Kustannusyhtiö Kosmos

Meri Werkkomäen esikoisromaani Koira on hulvaton ja herkkä nelipäiväinen tarina rikkinäisen lapsuuden kohtaamisesta

Jaa
Koira (Kosmos) on hersyvän hauska ja koskettava tarina syyllisyydestä, alkoholismista, perhesiteistä ja tietysti koirasta.
Meri Werkkomäki. Kuva: Meri Björn
Meri Werkkomäki. Kuva: Meri Björn

Rauha herää sunnuntaina asunnossaan suu kuivana, pää jomottaen ja vailla muistikuvia edellisillasta. Asunnossa herää myös koira. Rauha ei omista koiraa.

Rauhan on ryhdistäydyttävä ja ryhdyttävä selvittämään koiran arvoitusta. Pian selviää, että kyseessä ei olekaan ihan tavallinen koira.

Koira on Meri Werkkomäen huumorin sävyttämä mutta riipaiseva esikoisromaani, jonka kuluessa koira johdattaa Rauhan kohtaamaan asioita, jotka tämä on koittanut lakaista maton alle.

"Perheeseeni tuli uusi jäsen, Zelda-koira kesällä 2018. Pian huomasin kirjoittavani jotain yhtäkkisinä purskauksina. Bussissa, junassa, pöntöllä, missä vain”, kertoo Werkkomäki.

Koira kertoo voimakkaasta syyllisyydestä kärsivästä Rauhasta, joka joutui lapsena tuntemaan ja epätuntemaan varsin ristiriitaisia tunteita vanhempiaan kohtaan. Pohjimmiltaan se on tarina yhteysvajeesta ja tarpeesta korjata se. Romaani ei ole autofiktiota, mutta emotionaalispsyykkisenä prosessikuvauksena se on myös omalla kohdallani ‘totta’.”

“Koiran hahmo on anteeksipyytelemätön, tilaa ottava, reteä ja äänekäs, välillä suloinenkin, sisimmältään surua täynnä oleva rontti. Se on ollut Rauhan kehitykselle välttämättömän tarpeellinen olento, josta on lopulta välttämättömän tarpeellista päästää irti."

Meri Werkkomäki on kirjoittaja, laulaja-lauluntekijä ja koiraihminen. Hän on tehnyt musiikkia artistinimillä Weri ja Homepalli ja mm. juontanut Radio Helsingin Paskalista-ohjelmaa. Hän on aiemmin käsitellyt vaikeita tunteita kuten häpeää oman musiikkinsa kautta. Koira on hänen esikoisteoksensa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Meri Werkkomäki. Kuva: Meri Björn
Meri Werkkomäki. Kuva: Meri Björn
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusyhtiö Kosmos
Kustannusyhtiö Kosmos
Porthaninkatu 10 LH 1
00530 Helsinki

http://www.kosmoskirjat.fi

Kosmos kehittää välineitä, joilla voi lukea toisten ajatuksia. Kirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusyhtiö Kosmos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye