellisten syöpäkeskusten kanssa.
Cancer IO -hankkeen kokonaisbudjetti on 10 miljoonaa euroa, josta julkisen tutkimuksen osuus on noin viidennes. Hanke on alallaan yksi Euroopan suurimmista.
Lue lisää: www.cancerio.org
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Koivusipiläviestinnän asiantuntijaHelsingin yliopisto | Meilahden kampus
Puh:02941 25491Puh:050 472 5881anu.koivusipila@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Kasvipainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen voi vähentää paksu- ja peräsuolisyöpien riskiä20.3.2026 08:57:27 EET | Tiedote
Punaisen ja prosessoidun lihan osittainen korvaaminen kasviperäisillä ruuilla, erityisesti täysjyvällä, on yhteydessä paksu- ja peräsuolisyöpien pienempään riskiin suomalaisilla aikuisilla.
Suomalaistutkijat neuvomaan Tanskan metsitystä19.3.2026 08:46:09 EET | Tiedote
Tanska aikoo metsittää 250 000 hehtaaria peltoa vuoteen 2045 mennessä. Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat selvittävät tanskalaisten kanssa, miten peltojen metsityksestä saadaan ilmastolle mahdollisimman suuri hyöty.
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme