Metsäala työllistää monipuolisesti eri koulutusalojen osaajia – alan ammattilaiset jalkautuvat kouluille kertomaan uramahdollisuuksista
1.3.2022 10:00:00 EET | Metsäteollisuus ry | Tiedote

Metsäteollisuuden yhteisen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta nuorten keskuudessa. Kevään aikana toteutettavassa kampanjassa metsäalan ammattilaiset kertovat 8.-luokkalaisille alan opiskelu- ja työmahdollisuuksista, vastuullisuudesta sekä puusta valmistettavista tuotteista. Kampanjassa on toista kertaa mukana myös lukioita, joissa vierailee alan korkeakouluopiskelijoita.
Koulukampanjan ydinviesti on, että metsäalalla tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä ja alalla pääsee kehittämään kestäviä ratkaisuja uusiutuvasta raaka-aineesta. Kouluissa vierailevat lähettiläät työskentelevät metsäalalla hyvin erilaisissa tehtävissä tehdastuotannosta ylimpään johtoon.
- On hienoa, että kampanja innostaa vuodesta toiseen hyvin laajan joukon erilaisista taustoista tulevia metsäalan työntekijöitä ryhtymään lähettiläiksi. Omakohtaiset tarinat antavat oppilaille monipuolisen käsityksen siitä, mitä kaikkea alalla pääsee tekemään. Mikä parasta, kouluvierailut ovat palautteen mukaan hyvin antoisia kokemuksia myös lähettiläille, kertoo kampanjaa koordinoiva Nina Rouhiainen Metsäteollisuus ry:stä.
Ala tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia kestävän huomisen parissa
Metsäteollisuus arvoketjuineen työllistää Suomessa noin 100 000 ihmistä. Alan töissä ollaan jatkuvasti suurten kysymysten, kuten ilmastonmuutoksen ja globalisaation äärellä. Metsäteollisuuden tuotteet korvaavat enemmän päästöjä aiheuttavia tuotteita jo nyt – ja tulevaisuudessa entistä enemmän.
Hyödyntämällä kotimaista uusiutuvaa raaka-ainetta, puuta, ja korkean luokan osaamista syntyy kestävämpiä tapoja tuottaa ja kuluttaa asioita.
- Innovaatioita ei kuitenkaan synny ilman osaavia työntekijöitä ja siksi onkin tärkeää, että metsäalalla kannustetaan nuoria hakeutumaan alalle johtaviin koulutuksiin, Rouhiainen sanoo.
Vuodesta 2013 järjestetyn Mahdollisuuksien metsä -kampanjan toteuttavat Suomen Metsäyhdistys, Puujalostusinsinöörit, Oy Botnia Mill Service, DS Smith, Koskisen Oy, Kotkamills Oy, Metsä Group, Sappi Finland Oy, Stora Enso Oyj, Tervakoski Oy, Tornator Oyj, UPM Kymmene Oyj ja Versowood Oy. Kampanjaa koordinoi Metsäteollisuus ry.
Lisätietoja: Nina Rouhiainen, viestintäasiantuntija, Metsäteollisuus ry, nina.rouhiainen@forestindustries.fi 040 190 3889
Kampanjan sivusto: www.mahdollisuuksienmetsa.fi
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 100 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 100,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Metsäteollisuus rySnellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suometsätaloushankkeen tavoitteena tuottavat suometsät, suuremmat hiilinielut ja parempi vesienhallinta12.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskus on myöntänyt suometsätaloutta uudistavalle Kohti uutta suometsätaloutta -hankkeelle rahoituksen. Myönnetty valtionavustus tukee hallitusohjelman mukaisesti metsien kasvua ja hiilinielujen vahvistamista. Nyt käynnistyvä ja syksyyn 2027 kestävä hanke tuo uusimman tutkimustiedon turvemaiden metsänhoidosta metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten käyttöön koulutuksen, viestinnän ja vuorovaikutteisten työkalujen avulla. Hankkeen keskiössä ovat vesienhallinnan uudet ratkaisut, tuhkalannoitus sekä metsänhoitomenetelmien tarkastelu kokonaisuutena. Tavoitteena on puuston kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen lisäksi vähentää ojitettujen soiden kasvihuonekaasupäästöjä ja pienentää metsätalouden vesistökuormitusta. – Tutkimusnäyttö osoittaa selvästi, että turvemaiden metsänhoitoa voidaan kehittää niin, että ilmastohyödyt ja metsätalouden kannattavuus kulkevat käsi kädessä. Hankkeessa jalostamme tutkimustiedon käytännön toimiksi ja päätöksenteon tueksi, kertoo hankkeessa
Metsäteollisuus ry esittää ylisääntelyn karsimista ja kilpailukykyä vahvistavia toimia15.4.2026 14:58:31 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry kannustaa hallitusta jatkamaan kehysriihessään rohkeaa norminpurkua ja tekemään kilpailukykyä vahvistavia päätöksiä. Ylisääntely, kasvavat logistiikan energiakustannukset ja metsäteiden huononeva kunto heikentävät teollisuuden toiminta- ja investointiympäristöä. Kaikki ratkaisuehdotukset eivät ole kalliita toteuttaa.
Alkava metsänistutuskausi vaatii vastuullisuutta24.3.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Kevään koittaessa alkava istutuskausi tuo metsänhoitoon paljon työntekijöitä sekä Suomesta että ulkomailta. Metsäteollisuus ry korostaa, että vastuullisuus metsähoitotöissä edellyttää läpinäkyviä hankintaketjuja, selkeitä pelisääntöjä ja työturvallisuuden kunnioittamista työn toteutusketjun jokaisessa vaiheessa. EK:n kannanotto 23.3. on monilta osin kannatettava.
Puun hinta pysyi korkealla – vilkas alkuvuosi, rauhallisempi loppu23.3.2026 14:04:45 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yhteensä 30 miljoonaa kuutiometriä puuta. Ostomäärä jäi 22 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi, ja puukauppa hiljeni loppuvuonna alkuvuoden vilkkaan jakson jälkeen.
Metsäteollisuuden viennin arvo kasvoi 2025 - tuotannon kehitys vaihtelevaa5.3.2026 13:20:17 EET | Tiedote
Metsäteollisuuden vuotta 2025 leimasivat toimintaympäristön nopeat muutokset ja markkinakysynnän pysyminen heikkona. Makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus sekä kansainvälisen kaupan häiriöt heikensivät kuluttajien luottamusta, vaimensivat kulutuskysyntää ja vähensivät metsäteollisuuden tuotteiden globaalia kysyntää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme