Nimlas

Mikko Virtanen nousee Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajaksi

14.12.2021 09:00:00 EET | Nimlas | Tiedote

Jaa
Mikko Virtanen on nimitetty QMG-konsernissa Mikenti Talotekniikka Oy:n toimitusjohtajaksi 1.1.2022 alkaen. Hän on toiminut aiemmin yhtiön sähköurakoinnin johtajana.
Mikko Virtanen aloittaa tammikuussa Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana
Mikko Virtanen aloittaa tammikuussa Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana

Mikko Virtasen siirtyessä toimitusjohtajaksi sähköurakoinnin johtajuuden ottaa Antti Rantala. Virtanen ja Rantala olivat pitkään yrittäjinä Web Sähkössä, joka liittyi yrityskaupalla Mikenti Talotekniikkaan kesällä 2020. LVI-urakoinnin johtajana jatkaa kokenut Marko Pärssinen.

Mikenti Talotekniikka tarjoaa kokonaistalotekniikkaurakointia uudiskerrostalokohteisiin pääkaupunkiseudulla. Yhtiö työllistää noin 50 ammattilaista ja sen liikevaihto oli 10,9 miljoonaa euroa vuonna 2020. Näkymät ensi vuoteen ovat positiiviset.

– Kokonaistalotekniikkakonsepti toimii. Asiakkaille malli on vastuunotoltaan selkeä – yhden yhteyshenkilön ja sopimuksen kautta hoidamme koko urakan. Tilauskantamme vuodelle 2022 on hyvä ja olemme pystyneet rekrytoimaan lisää avainhenkilöitä. Paikkoja on kuitenkin auki kokeneille asentajille ja kärkimiehille, sillä toimintamme on kasvussa, Virtanen kertoo.

Asentajia tulee kuunnella

Mikko Virtanen painottaa urakoitsijoiden tarvetta kehittää toimintamallejaan.

– Uskon itse siihen, että henkilöstöstä tulee pitää huolta, sillä talotekniikkaurakoinnissa kilpailukyvyn ratkaisee se, että asentajilla on mahdollisuus onnistua työssään. Siksi kehitämme koko ajan työnjakoa työnjohdon, kärkimiesten ja asentajien välillä, jotta teemme aina laadukasta työtä, ja työ tuntuu ammattimiehistä palkitsevalta. Kuuntelemme uusia ideoita ja rakennamme hyvät puitteet kannattavalle urakkatyölle, Virtanen toteaa.

Mikko Sahikallio keskittyy QMG:n yrityskauppoihin Väli-Suomen alueella

Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana on toiminut Mikko Sahikallio, jolla on QMG-konsernin Väli-Suomen aluejohtajana rosterissaan Mikenti Talotekniikan lisäksi myös Ajansähkö, JP-Yhtiöt, Kuusitunturi Lahti, Quattroservices Kaakkois-Suomi, Quattroservices Tampere ja Mikenti Oy Jypro, jossa hän toimii myös toimitusjohtajana.

– Konserni rakentaa merkittävää kasvua yritysostoilla Väli-Suomessa, ja se edellyttää minulta ajankäyttöä ja resursseja, joten on hyvä kohta siirtää vetovastuu Mikenti Talotekniikasta Virtasen Mikolle ja yhtiön vahvalle johtoryhmälle, Sahikallio sanoo.

Lisätietoja:

Mikko Virtanen, toimitusjohtaja, Mikenti Talotekniikka Oy, mikko.virtanen@qmg.fi, 040 576 3323

Mikko Sahikallio, aluejohtaja, QMG Väli-Suomi, mikko.sahikallio@qmg.fi, 050 477 0707

Avainsanat

Kuvat

Mikko Virtanen aloittaa tammikuussa Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana
Mikko Virtanen aloittaa tammikuussa Mikenti Talotekniikan toimitusjohtajana
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Nimlas
Nimlas
Piispanportti 11
02240 Espoo

029 150 100http://www.nimlas.fi

Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista teknisten asennusten ja palveluiden toimijoista. Kasvava konserni muodostuu Suomessa yli 50 paikallisesta yhtiöstä, joissa työskentelee 2 000 ammattilaista. Nimlaksen yhtiöt tarjoavat projekteja ja palveluita muun muassa sähkö-, LVI-, automaatio-, kylmätekniikka-, paloturva- ja turvatekniikan aloilla koko Suomessa. Nimlas yhdistää paikallisen yrittäjyyden ja suuremman organisaation vahvuudet osana Pohjoismaista konsernia, joka kasvaa myös Euroopassa. Vuonna 2025 Nimlaksen liikevaihto Suomessa oli noin 334 miljoonaa euroa (pro forma). Lisätietoja: nimlas.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nimlas

Nimlas ostaa kolme LVI-yritystä Itä-Suomesta18.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote

Teknisten asennuspalveluiden konserni Nimlas vahvistaa verkostoaan Itä-Suomessa ostamalla Kiteellä ja Tohmajärvellä toimivan LVI-Bioneerit Oy:n, Joensuussa toimivan LVI-Myller Oy:n sekä Savonlinnan LVI-Palvelu Oy:n. Yritykset jatkavat toimintaansa omilla nimillään osana Nimlas-konsernia, ja paikalliset ammattilaiset vastaavat niiden liiketoiminnasta myös jatkossa. Yritykset työllistävät yhteensä noin 70 talotekniikan ammattilaista ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye