Osuuskauppa PeeÄssä

Mikko Junttila PeeÄssän toimitusjohtajaksi

Jaa

Osuuskauppa PeeÄssän uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu KTM Mikko Junttila. Osuuskauppa PeeÄssän hallintoneuvosto päätti asiasta 21.12.2021 kokouksessaan.

- Oli hienoa nähdä, miten laajasti tehtävä kiinnosti. Valinta päästiin tekemään 26 tasokkaan hakijan joukosta, kertoo PeeÄssän hallintoneuvoston puheenjohtaja Mervi Vidgrén.

Mikko siirtyy tehtävään Turun Osuuskaupan marketkaupan toimialajohtajan tehtävästä. Hänellä on pitkä kokemus S-ryhmästä. Mikko on käynyt S-ryhmän korkeakoulupohjaisen S-trainee koulutuksen. Aiemmin Mikko on toiminut eri tehtävissä sekä Osuuskauppa Keskimaalla että PeeÄssässä. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Vajaa kymmenen vuotta sitten lähdin PeeÄssästä Keskimaalle ja sieltä edelleen Turun Osuuskauppaan. Matkalta on tarttunut monenlaista oppia, josta uskon olevan hyötyä niin PeeÄssän kuin koko Pohjois-Savon kehittämisessä. PeeÄssä on monella mittarilla yksi S-ryhmän parhaimmista osuuskaupoista ja se on monena vuonna ollut eniten asiakasomistajiaan palkitseva osuuskauppa. Missiomme tehdä yhdessä parempi paikka elää edellyttää meiltä jatkossakin Pohjois-Savon elinvoimasta ja sen ihmisten hyvinvoinnista huolehtimista. Tuntuu hienolta palata PeeÄssään ja Savoon, toteaa Mikko Junttila.

Mikko aloittaa toimitusjohtajana 1.4.2022, jolloin vuodesta 2005 PeeÄssää johtanut Tapio Kankaanpää siirtyy aikaisemman ilmoituksensa mukaisesti eläkkeelle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa PeeÄssä, hallintoneuvoston puheenjohtaja Mervi Vidgrén, p. 044 785 5001
Osuuskauppa PeeÄssä, toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää, p. 044 719 7200
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Junttila, p. 050 575 7574

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä
Savilahdentie 10
70700 Kuopio

http://peeassa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Kuopion prismajohtaja Kirsi Jeskanen on nimitetty Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtajaksi25.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keulan hallitus on kokouksessaan 24.4.2024 nimittänyt marketkaupan toimialajohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri (eMBA) Kirsi Jeskasen. Kirsi siirtyy Keulaan Kuopion Prisman prismajohtajan tehtävästä. Kirsi on yli 20 vuoden aikana toiminut useissa eri tehtävissä Osuuskauppa PeeÄssässä sekä S-ryhmässä. Monipuolisen uransa aikana Jeskanen on johtanut kaikkia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuja. Ennen nykyistä tehtäväänsä prismajohtajana hän toimi seitsemän vuotta Osuuskauppa PeeÄssän kenttäpäällikkönä vastaten osuuskaupan S-market ja Sale -ketjuista. – Kiitän luottamuksesta ja olen todella iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä yhdessä huippuosaavien keulalaisten kanssa. Uusien tehtävien rinnalla odotan tutustumista elinvoimaiseen rannikkokaupunkiin ja viehättävään vanhaan Raumaan. Osuuskauppa Keula saa minusta iloisella energialla marketkauppaa luotsaavan toimialajohtajan, Kirsi iloitsee. – Olemme PeeÄssässä iloisia Kirsin urakehityksestä. Hän on tarjonnut vahvan am

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye