Menestyvä maatalousyrittäjä hallitsee riskit ja maatilan talouden
18.8.2022 10:15:54 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Menestyvät maataloustuottajat – Smart Farmers -tutkimuksessa selvitettiin maatalousyrittäjien menestymistä ja sitä selittäviä tekijöitä laajan viljelijäkyselyn, työpajojen ja haastattelujen avulla.
”Halusimme löytää menestymiselle pelkkää taloudellista pärjäämistä laajemman ja yleispätevämmän selityksen. Yrittäjä luokiteltiin menestyväksi, kun hänen tilansa kuului maataloustuotannon taloudellisen kannattavuuden suhteen parhaaseen viidennekseen. Lisäksi hänen tuli itse kokea menestyneensä hyvin ja arvioida työkykynsä hyväksi”, kertoo TTS:n erikoistutkija Janne Karttunen.
Menestystekijöiden tunnistaminen on tärkeää, koska maatalous käy läpi rakennemuutosta ja toimintaympäristö on muuttunut yhä epävakaammaksi. Kehitystä on voitava ohjata hallitusti ja oikeaan suuntaan, jotta kannattava ruuantuotanto olisi mahdollista.
Tutkimuksen aineistot kerättiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan keväällä 2022.
Menestyjä on valmis tekemään isojakin muutoksia tilan toimintaan
Rohkaiseva tutkimustulos on, että menestyviä maatalousyrittäjiä oli kaikenkokoisilla tiloilla, ympäri maata ja eri tuotantosuunnissa. He olivat osaavia ja työssään motivoituneita järjestelmällisiä johtajia. Enemmistöllä oli peltoalaltaan keskikokoista suurempi kasvi- tai eläintila.
”Menestyvät maatalousyrittäjät olivat hieman nuorempia kuin maatalousyrittäjät keskimäärin. Menestymistä tuki usein tilan yritystoiminnan laajentaminen ja monialaistaminen sekä uuden teknologian käyttö peltoviljelyssä. Menestyjät osasivat lisäksi ottaa aikaa itselleen ja palautumiselle”, kertoo Luken erikoistutkija Hanna Karikallio.
Menestyjiä yhdisti talouden- ja riskinhallintakyky. He olivat onnistuneet tarkasti suunnitelluilla investoinneilla kehittämään ja tehostamaan tilan toimintaa. Lisäksi he olivat erittäin markkinaorientoituneita ja valmiita tekemään tuotantoon isojakin muutoksia, jos markkinoiden kehittyminen ja kysyntä sitä edellyttivät.
Maatalouspolitiikan pitää kannustaa kannattavaan tuotantoon
Tutkimus antaa useita suosituksia niin maatalousyrittäjille, muille ruokaketjun toimijoille kuin maatalouspolitiikallekin.
”Maatalousyrittäjien johtamis- ja taloustaitoja sekä muuta osaamista, kuten riskienhallintaa, uuden teknologian käyttöä ja työkyvystä huolehtimista tulee ylläpitää ja kehittää. Jatkuva oppiminen on välttämätöntä, ja se on huomioitava alan koulutustarjonnassa”, sanoo Karikallio.
Ruokaketjun muut toimijat puolestaan odottavat maatalousyrittäjiltä monipuolista osaamista niin liiketoiminnan, talouden kuin ihmisten johtamisessa. Toiminnan tulee olla tavoitteellista ja liiketoimintalähtöistä, ja kokonaisuuden ymmärryksen tulee olla kunnossa. Myös itsensä johtamisen tärkeys korostuu.
”Maatalous- ja elinkeinopolitiikan pitää kannustaa liiketaloudellisesti kannattavaan maataloustuotantoon. Maatilan yhtiöittämistä on tuettava, jotta kilpailukyky paranee. Myös työllistämisen kynnystä on madallettava ja ensimmäisen työntekijän palkkaamista helpotettava”, sanoo PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.
Hankkeeseen on saatu rahoitusta Maatilayritysten kehittämisrahastosta. Tutkimuksen keskeiset tulokset on julkaistu policy briefinä "Menestyvä maatalousyrittäjä hallitsee riskit ja taitaa talouden" PTT:n verkkosivuilla (linkki alla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg, Pellervon Taloustutkimus PTT, 0400 639 450, sari.forsman-hugg@ptt.fi
Erikoistutkija Hanna Karikallio, Luonnonvarakeskus Luke, 0295 322 564, hanna.karikallio@luke.fi
Erikoistutkija Janne Karttunen, TTS Työtehoseura, 044 7143 689, janne.karttunen@tts.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Vihreä siirtymä voi vauhdittaa aluetaloutta – vaatii aktiivisia toimia sekä paikallisesti että kansallisesti13.10.2026 10:05:52 EEST | Tiedote
Vihreän siirtymän investoinnit voivat tuoda merkittävää piristystä aluetalouteen ympäri maata. Tämä kuitenkin edellyttää mm. osaavan työvoiman, energian ja asuntotarjonnan varmistamista, toteaa Pellervon taloustutkimus PTT:n puheenvuoro-julkaisu. Uusiutuvan energian oheen tulisi saada myös korkean arvonlisän tuotantolaitoksia työpaikkoineen.
Ennuste: Puumarkkinat vilkastuvat pitkän hiljaisen kauden jälkeen8.10.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
Puumarkkinoiden pitkään jatkunut hiljainen vaihe on päättymässä loppuvuodesta, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Pystyvarastojen hupeneminen ajaa puukaupat hienoiseen nousuun, joka kiihtyy ensi vuonna. Kuitupuun hinnat putoavat huippuvuosista huomattavasti. Tämän seurauksena kantorahatulot laskevat selvästi.
Ennuste: Konfliktit ja kireä kilpailu painavat yhä metsäteollisuuden vientiä8.10.2026 09:56:23 EEST | Tiedote
Suomen metsäteollisuuden vienti on tänä vuonna lievässä vastatuulessa kriisien, vaisun kysynnän ja kireän kilpailun takia, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Vaikean markkinatilanteen takia viennin arvo laskee, erityisesti sellussa. Sahatavaralle puolestaan vaikeuksia tuo Iranin sota.
Selvitys: Tuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmatuen laajentamiselle parhaat edellytykset peruna-, vilja- ja naudanliha-aloilla6.10.2026 12:02:43 EEST | Tiedote
Tuottajaorganisaatioille tarkoitettua EU:n toimintaohjelmatukea voisi seuraavaksi laajentaa peruna-, vilja- ja naudanliha-aloille, suosittaa Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Selvityksen mukaan näillä aloilla tuen käytölle on tällä hetkellä eniten edellytyksiä. Lisäksi itse tukijärjestelmää pitäisi kehittää painottamaan vahvemmin kaupallista toimintaa ja tuottajan markkina-aseman parantamista.
Muistutuskutsu: Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennusteen julkistus 8.10.1.10.2026 10:50:59 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus julkistaa syksyn metsäalan ennusteensa webinaarissa torstaina 8. lokakuuta klo 10.00. Ennusteessa tarkastellaan metsäteollisuuden ja puumarkkinoiden lähiaikojen näkymiä. Mikä vaikutus kansainvälisillä jännitteillä sekä konflikteilla on metsäteollisuuteen, ja miten orastava Suomen talouskasvu näkyy alalla? Alkaako puumarkkinoilla vilkastua pitkän hiljaisen jakson jälkeen, entä miten käy puun hinnoille?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
