ELY-keskukset

Merialueilla sinilevää paikoin runsaasti, sisävesialueilla tilanne hyvä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Jaa
Saaristomeren sisäsaaristossa sinilevää paikoin runsaasti, ulkosaaristossa tilanne parantunut viime viikosta. Selkämeren rannikolla levätilanne melko hyvä. Järvillä levämäärät vähentyneet viime viikosta.
© Leevi Ahonen
© Leevi Ahonen

Saaristomerellä sinilevää on sisäsaaristossa monin paikoin runsaasti. Laajoja pintaesiintymiä on havaittu erityisesti Naantalin vesillä ja Mynälahdella. Naantalin venesatamasta tänä aamuna otetussa näytteessä valtalajina olivat Aphanizomenon -sukuun kuuluvat sinilevät. Aphanizomenonista ei ole Itämeressä löydetty myrkyllisiä kantoja, mutta joukossa oli vähän myös toista sinilevälajia (Dolichospermum  lemmermannii), joka voi olla myrkyllinen. Leväiseen veteen ei pidä mennä uimaan tai käyttää esim. löylyvetenä.

Saaristomeren ulkosaaristossa levätilanne näyttää parantuneen viime viikosta. Vakioseurantapaikoilla levää on ollut tällä viikolla vähän tai ei ollenkaan, eikä muitakaan ilmoituksia runsaista leväesiintymistä ole ulkosaaristosta tullut.  Epävakainen sää on saattanut kuitenkin sekoittaa sinileviä veteen, jolloin ne eivät ole yhtä helposti havaittavissa kuin tyynemmällä säällä. 

Selkämeren rannikolla sinileviä on havaittu vähäisiä määriä Pyhärannan ja Rauman edustalla. Selkämeren avomerialueen tuoreimmassa pilvettömän päivän satelliittikuvassa viime sunnuntailta sinilevien pintaesiintymiä näkyi edelleen laajalla alueella.

Sisävesialueilla tilanne on rauhallinen ja sinileviä havaittiin vähäisiä tai runsaita määriä vain kahdella Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakiotarkkailupisteellä. Järvissä sinilevätilanne on aina järvikohtainen ja tilanne voi vaihdella nopeastikin, minkä vuoksi järvistä ei voida tehdä suuria yleistyksiä.

Tiedot perustuvat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurantapaikkoihin, Rotarien havaintopisteisiin (merialue), satelliittikuviin sekä kansalaisten ilmoittamiin havaintoihin.

Tarkemmat levätiedot havaintopisteittäin: www.järviwiki.fi

Levähavainnoista ilmoittaminen

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta www.jarviwiki.fi/havaintolahetti/. Lounais-Suomen sinilevähavainnot -karttasovelluksesta (linkki alla) voi tarkastella kansalaisten ilmoittamia sinilevähavaintoja vuodesta 2003 tähän päivään. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi. Levänäytteen lähettämisestä tulee ensin sopia ELY-keskuksen kanssa (0295 022 530).

Linkkejä:

Lisätietoja:

Suunnittelija Leevi Ahonen, puh. 0295 022 034

Johtava asiantuntija Janne Suomela, puh. 0295 022 947

Avainsanat

Kuvat

© Leevi Ahonen
© Leevi Ahonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Päivitetty Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on julkaistu (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo)27.3.2024 12:59:19 EET | Tiedote

Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia on päivitetty vuodelle 2024. Strategiaa käytetään ELY-keskuksissa yrityksen kehittämisavustushakemusten sekä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) yritystukihakemusten arvioinnissa ja hakemusten pohjalta tehtävien päätösten valmistelussa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon maakuntien alueella.

Vuoden Hyvä YVA -palkinto valtatien 8 parantaminen välillä Rauma-Eurajoki-hankkeelle21.3.2024 08:49:23 EET | Tiedote

Yva ry on myöntänyt vuoden 2024 Hyvä YVA -palkinnon valtatien 8 parantamista välillä Rauma-Eurajoki käsittelevälle ympäristövaikutusten arvioinnille. Hankkeesta vastaavana menettelyssä on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualue ja hankkeesta vastaavan edustajana projektipäällikkö Timo Bäcklund. YVA-konsulttina on toiminut projektipäällikkö Rauno Tuominen ja YVA-vastaava Taina Klinga Sitowise Oy:stä ja pääsuunnittelija Sari Kirvesniemi Ramboll Finland Oy:stä. Yhteysviranomaisena on toiminut Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristövastuualue ja yhteysviranomaisen edustajana johtava asiantuntija Asta Asikainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye