Gummerus

Mediatiedote: Jake Nyman perkaa arkistojen salat ja sensuroidut levyt uudessa kirjassaan

18.8.2017 15:01:36 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
The Rolling Stonesista Pussy Riotiin, Irwin Goodmanista M. A. Nummiseen. Kielletyt levyt (Gummerus) tuo päivänvaloon, kuinka erikoisista syistä musiikkia on sensuroitu. Kirjan ennennäkemättömät arkistolöydöt todistavat, miten surkuhupaisan mielivaltaisesti levyjä kiellettiin Suomessakin.
Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri
Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri

Musiikin mahti on valtava. Siitä todistaa Jake Nymanin uusi tietokirja Kielletyt levyt. Teos esittelee, kuinka sensuuri on iskenyt populaarimusiikkiin joka puolella maailmaa – niin 1920-luvun Yhdysvalloissa, natsi-Saksassa kuin rautaesiripunkin takana. Levyjä on kielletty poliittisista, uskonnollisista ja moralistisista syistä: usein on haluttu rajoittaa seksiin, huumeisiin tai alkoholiin liittyviä tekstejä, joskus esityskieltoon on vaikuttanut sota ja joskus taas puhdas rasismi.

Kirja musiikin sensuurista oli pitkään Jake Nymanin haaveena, ja hän työsti teostaan kolme vuotta.

– Suuri mutta hyvin mieluisa yllätys oli Ylen ohjelmajohdon ja äänilevystön välisen kirjeenvaihdon löytyminen, "salaiset kansiot", joiden luultiin kadonneen, Jake Nyman kertoo.

Arkistolöydöt paljastavat, kuinka itsevaltaisesti kappaleiden esittäminen kiellettiin. Suomessa sensuurin vaikuttimena oli paitsi yleinen moralismi myös ulkopolitiikka.

Materiaalia kertyi sen verran, että Kielletyissä levyissä keskitytään länsimaiseen populäärimusiikkiin. 

– Ainoa poikkeus on kirjan viimeinen luku Afganistanista. Siellä musiikki haluttiin kieltää 1990-luvun lopussa kokonaan, ei saanut laulaa ja soittimet kerättiin pois. Se on aika hurja esimerkki; maa, jossa musiikki melkein kuoli, Nyman sanoo. 

Legendaarinen musiikkitoimittaja Jake Nyman (s. 1949) on tehnyt radio-ohjelmia Ylessä vuodesta 1972 alkaen. Tunnetuimpia niistä ovat Kovan päivän iltaOnnenpäiväNuorten sävellahjaRockradio ja Tähtisumua. Hän on myös kirjoittanut useita populaarimusiikin tieto- ja hakuteoksia.

Jake Nyman: Kielletyt levyt
333 sivua
Saatavana myös sähkökirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
tiedottaja Jonna Tapanainen, 040 737 9016, jonna.tapanainen@gummerus.fi

Kuvat

Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri
Jake Nyman, kuva: Anssi Lauri
Lataa
Kielletyt levyt, kansi Tuomo Parikka
Kielletyt levyt, kansi Tuomo Parikka
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Paula Havaste kirjoittaa historiallisessa romaanissaan sopimusavioliitosta, ruttoepidemiasta ja naiselle asetetuista odotuksista13.8.2026 13:17:25 EEST | Tiedote

Paula Havasteen Ruttotyttö-romaani (Gummerus) kertoo sitkeästä nuoresta Liinasta, joka joutuu luovimaan naiselle asetettujen odotusten ja vaatimusten ristiaallokossa 1600-luvulla. Havaste tunnetaan paitsi tietokirjoista myös historiallisista romaaneistaan, joissa tarinaan punoutuu tutkittua tietoa entisaikojen arjesta ja kansanperinteestä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 21.9.

ENNAKKOTIEDOTE: Mitä tehdä, kun kansanvallan perustukset horjahtelevat? Jäähyväiset demokratialle (Gummerus) ilmestyy 4.9.12.8.2026 09:09:36 EEST | Tiedote

Demokratiaa on ajauduttu pitämään länsimaissa itsestäänselvyytenä, mutta sen perustukset horjahtelevat. Elämme maailmassa, jossa vaalit hävinnyt Yhdysvaltojen istuva presidentti yrittää estää vallanvaihdon usuttamalla kannattajansa rynnimään kongressitaloon estämään vaalituloksen vahvistamisen. Merkkejä kansanvallan rapauttamisesta löytyy myös EU-alueelta, Suomi mukaan lukien. Milloin maailma muuttui tällaiseksi? Miten kunnioitus kansanvaltaisia instituutioita ja inhimillisiä käytöstapoja kohtaan saivat väistyä öyhöttämisen, vihapuheen ja valheiden tieltä? Entä mitä asialle voisi tehdä? Matti Mörttisen ja Yannick Lahden Jäähyväiset demokratialle ilmestyy 4.9.

Murtuma runoilijan jalassa sai katsomaan maailmaa erilaisesta näkökulmasta – Silja Kejosen runokokoelmassa kontataan Versailles’n peilisalissa10.8.2026 14:02:09 EEST | Tiedote

Versailles (Gummerus) on kirjailija ja kuvataitelija Silja Kejosen neljäs runokokoelma. Siinä Marie Antoinette ei sopeudu tiukkaan etikettiin. Kokoelman hurmaavat kompositiot ja surrealistinen näyttämö tutkivat naisen ruumiillisuutta, vanhenemista ja vitaliteettia. Kejonen on sukeltanut Marie Antoinetten maailmaan myös yhdessä näyttelijä Outi Vuorirannan kanssa tehdyssä taideperformanssissa, jota on esitetty osana Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye