Mikkelissä vuokranantajan huolina väestön väheneminen ja vuokrien lasku
Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Mikkeli sijoittui 27 kaupungin joukosta yhdeksänneksitoista.
Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.
”Mikkelissä ennustettu vuokratuotto on vertailun kaupunkien kärkipäässä, mutta asuntosijoittamisen riskejä lisää väestön väheneminen ja vuokra-asuntojen kysynnän hiipuminen. Ennakkotietojen mukaan Mikkeli menetti viime vuonna 530 asukasta, ja negatiivisen väestökehityksen on ennustettu jatkuvan. Asukkaiden väheneminen näkyy vuokra-asuntojen kysynnän ja vuokrien laskuna”, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen kertoo.
Vapaarahoitteiset vuokrat laskivat Mikkelissä tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia vuodentakaisesta. Vuokrakehitys oli yksiöissä (+0,5 %) sekä kolmioissa ja suuremmissa asunnoissa (+0,7 %) edelleen positiivista, mutta kaksioiden vuokrat laskivat rajusti (-1,0 %), mikä painoi vuokrien kokonaiskehityksen negatiiviseksi. Neljä-viisivuotta sitten kaksioiden vuokrien vuosikasvu oli jopa 4–5 prosenttia.
”Tilastokeskuksen mukaan useampi kuin joka kymmenes asunto Mikkelissä on tyhjillään. Vuokra-asuntojen kysyntä on myös voimakkaammin keskittymässä keskusta-alueelle. Vuokramarkkinoita tervehdyttäisi se, että kaupunki purkaisi vuokrataloyhtiönsä peruskorjauskuntoisia asuntoja”, Rokkanen toteaa.
Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä
Korona ei Suomen Vuokranantajien kyselyiden perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytymisen on ilmoitettu vaikeutuneen alkuvuonna myös Mikkelissä.
”Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Rokkanen arvioi.
”Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.
Katso lisätietoa kaupunkirankingista Suomen Vuokranantajien sivuilta. Kaupunkikohtaiset arviot ovat tarkemmin luettavissa jäsensivuiltamme maksutta Suomen Vuokranantajien jäsenille.
Median edustajana voit saada kaupunkikohtaiset tiedot ekonomisti Sakari Rokkaselta, sakari.rokkanen@vuokranantajat.fi (lomalla 9.7.2021-1.8.2021) tai yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkoselta, ville.valkonen@vuokranantajat.fi 12.7.-30.7. Sakari Rokkasen loman aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sakari RokkanenEkonomisti
Puh:040 762 5340sakari.rokkanen@vuokranantajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 25 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Jatkovalmistelussa esitetään kaivattuja muutoksia huoneenvuokralain irtisanomisaikoihin17.12.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Huoneenvuokralain uudistamisen jatkovalmistelussa ehdotetaan suurempia muutoksia irtisanomisaikoihin, kuin mitä aiemmassa työryhmämietinnössä oli esitetty. Jatkovalmistelussa ehdotetut muutokset toisivat toivottua tasapainoa vuokralaisen ja vuokranantajan irtisanomisaikoihin, kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juho Kärkkäinen.
Hyvä vuokranantaja 2025 -palkinto Jesse Särsille22.11.2025 17:24:04 EET | Tiedote
Vuokralaiset VKL:n ja Suomen Vuokranantajien yhdessä jakama Hyvä vuokranantaja -palkinto meni tänä vuonna Littoisissa asuvalle Jesse Särsille, joka vuokraa asuntoja Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Palkinnolla halutaan nostaa esiin kasvollisia yksityisiä vuokranantajia ja kannustaa hyvään ja vastuulliseen vuokranantajuuteen.
Vakuutusvertailu: Vuokranantajille tarjolla edelleen laaja kattaus vakuutuksia22.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Vakuutusten soveltuminen lyhytaikaiseen vuokraukseen voi kuitenkin vaihdella, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta
Vuokrien lasku kiihtyy pääkaupunkiseudulla, ja nousuvauhti hidastuu muualla Suomessa16.10.2025 09:13:04 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 kolmannelta neljännekseltä heinä-syyskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin vaivaiset 0,1 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrien lasku voimistuu (-0,5 %). Muualla Suomessa vuokrat nousivat enemmän (0,6 %), joskin nousuvauhti on hidastunut selkeästi. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Vaasa, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Seinäjoki, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien barometri: Asuntosijoittajien ostoaikeet selvässä kasvussa, Tampere syrjäytetty kehitysnäkymien kärkipaikalta ensimmäistä kertaa8.10.2025 00:05:00 EEST | Tiedote
Asuntosijoittajien ostoaikeet ovat selvässä nousussa. Nyt jo reilu 28 prosenttia vastaajista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Samalla Rovaniemi on noussut kehitysnäkymien kärkeen, kun Tampere on pudonnut sijalle kolme, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja-barometrista. Kyselyyn vastasi yli 2200 asuntosijoittajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

