Metsästäjäliitolle valtionavustusta 100 000 euroa
20.12.2021 16:06:51 EET | Suomen Metsästäjäliitto ry | Tiedote
Mietinnön mukaan järjestö tekee merkittävää ja arvokasta työtä osana kansalaisyhteiskuntaa ympäristötietoisuuden lisäämiseksi, sekä erilaisten luonto- ja ympäristöarvojen toteuttamiseksi.
Luonnon kunnioittaminen on yksi Metsästäjäliiton keskeisistä arvoista ja pitää sisällään luonnon kestävän käytön, monimuotoisuuden vaalimisen sekä riistan- ja luonnonhoidon tukemisen ja edistämisen. Yleisavustusta käytetään ensi vuonna erityisesti riistanhoidon edistämiseen käytännön tasolla. Rahoilla kehitetään myös eettiseen ja kestävään metsästykseen liittyvää viestintää ja metsästäjien koulutusta. Vastuullisen metsästyksen kautta luonnonvarojen kestävä käyttö toteutuu ympäristöä palvelevalla tavalla.
”Avustus on yksi osoitus siitä, että Metsästäjäliitto tunnustetaan nykyään virallisesti valtakunnallisesti merkittävänä sekä luonnonhoito- että nuorisotyötä tekevänä asiantuntijajärjestönä. Liitto on nyt myös tunnustettu ja keskeinen asiantuntijavaikuttaja ympäristökysymyksissä, kuten esimerkiksi lyijyyn liittyvässä valtakunnallisessa keskustelussa”, Metsästäjäliiton luonnon ja riistanhoidon päällikkö Ere Grenfors sanoo ja kiittää myönnetystä avustuksesta.
Riistanhoito on luonnon monimuotoisuuden hoitoa
Metsästäjäliitto työskentelee luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi monin eri tavoin. Lajien elinvoimaisuuden säilymistä vahvistetaan konkreettisilla riistan- ja luonnonhoitotoimenpiteillä. Metsästäjäliitto vetää mm. Mökkiläiset vieraspetopyyntiin -hanketta, jonka tarkoituksena jakaa eettisesti toimivia pienpetoloukkuja kohdealueille ja aktivoida mökkiläisiä pyytämään haitallisia vieraspetoja eli minkkiä ja supikoiraa joko itse tai hyödyntämällä alueen metsästäjiä.
Metsästäjäliitossa on edistetty jo vuosia sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää metsästystä kosteikoilla eri tavoin. ”Olemme myös tulevana vuonna mukana MMM:n ja YM:n yhteisissä valtakunnallisissa SOTKA- ja HELMI -hankkeissa. Sotka-hankkeessa teemme kiinteää yhteistyötä BirdLife Suomen kanssa, luoden maahamme häirinnältä vapaata vesilintujen levähdysalueverkostoa”, Ere Grenfors kertoo.
Kosteikkojen rakentaminen ja hoito parantaa luonnon kokonaismonimuotoisuutta, josta hyötyvät myös muut kuin riistalajit. Kosteikkotyön tukemisella autamme samalla Itämerta ja muita vesistöjä: vesistöjen tila paranee, rehevöityminen ja umpeenkasvu vähenee ja taantuvat vesilintulajit elpyvät.
Liitto tukee myös ampumaratatoimijoiden yhteistyötä ympäristöasioissa kehittämällä vaikuttamis- ja kehittämissuunnitelmamalleja ampumaratojen huomioimiseksi maakuntakaavoituksessa. Liitto auttaa jäsenseurojaan ampumaratojen ympäristölupaprosesseissa ja tarjoaa asiantuntemustaan kentän käyttöön.
Yhteyshenkilöt
Ere Grenforsluonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 100 vuotta Metsästäjäliiton perustamisesta. Lue lisää Metsästäjäliiton verkkosivuilta.
JAHTIMEDIA.FI on Suomen Metsästäjäliiton verkkolehti, jossa julkaistaan metsästysaiheisia artikkeleita, haastatteluja sekä videoita. Aihepiirejä ovat muun muassa metsästys, riistaeläimet, metsästyskoirat, riistaruoka, metsästysammunta ja metsästysvarusteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
