Messukeskus

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: Hybridistrategia tarvitaan pikaisesti, epävarmuus ja vitkuttelu ovat myrkkyä messualalle

Jaa
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry peräänkuuluttaa Suomen hallituksen toimintaan sitä oikeasuhtaisuutta, josta hallitus puhuu. Sanat ja teot eivät nyt kohtaa. Torstaina 12.8. hallituksen työkalun, Etelä-Suomen aluehallintoviraston, asettamat tapahtuma-alaa koskevat määräykset eivät täytä oikeasuhtaisuuden kriteerejä millään mittapuulla mitattuna.
Messuala on valmistautunut laajoilla terveysturvallisuusjärjestelyillä ja kansainvälinen sertifiointiyritys on selvityksessään todennut messukeskukset jopa kauppakeskuksiakin koronaturvallisemmiksi paikoiksi. Silti pitkään valmistellut messutapahtumat joudutaan nyt peruuttamaan.
Messuala on valmistautunut laajoilla terveysturvallisuusjärjestelyillä ja kansainvälinen sertifiointiyritys on selvityksessään todennut messukeskukset jopa kauppakeskuksiakin koronaturvallisemmiksi paikoiksi. Silti pitkään valmistellut messutapahtumat joudutaan nyt peruuttamaan.

Maamme ammattimaiset messujärjestäjät haluavat tehdä pitkäjänteistä työtä talouden elpymiseksi. Ala on valmistautunut laajoilla terveysturvallisuusjärjestelyillä ja kansainvälinen sertifiointiyritys on selvityksessään todennut messukeskukset jopa kauppakeskuksiakin koronaturvallisemmiksi paikoiksi. Silti pitkään valmistellut messutapahtumat joudutaan nyt peruuttamaan.

”Odotimme hallitukseltamme laajempaa näkemystä ja ymmärrystä tapahtumaliiketoiminnan nykytilanteesta. Nyt olisi aika hallituksen todeta virhearvio ja tehdä oikeasuuntaiset ja -suhtaiset korjausliikkeet”, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Marja Pekkanen.

Odottelemalla lokakuulle saakka taloutemme ei avaudu toivotulla tavalla. Epävarmuus on myrkkyä liiketoiminnalle. Pahimmassa tapauksessa hallituksen vitkuttelu kaataa kokonaan yhden toimialan ja saamme heittää hyvästit ammattimaisesti tehdyille messutapahtumille.

Messualan yritysten taloudellista ahdinkoa lisää se, että alan kustannustuet päättyvät toukokuuhun. Kustannustuen korvaavan tapahtumatakuu perustuu ajatukselle, että ensin tulee muodostua kustannuksia, joista takuu korvaa 85 % kun järjestäjä peruuttaa tapahtuma. Tällainen ajattelu on valtavaa resurssien haaskausta eikä elvytä eikä ylläpidä korkeatasoista messu-, kokous- ja kongressijärjestäjien toimintaa.

Ammattimaiset toimijat tekevät pitkäjänteistä työtä tuottaakseen yhteiskunnan taloutta elvyttäviä tapahtumia, eivät peruuttaakseen niitä.

Mikäli tukitoimet erittäin pahoin kärsinyttä ammattimaista tapahtumaliiketoimintaa kohtaan eivät ole oikeasuhtaisia ja vakioituja liiketoiminnan eston ajalta, ajetaan toimiala hyvin ahtaalle – selviytyä voivat vain kaikkein vahvimmat.

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n mielestä kustannustuki viitosen valmistelut tulisi aloittaa välittömästi. Samalla tulisi selvittää, miten isoja toimijoita kaltoin kohteleva 1,8 miljoonan euron de minimis -tukiraja saadaan nostettua 10 miljoonaan On kohtuutonta, että suurempia yrityksiä rankaistaan aiemmasta kasvusta ja kasvun myötä syntyneestä kustannusrakenteesta ja siitä, että ne ovat työllistäneet suuren joukon ihmisiä.Kriisin pitkittyessä tukikatto tulee vastaan myös entistä pienemmille tapahtuma- alan yrityksille.

Lisätietoja: 
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Marja Pekkanen, marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi, puh. 040 545 7766.

 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Osuuskunta, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. Messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat Suomessa vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen yli puolen miljardin euron tulovirran (Taloustutkimus 4/2021). Normaalivuosina eri puolilla Suomea järjestetään vuosittain noin 150 erilaista messutapahtumaa ja niihin osallistuu yli 1,5 miljoonaa kävijää. | www.messutsuomessa.fi

 

Kuvat

Messuala on valmistautunut laajoilla terveysturvallisuusjärjestelyillä ja kansainvälinen sertifiointiyritys on selvityksessään todennut messukeskukset jopa kauppakeskuksiakin koronaturvallisemmiksi paikoiksi. Silti pitkään valmistellut messutapahtumat joudutaan nyt peruuttamaan.
Messuala on valmistautunut laajoilla terveysturvallisuusjärjestelyillä ja kansainvälinen sertifiointiyritys on selvityksessään todennut messukeskukset jopa kauppakeskuksiakin koronaturvallisemmiksi paikoiksi. Silti pitkään valmistellut messutapahtumat joudutaan nyt peruuttamaan.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kestävyysraportti 2023: Messukeskus vakiinnutti hiilijalanjälkilaskentansa ja uusiokäyttää liki kaikki rakenteensa18.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskus on sitoutunut kestävyyden edistämiseen koko liiketoiminnassaan ja tekee työtä sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun alueilla. Vuonna 2023 Messukeskus nosti kestävyyden painopistealueeksi strategiaan ja linjasi keskeisimmät kestävyysteemansa tavoitteineen ja mittareineen. Kestävyystyön etenemisestä kertoo Messukeskuksen Kestävyysraportti 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye