Mikroyritysten osaamista vahvistetaan. Valtakunnallinen tutkimus- ja koulutustehtävä Oulun yliopistolle
18.3.2021 08:00:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Kerttu Saalasti Instituutilla on mikroyrittäjyydestä 10 vuoden tutkimuskokemus ja se on laatuaan ainoa tutkimusyhteisö Suomessa sekä eurooppalaisella tasolla. Instituutin tutkimus kohdistuu erityisesti mikroyritysten kasvu-, kansainvälistymis- ja johtamismekanismeihin, mikroyritysten toimintaympäristöön ja yhteiskunnalliseen vaikutukseen. Instituutissa tutkitaan ja kehitetään lisäksi mikroyrittäjyyttä tukevia tulevaisuuden tuotantoteknologioita sekä alueellisia kasvu- ja muutostekijöitä.
Instituutti tuottaa tutkimukseen perustuvaa mikroyrittäjyyden valtakunnallista koulutusta käytännönläheisenä verkkokoulutuksena. Koulutusmuoto mahdollistaa yrittäjille jatkuvan oppimisen asuinpaikasta ja ajasta riippumatta.
Instituutilla on tällä hetkellä käynnissä mikroyrityksiin ja niiden toimintaedellytyksiin kohdistuvia valtakunnallisen tason tutkimus- ja kehityshankkeita lähes kaikissa maakunnissa. Mukana on noin 500 kumppaniyritystä.
Ohjelmajohtaja ”yrittäjyyden pääkaupungista Seinäjoelta”
Mikroyrittäjyyden tutkimus- ja koulutuksen ohjelmajohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden tohtori Marko Matalamäki. Hän siirtyy uuteen tehtävään Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Hänellä on vahva tutkimus- ja opetuskokemus liiketoiminnan eri osa-alueilta, yrittäjätausta palveluyrityksen toimitusjohtajana sekä kokemusta kansainvälisistä projektitehtävistä.
Tutkimus- ja koulutustoiminnan tueksi tullaan perustamaan valtakunnallinen vaikuttajaverkosto sekä kokoamaan mikroyrityksiin ja niiden toimintaedellytyksiin keskittyvä kansainvälinen tutkijayhteisö.
Suomessa toimii 340 485 mikroyritystä, jotka edustavat 94 % koko maan yrityskannasta.
”Mikroyrittäjyys voi kuulostaa terminä vieraalta. Kuitenkin useampi kuin yhdeksän kymmenestä yrityksestä on mikroyritys, eli alle kymmenen henkilön ja alle 2 miljoonan euron liikevaihdon yritys. Mikroyritykset työllistävät Suomessa neljänneksen koko maan yritysten työvoimasta. Niiden merkitys kansantaloudelle on aivan keskeinen ja niiden rooli kasvaa koko ajan.” Marko Matalamäki sanoo.
Uusia yrityksiä tarvitaan
Teollisuuden ulkoistukset, mikroyritysten verkostoihin perustuvat prosessit ja yrittäjäasenteen korostuminen ovat kasvavia trendejä. Nuorten innostus yrittäjyyteen on myös suurta. Naapurimaihin verrattuna olemme kuitenkin yritysten perustamisaktiivisuudessa jäljessä. Suomessa perustetaan 4,3 osakeyhtiömuotoista yritystä tuhatta työikäistä asukasta kohti, kun Ruotsissa vastaava luku on 7,2 ja Virossa 24,6.
”Nyt tarvitaan yritysten perustamista edistäviä toimia”, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja, professori Matti Muhos toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Matti Muhos, Kerttu Saalasti Instituutti, Oulun yliopisto, puh. 0294 487 800, matti.muhos@oulu.fi
Ohjelmajohtaja Marko Matalamäki, Kerttu Saalasti Instituutti, Oulun yliopisto, puh. 0294 487 850, marko.matalamaki@oulu.fi
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


