Messukeskus-hackathonissa mukana kahdeksan startupia

Mukaan kutsuttiin messumediasta innostuneita osallistujia, joilla on kyky ja palo kehittää uuden sukupolven digipalveluja kohtaamismedian rinnalle. #messuhackin tiimejä ovat:
- Personoitujen elämysten tuottamiseen erikoistunut Mobedig
- Personointiin ja pelillisyyteen panostava Urban Jungle Studios
- Oppimispelien tekemiseen Seppo-alustallaan keskittynyt Lentävä Liitutaulu
- Palveluiden ennakkotilaamisessa yrityksiä sparraava Culinar
- Paikkatietoon perustuvia sovelluksia tekevä Observis
- Räätälöidyt verkkokaupparatkaisut, personoinnin ja palveluiden ennakkotilaamisen hanskaava Aarium
- Personointia ja in-store-analytiikan palveluja mobiilisti tuottava Spottio
- Kohtaamiset ja personoinnin yhdistävä startup-studio Finternet
– Jo ensimmäinen #messuhack-päivä tuotti huikeita ideoita. Vilkasta keskustelua käytiin esimerkiksi siitä, miten voimakkaasti virtuaalitodellisuus tulee murtamaan ja muokkaamaan messuja. On hienoa päästä uudistamaan kohtaamismediaa energisten, osaavien ja tuoreita näkökulmia tarjoavien startupien kanssa, sanoo Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue.
Tapahtumaa ohjaa start up -konsultointiin erikoistunut Avanto Ventures. – Suomessa on yksi maailman johtavista start up -ekosysteemeistä, ja suuryritykset hyödyntävät sitä aivan liian vähän. Messukeskus tekee tässä poikkeuksen, sanoo Partner Antti Rantanen Avanto Venturesista.
#messuhack jatkuu sunnuntaihin saakka. Syntyvät ideat pitchataan tapahtuman päätteeksi, ja paras palkitaan sunnuntaina 3000 euron summalla. Ehdotukset seuloo raati, jossa ovat mukana sijoittaja Leena Niemistö, start up -yrittäjä Jufo Peltomaa, Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum sekä toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen ja markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue Messukeskuksesta.
Toimitusjohtaja Anni Vepsäläisen haastattelu #messuhack-tapahtumassa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Messukeskus, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 26 Båt -messuilla kalastuksen trendit ja oppaat - kalastusmatkailu ja -veneet5.12.2025 14:29:30 EET | Tiedote
Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt tarjoaa kohtaamispaikan myös kalastajille. Tällä kertaa on tarjolla kalastustrendien ja kalastusoppaiden lisäksi entistä enemmän kalastusveneitä ja kalastusmatkailuun liittyvää ohjelmaa. Venemessut on myös Pohjois-Euroopan suurin kalastustapahtuma ja ne järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tarjolla on kymmenen päivää kesää, veneilyä ja kalastusta.
Näyttelijä Sean Gunn Arctic Lights Comic Coniin5.12.2025 12:22:39 EET | Tiedote
Näyttelijä Sean Gunn saapuu Suomen suurimman popkulttuuritapahtuman Arctic Lights Comic Conin tähtivieraaksi. Tähtivieraita julkistetaan yksi kerrallaan matkalla kohti toukokuista tapahtumaa. Helsingin Messukeskuksessa 16.–17.5.2026 järjestettävä Comic Con kokoaa yhteen pelien, cosplayn, sarjakuvien, animen, K-popin ja fanikulttuurin ystävät sekä elokuva- ja pelimaailman kansainväliset tähdet.
Vene 26 Båt -messujen vastuullisuuskumppani WWF Suomi pysäyttää luonnon köyhtymisen2.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene Båt nostaa vuosittain esille vastuullisuutta ja ympäristön, erityisesti merien ja sisävesistöjen, suojelun eteen tehtyä arvokasta työtä. Ensi helmikuussa venemessuilla kuullaan tässä yhteydessä erityisesti messujen kumppanin WWF Suomen työstä ja tavoitteista näiden teemojen parissa. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 26 Båt järjestetään 6.–15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Näin syntyy Hurstinavun perinteinen joulujuhla1.12.2025 13:08:58 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa vietetään myös tulevana jouluna lämminhenkistä juhlaa, joka kokoaa yhteen yksinäiset ja vähävaraiset. Hurstinavun perinteinen joulujuhla syntyy monien lahjoittajien, satojen vapaaehtoisten ja Messukeskuksen kattavan kumppaniverkoston yhteistyönä.
Sijoittaja 2025 kokosi kotimaisen sijoittamisen huippunimet ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen28.11.2025 09:42:02 EET | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Sijoittaja 2025 päättyi tänään ja keräsi yhteen lähes kolme tuhatta sijoittamisesta kiinnostunutta. Tapahtuma tarjosi ajankohtaisia näkökulmia sijoittamiseen alan huippunimiltä, herätti syvällisiä keskusteluja talouden ja henkilökohtaisen varallisuuden tulevaisuudesta – ja teki näkyväksi uuden sijoittajasukupolven, joka astui rohkeasti mukaan keskusteluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

