

Merkittävä kyberturvallisuuspalkinto työelämäprofessori, sotatieteiden tohtori, eversti evp. Martti Lehdolle
12.5.2022 06:45:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Cyber Security Nordic Award 2022 -palkintoraati sai useita erinomaisia ehdotuksia palkinnonsaajaksi. Tärkeitä kriteereitä valinnassa olivat kyberturvallisuuden näkyvyyden ja merkityksen kasvattaminen, innovointi, kansainvälisyys sekä kyberosaamisen edistäminen maailmanlaajuisesti ja toiminnan vaikuttavuus, mikä on korostunut vallitsevassa maailmantilanteessa.
Kilpailuraadin perusteluissa nousivat esiin Martti Lehdon keskeinen vaikutus kansallisen tason kyberturvallisuuden dokumentaation luomisessa sekä hänen tapansa levittää laajaa osaamistaan niin yliopistokontekstissa kuin liike-elämän verkostoissa, hankkia kansainvälisiä liittolaisia ja ystäviä myös ulkomailta, mikä on omiaan luomaan erinomaista maakuvaa suomalaisesta osaamisesta. Martti Lehto on kyberdiplomatian ja kyberkapasiteetin kasvatuksen kiistaton priimus.
Julkisen esiintymisensä ja asiantuntijaluentojensa avulla hän on hyvin merkittävällä ja sinnikkäällä tavalla edistänyt kyberturvallisuustietoisuutta Suomessa. Maailman nykyhetken tilanteessa Martti Lehdon työn vaikuttavuus on noussut omaan luokkaansa. ”Jos Suomessa ei olisi näitä osaajia, ei meillä olisi uutta teknologiaa”, todettiin raadin valinnassa.
Sotatieteiden tohtori, eversti evp. Martti Lehto, Jyväskylän Yliopisto
Martti Lehdon johdolla aloitettiin Jyväskylän yliopistossa kyberturvallisuuden opetus vuonna 2012 ja kyberturvallisuuden maisteriohjelma vuonna 2015, mikä on ainutlaatuinen koko Suomessa. Se palvelee laaja-alaisesti niin yrityksiä kuin julkisen sektorin turvallisuustoimijoitakin. Hänen johdollaan maisteriohjelman kautta on voitu merkittävästi vahvistaa kansallista kyberturvallisuusosaamista ja tukea kansallisen kyberturvallisuusstrategian tavoitteita. Kansallisella tasolla hän opettaa säännöllisesti kyberturvallisuutta ja kybersodankäyntiä Jyväskylän yliopiston lisäksi Ilmasotakoulussa. Geneva Centre for Security Policy:ssä (GCSP) hän on opettanut kyberturvallisuutta vuodesta 2013 lähtien. Tämän lisäksi hän on ollut vierailevana luennoitsijana lukuisissa muissa ulkomaisissa yliopistoissa.
Martti Lehto on luonut laajan kansallisen ja kansainvälisen yhteistyöverkoston, johon kuuluvat Suomen kaikki kyberturvallisuutta opettavat ja tutkivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä alan viranomaiset. Lisäksi hänellä on mittava yhteistyöverkosto kansallisiin ja ulkomaisiin ICT- ja kyberturvallisuusalan yrityksiin, mutta myös kansainvälisen tason akateeminen yhteistyöverkosto, jossa on tuotettu useita laaja-alaisesti kyberturvallisuutta käsitteleviä tutkimusraportteja ja julkaisuja. Hänen kyberturvallisuusalan asiantuntijuuttaan on käytetty monin tavoin. Hänen asiantuntemustaan on käytetty laajasti Eduskunnan eri valiokunnissa.
Tällä hetkellä Martti Lehto on merkittävä vaikuttaja kyberturvallisuuden alueella Suomessa ja hän on tässä roolissa erittäin tunnettu myös kansainvälisesti.
Cyber Security Nordic Award -palkinnon raatiin kuuluivat Aapo Cederberg, toimitusjohtaja CyberWatch Finland, Sauli Eloranta, Vice President, Safe and Connected Society VTT, Kirsi Kokko,Head of Digital Trust Finland Business Finland, Markku Rajamäki,Johtava asiantuntija, yritysturvallisuus ja riskienhallinta EK, Jarmo Sareva, Ambassador for Cyber Affairs UM ja Anni Vepsäläinen, toimitusjohtaja Messukeskus.
Cyber Security Nordic Award – palkinnon myöntää Suomen Messusäätiö ja tapahtuman järjestää Helsingin Messukeskus yhteistyössä Kyberala ry:n kanssa. Strategisia kumppaneita ovat Accenture Security, WithSecure, Huawei, Microsoft ja Trend Micro. Cyber Security Nordic järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 12.-13.5.2022 nyt neljättä kertaa. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin verkkotapahtumana. Tänä vuonna tapahtumaa voi seurata paikan päällä tai verkon välityksellä.
Lisätietoja: Tiedottaja Anu-Eveliina Mattila, Helsingin Messukeskus, puh: 050 555 6185,
anu-eveliina.mattila@messukeskus.com
www.cybersecuritynordic.com #cybersecuritynordic2022
Kuvia edellisestä tapahtumasta http://mediabank.messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu-Eveliina Mattilatiedottaja
viestintä | tapahtumat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
MEDIAKUTSU: Maatalouden tulevaisuus, uudet innovaatiot ja ensimmäinen Vuoden nuori viljelijä esillä MaatalousKonemessuilla1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa MaatalousKonemessujen mediatilaisuuteen torstaina 8.10.2026 klo 9.00–9.30 Helsingin Messukeskukseen. Mediatilaisuus järjestetään hallissa 6, Innovaatiotorilla, osastolla 6e2. Miltä näyttää suomalaisen maatalouden tulevaisuus? Miten alan kannattavuutta vahvistetaan, millaisia mahdollisuuksia uudet innovaatiot ja kierrätysravinteet tarjoavat ja ketkä rakentavat tulevaisuuden suomalaista ruoantuotantoa?
SRV:n urakoima Nissniku-monitoimijatalo on Rakennuslehden Vuoden työmaa -kilpailun voittaja30.9.2026 16:43:33 EEST | Tiedote
Rakennuslehden perinteisen Vuoden työmaa -kilpailun on voittanut rakennusyhtiö SRV:n urakoiman Nissnikun monitoimijatalon työmaa Kirkkonummella. Voittaja julkistettiin FinnBuild-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 30.9.
Vuoden nuori suunnittelija 2026 Camilla Naukkarinen: ”Minua kiinnostavat asiat, joita ei osaa odottaa”29.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun on voittanut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Camilla Naukkarinen. Voittotyössään hän yhdistää historiallisia käsityötekniikoita ja näyttävää muotokieltä kokonaisuudeksi, joka haastaa katsojaa tarkastelemaan tuttuja asioita uudesta näkökulmasta. Naukkarinen palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–18.10.2026.
Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.
Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote
Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.


Messukeskus