Messukeskus

Messutoiminnan puuttuminen vei järjestämispaikkakunnilta vuonna 2021 liki puolen miljardin euron tulovirran

9.5.2022 10:08:52 EEST | Messukeskus | Tiedote

Jaa
Taloustutkimuksen toukokuun alussa valmistuneen tutkimuksen mukaan maamme messutoiminnan miltei täydellinen seisahtuminen leikkasi viime vuonna 80 prosenttia messujen ympäristölleen normaalivuosina tuomista tulo- ja työllisyysvaikutuksista. Euroissa pudotusta pandemiaa edeltävään aikaan on liki puoli miljardia.
Messuala on kääntymässä korona jälkeen uuteen nousuun. Eri puolella Suomea keväällä järjestetyt messutapahtumat ovat sujuneet hyvin ja auttaneet omalta osaltaan Suomen elinkeinoa virkistymään pitkän koronakauden jälkeen.
Messuala on kääntymässä korona jälkeen uuteen nousuun. Eri puolella Suomea keväällä järjestetyt messutapahtumat ovat sujuneet hyvin ja auttaneet omalta osaltaan Suomen elinkeinoa virkistymään pitkän koronakauden jälkeen.

Messuilla on kokoaan suurempi vaikutus järjestämisalueidensa elinkeinoelämään ja työllisyyteen. Messujen näytteilleasettajat ja messuvieraat käyttävät rahaa mm. ravintoloihin, kahviloihin, majoitukseen ja matkustamiseen sekä asioivat paikallisissa kaupoissa.

Korona keskeytti suomalaisen messutoiminnan liki kahdeksi vuodeksi. Seisahdus on koetellut myös järjestämispaikkakuntien taloutta, sillä Taloustutkimuksen vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen 553 miljoonan tulovirran. Tapahtumien työllisyysvaikutus oli 7 350 henkilötyövuotta. 

Pandemiavuonna 2021 vastaavat luvut olivat enää 105 miljoonaa euroa ja 1425 henkilötyövuotta. Tuloinjektio elinkeinoelämälle romahti 80 prosentilla koska vain joitain messuja ja tapahtumia pystyttiin järjestämään. 

”Vuoden 2021 pohjakosketus on nyt onneksi ohitettu ja messuala on kääntymässä uuteen nousuun. Eri puolella Suomea keväällä järjestetyt messutapahtumat ovat sujuneet hyvin ja auttaneet omalta osaltaan Suomen elinkeinoa virkistymään pitkän koronakauden jälkeen. Messuilla on päästy taas tekemään kauppaa ja esittelemään uutuuksia. Messutapahtumien laajat tulo- ja työllisyysvaikutukset huomioiden tilanne virkistää koko suomalaista elinkeinoelämää, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Marja Pekkanen. 

Eri puolilla Suomea järjestetään normaalivuosina yli 150 messut. Messuja on sekä ammattilaisille että kuluttajille. Suosittuja messuaiheita ovat mm. rakentaminen ja hyvinvointi, molempien alojen messuja järjestetään useissa eri kaupungeissa. Messut ovat myös vahva myyntikanava. Tehty tutkimus ei huomioi messuilla tehtyjä kauppoja ja niiden vaikutusta elinkeinoelämälle.

 Messujen tulo- ja työllisyysvaikutukset 2021 – tutkimuksen teki Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on ammattimaisten messujärjestäjien yhteinen kattojärjestö Suomessa. Vastaava tutkimus on tehty aiemmin myös vuosina 2020 ja 2019. 

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Oyj, Tampereen Messut Oy, Turun Messukeskus Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry., Pohjanmaan Expo Oy, Suomen Asuntomessut Osuuskunta, Mediapro Messut Oy, Riihimäen Messut Oy ja KPK Events. www.messutsuomessa.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry, puheenjohtaja Marja Pekkanen, p. 040 545 7766, marja.pekkanen@turunmessukeskus.fi ja toiminnanjohtaja Reija Könönen, p. 050 5604614, reija.kononen@messutsuomessa.fi  ja tutkimusjohtaja Pasi Holm, Taloustutkimus Oy  p. 050 374 7462, pasi.holm@taloustutkimus.fi

Kuvat

Messuala on kääntymässä korona jälkeen uuteen nousuun. Eri puolella Suomea keväällä järjestetyt messutapahtumat ovat sujuneet hyvin ja auttaneet omalta osaltaan Suomen elinkeinoa virkistymään pitkän koronakauden jälkeen.
Messuala on kääntymässä korona jälkeen uuteen nousuun. Eri puolella Suomea keväällä järjestetyt messutapahtumat ovat sujuneet hyvin ja auttaneet omalta osaltaan Suomen elinkeinoa virkistymään pitkän koronakauden jälkeen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

MEDIAKUTSU: Maatalouden tulevaisuus, uudet innovaatiot ja ensimmäinen Vuoden nuori viljelijä esillä MaatalousKonemessuilla1.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Tervetuloa MaatalousKonemessujen mediatilaisuuteen torstaina 8.10.2026 klo 9.00–9.30 Helsingin Messukeskukseen. Mediatilaisuus järjestetään hallissa 6, Innovaatiotorilla, osastolla 6e2. Miltä näyttää suomalaisen maatalouden tulevaisuus? Miten alan kannattavuutta vahvistetaan, millaisia mahdollisuuksia uudet innovaatiot ja kierrätysravinteet tarjoavat ja ketkä rakentavat tulevaisuuden suomalaista ruoantuotantoa?

Vuoden nuori suunnittelija 2026 Camilla Naukkarinen: ”Minua kiinnostavat asiat, joita ei osaa odottaa”29.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote

Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun on voittanut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Camilla Naukkarinen. Voittotyössään hän yhdistää historiallisia käsityötekniikoita ja näyttävää muotokieltä kokonaisuudeksi, joka haastaa katsojaa tarkastelemaan tuttuja asioita uudesta näkökulmasta. Naukkarinen palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 5000 euron stipendillä sekä osastolla I love me -tapahtumassa, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–18.10.2026.

Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.

Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote

Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye