Metsäteollisuus pitää hyvänä, että EU-parlamentti kannattaa komission esitystä vuoden 2030 nielutavoitteeksi
9.6.2022 10:38:15 EEST | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Euroopan parlamentti äänesti maankäyttösektorin ilmastovaikutuksia säätelevästä LULUCF-asetuksesta 8.6. pidetyssä täysistunnossa. Äänestys toteutettiin parlamentin ympäristövaliokunnan valmisteleman mietinnön pohjalta. Valiokunnan valmistelutyötä johti parlamentaarikko Ville Niinistö.
- Metsäteollisuus pitää hyvänä, että parlamentti kallistui kannattamaan komission esitystä vuoden 2030 nielutavoitteeksi. Asetettu tavoite on edelleen erittäin kunnianhimoinen. Tämä edellyttää, että kaikki nieluja kasvattavat toimet, myös hiiliviljelytoimenpiteillä muodostettavat, auttavat valtioita pääsemään tavoitteeseen, toteaa Metsäteollisuus ry:n EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki.
Jäsenvaltioiden ilmoittama vuotuinen kokonaisnettonielu maankäyttösektorilta oli noin -268 Mt CO2 vuosina 2016–2018, mikä tarkoittaa, että maankäyttösektorin nieluja tulisi lisätä 15 % alle kymmenessä vuodessa. Myös Suomessa joudutaan tekemään merkittäviä toimenpiteitä, jotta vuoden 2030 nielutavoite saavutetaan.
- EU-alueen tulee olla ilmastolain mukaan hiilineutraali vuonna 2050. Maankäyttösektorin nieluilla on tässä työssä tärkeä, mutta rajallinen rooli. EU:n ilmastopolitiikan päätavoitteena tulee olla fossiilisten päästöjen vähentäminen, ei niiden kompensoiminen maankäyttösektorin nieluilla, korostaa Rantamäki.
Nielujen vuosittainen vaihtelu voi olla suurta, ja metsätuhojen uhka kasvattaa epävarmuutta. Aktiivisella ja kestävällä metsänhoidolla edistetään metsien terveyttä ja vahvistetaan niiden kasvua.
Asetuksen soveltamisalaa ei laajenneta
Metsäteollisuus ry pitää myös tärkeänä, että parlamentti ei kannata LULUCF-asetuksen soveltamisalan laajentamista koskemaan myös taakanjakosektorin maatalouden metaani- ja typpidioksidipäästöjä. Parlamentin kannan mukaan maankäyttösektorin maatalouden päästöt sisältävää AFOLU-sektoria ei muodosteta.
EU-jäsenmaiden väliset neuvottelut nieluista ovat vielä kesken. Jäsenmaiden kannan varmistuttua, neuvosto, komissio ja parlamentti neuvottelevat asetuksesta ennen sen lopullista julkaisua.
Lisätietoja:
Maija Rantamäki, 040 828 3012
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 100 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
_______________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber. The forest industry directly and indirectly employs approximately 100,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society. Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Metsäteollisuus rySnellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella1.9.2026 14:48:12 EEST | Tiedote
Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Metsäteollisuuden tuotantomäärät ja vienti kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä1.9.2026 14:04:39 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, mutta tuotantomäärät kuitenkin kasvoivat. Yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta ja tehdyt investoinnit näkyvät tuotantomäärissä. Jatkuva geopoliittinen epävarmuus heijastuu suhdanneodotuksiin, jotka kääntyivät kuitenkin varovaiseen nousuun.
Hallitusohjelman toteuttaminen ei nyt riitä28.8.2026 08:49:35 EEST | Tiedote
Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja Petteri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä hallitus ei saa pudottaa hanskojaan, päinvastoin: Riihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati yhtään kasvua heikentävää päätöstä.
Ennallistamissuunnitelma on liian kallis27.8.2026 11:40:50 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu. Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen ja tärkeä tavoite, mutta se on toteutettava niin, että myös kotimaisen puun saatavuus, työllisyys ja alueiden elinvoima turvataan.
Metsäteollisuuden vastuullisuussitoumusten loppuraportti: pitkäjänteinen työ on tuottanut tuloksia20.8.2026 09:21:25 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden vuonna 2012 käynnistämät vapaaehtoiset vastuullisuussitoumukset ovat vauhdittaneet merkittävästi toimialan vastuullisuustyötä. Tuore loppuraportti osoittaa, että valtaosa vuoteen 2025 asetetuista tavoitteista saavutettiin tai niiden saavuttamisessa edistyttiin merkittävästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme