Metsäteollisuus ry

Metsäteollisuus on sitoutunut vähentämään metsätalouden vesistövaikutuksia

Jaa

Tänään julkaistujen MetsäVesi-hankkeen tulosten mukaan metsistä ja soilta tuleva kokonaiskuormitus ei ole kasvanut, mutta metsätalouden aiheuttaman vesistökuorman osuus on aiemmin arvioitua suurempi. Metsäteollisuus on sitoutunut vähentämään kuormitusta ja edistämään parhaiden toimintatapojen käyttöä.

Metsätalouden vesistövaikutusten minimointi on metsäteollisuudelle tärkeä asia ja kaikilla on halu toimia siten, että toiminnan haitalliset vesistövaikutukset ovat mahdollisimman pienet. Metsäteollisuus on sitoutunut vastuullisuussitoumuksissaan vähentämään omassa toiminnassaan metsätalouden vesistövaikutuksia ja edistämään keinoja, joilla metsien hoitoon ja käyttöön liittyvä vesistökuormitus pienenee.

Tänään julkaistun MetsäVesi-hankkeen tulosten mukaan metsistä ja soilta tuleva kokonaiskuormitus ei ole kasvanut, mutta metsätalouden aiheuttaman vesistökuorman osuus on aiemmin arvioitua suurempi.

- Tulokset osoittavat, että kuormituksen kehitystä on tarve seurata jatkuvasti ja samalla parantaa metsätalouden vesiensuojelua muuttuvassa ilmastossa, toteaa metsäasiantuntija Anu Islander Metsäteollisuus ry:stä.

Suometsät ovat tärkeässä roolissa teollisuuden puuhuollon kannalta. Suometsien osuus kuitupuun kertymästä on 21–25 % ja tukkikertymästä 15–18 %. Alueelliset erot ovat kuitenkin isoja. Turvemaiden metsät ovat ekologisesti hyvin monimuotoisia ja paikalliset hydrologiset olot vaihtelevat eri puolilla maata. Siten käytännön toimenpiteissäkään ei ole yhtä ainoaa menetelmää, joka sopisi joka kohteeseen. Toimenpiteitä tuleekin tarkastella kokonaisvaltaisesti.

Tehtaiden vesistöpäästöt vähentyneet merkittävästi

Metsäteollisuus on sitoutunut vähentämään paitsi metsätalouden myös tuotantolaitosten vesistöpäästöjä. Hyviä tuloksia on syntynyt pitkäjänteisellä työllä: esimerkiksi metsäteollisuuden tehtaiden ravinnepäästöt ovat vähentyneet 58 % tuotantoon suhteutettuna vuodesta 1992.

Laaja yhteistyö takaa parhaan lopputuloksen – myös ohjausta tarvitaan

Turvemailla tehtävissä toimenpiteissä on oleellista parhaiden käytäntöjen laadukas toteuttaminen ja toimiva yhteistyö eri tahojen välillä. Toimijoiden koulutus ja neuvonta sekä hyvä suunnittelu käyttäen uusinta mahdollista tekniikkaa, mm. paikkatietoaineistoja, antavat hyvät edellytykset onnistumiselle.

Myös metsätalouden kannustejärjestelmällä (nykyinen kemera-laki) on merkitystä. Metsäteollisuus hakee metsätalouden uuden kannustejärjestelmän valmistelussa ratkaisua, jossa edistetään suometsien hoidon kokonaisvaltaista suunnittelua, tehokkaita vesiensuojeluratkaisuja sekä tuhkalannoitusta.

Lisätietoja:

Anu Islander, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 040 729 3678

 

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme