Software Finland ry

”Milja on tärkeä koko ohjelmistoalalle” – Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021 on Milja Köpsi, Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä ja pysäyttämätön luonnonvoima

Jaa
Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi on valittu Vuoden Tivi-vaikuttajaksi. ”Olemme todella iloisia Miljan ja koko ohjelmistoalan puolesta. Miljan työ on ollut ratkaisevan tärkeää Mimmit koodaa -ohjelman kasvulle ohjelmistoyritysten muutosvoimaksi”, kiittää Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Roihan mukaan Köpsi ei ole onnistunut vain omalla persoonallaan innostamaan tuhansia naisia mukaan. ”Milja on ollut keskeinen voima myös yritysten saamisessa mukaan ja muutoksen aikaansaamiseksi alalla.”
Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021 Milja Köpsi täydessä vauhdissa Mimmit koodaa -suurtapahtumassa 15.10.2021. Kuvaaja: Photomikke
Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021 Milja Köpsi täydessä vauhdissa Mimmit koodaa -suurtapahtumassa 15.10.2021. Kuvaaja: Photomikke

Lehdistötiedote 3.12.2021

Mimmit koodaa -ohjelma on hämmästyttävä menestystarina. Vuonna 2018 nollapisteestä aloitettu ohjelma on nyt tuhansien naisten portti koodaamiseen ja ohjelmistoalalle. Alusta asti niin ohjelman kasvoina kuin sen väsymättömänä työrukkasena on häärännyt Milja Köpsi, uunituore Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021. Köpsi saa lämpimimmät onnittelut erottamattomalta aisapariltaan.

”Miljan valinta osuu kohdalleen kaikin tavoin, sekä sydämeen että aivoihin. Milja on antanut Mimmit koodaa -ohjelmalle kaikkensa, ollut koko sielullaan mukana. Milja on ollut niin vastustamattoman vetoava keulakuva, äänitorvi ja muutoksen rakentaja, että on vaikea kuvitella kuka olisi voinut pystyä samaan. Miljan vetovoima on innostanut tuhansia naisia mukaan”, kiittää Rasmus Roiha, Mimmit koodaa -ohjelmaa johtavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja.

Roiha alleviivaa valinnan merkitystä koko ohjelmistoalalle.

”Alamme ykkösmedia Tivi on tässä Miljan kautta noteerannut myös koko Mimmit koodaa -ohjelman työn ja tekemisen merkityksen. Milja on ollut avain suuressa työssämme, jotta ohjelmistoala aidosti avautuisi naisille. Siksi tämä tunnustus on tärkeä koko alallemme. Samalla on ilmiselvää, että Milja on tärkeä koko ohjelmistoalalle”, toteaa itse saman tunnustuksen viisi vuotta sitten saanut Roiha.

Magneetti myös yrityksille – ”armoitettu myyntitykki”

Kaikki Mimmit koodaa -tilaisuuksia seuranneet tietävät, miten vetoavasti Köpsi kertoo omista kokemuksistaan ja tunteistaan. Kyyneleetkään eivät ole lavalla suuri harvinaisuus. Siksi Roiha haluaa tuoda esiin Köpsin piiloon yleisöltä jäävän puolen, joka on ollut koko ohjelmalle elintärkeä.

”Milja on ollut keskeinen voima myös yritysten saamisessa mukaan ja koko ohjelman onnistumiselle. Ohjelmistoyritysten naisille ilmaiseksi tarjoamat kurssit ovat olleet ohjelman tärkein anti, yritysten panos korvaamattoman arvokas. Juuri Milja on tehnyt upeaa myyntityötä yrityksille. Milja on yhtä lailla armoitettu myyntitykki kuin lavatähtikin”, myhäilee Roiha.

Asennemuutoksen airut

Roiha liittää Köpsin menestyksen myös inklusiivisuuden laajentumiseen bisneksessä.

”Milja on ollut alamme näkyvin viestintuoja siitä, että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, ja että alamme myös tarvitsee kaiken osaamisen. Sukupuoli ei saa ratkaista ja diversiteetti on hyödyllistä. Miljan ajama asennemuutos on sekä oikein että edistää liiketoimintaa. Yritysten tulee olla aidosti inklusiivisia ollakseen houkuttelevia niin työntekijöille kuin asiakkaillekin. Milja on ollut avainhenkilö tämän ymmärryksen edistämisessä, ei vain yrityksiin vaan yhteiskuntaan laajemminkin.”

Kiitos koko yhteisölle!

Uunituore Vuoden Tivi-vaikuttaja Milja Köpsi itse haluaa ennen kaikkea kiittää “mimmejä”.

”Minun työni ja koko ohjelman menestyksen ovat tehneet mahdolliseksi upeat vapaaehtoiset, auttamishaluiset yritykset ja varsinkin tuhannet yhteisömme jäsenet. Koko yhteisömme on se, joka tämän tunnustuksen ennen kaikkea ansaitsee”, kiittää Köpsi.

Lisätiedot:

Rasmus Roiha, Ohjelmisto ja e-business ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoebusiness.fi 

Milja Köpsi, #mimmitkoodaa-ohjelma, vetäjä, 040 152 5154, milja@mimmitkoodaa.fi 

Avainsanat

Kuvat

Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021 Milja Köpsi täydessä vauhdissa Mimmit koodaa -suurtapahtumassa 15.10.2021. Kuvaaja: Photomikke
Vuoden Tivi-vaikuttaja 2021 Milja Köpsi täydessä vauhdissa Mimmit koodaa -suurtapahtumassa 15.10.2021. Kuvaaja: Photomikke
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Software Finland ry
Software Finland ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://softwarefinland.fi

Software Finland ry on vuonna 1993 perustettu ainutlaatuinen yritysjohdon yhteisö ja ohjelmistoalan vaikuttaja. Toimintamme tärkein tavoite on jäsenyritystemme ja koko ohjelmistoalan kukoistus. Suomessa nimittäin tehdään huippulaadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä softaa, ja me uskomme, että sen avulla ratkaistaan maailman isotkin ongelmat. Mukana alaa koskevaan päätöksentekoon vaikuttamassa, tutkimusta ja koulutusta tukemassa sekä liiketoimintaansa kehittämässä on yli 600 softayritystä Suomesta. Software Finland ry tunnettiin vuoden 2023 alkuun asti nimellä Ohjelmisto- ja e-business ry ja vuoteen 2018 nimellä Ohjelmistoyrittäjät ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Software Finland ry

”Inhouse-hankinnat kyseenalaistava KKV-päätös erittäin tervetullut”: Yli 90 % softafirmoista haluaa myydä suoraan julkisasiakkaille29.5.2023 09:00:40 EEST | Tiedote

Ohjelmistoyritykset näkevät julkisyhteisöjen omistamat inhouse-yhtiöt enimmäkseen ”pakollisena pahana”, kertoo ohjelmistoalan kattojärjestön Software Finland ry:n uunituore Sykemittari-tutkimus. ”Viesti ohjelmistoyrityksiltä ei voisi olla selvempi: 91% tekisi mieluiten kauppaa suoraan julkisasiakkaiden kanssa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston inhouse-hankinnat kyseenalaistava päätös on erittäin tervetullut ja ainakin satojen miljoonien mahdollisuus”, iloitsee Software Finlandin toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Tämä nainen on rakentanut urapolun sadoille naisille” – Mimmit koodaa -palkinto 2023 Ursula Koskelle21.4.2023 12:24:38 EEST | Tiedote

Mimmit koodaa -palkinnon 2023 on voittanut Ursula Koski IT-alalle pyrkivien naisten osaamisen edistämiseksi tehdystä työstä. “On ollut ilo nähdä, miten yksittäisen henkilön liikkeellepaneva voima voi muuttaa ihmisten elämiä. Ursulan ja hänen mukanaan tuomansa tiimin panostus konkreettisten taitojen lisäämiseksi yhteisömme naisten keskuudessa ei ole jäänyt huomaamatta”, kiittää Mimmit koodaa -ohjelman vetäjä Milja Köpsi.

”Iskun paikka Suomelle”, arvioi K3:n Romakkaniemi: Ohjelmistoalan uusi nimi ”Software Finland” kertoo uudesta panostuksesta vientiin24.3.2023 09:15:00 EET | Tiedote

Ohjelmistoalan tärkein äänenkannattaja, Ohjelmisto- ja e-business ry on valinnut itselleen uuden nimen ”Software Finland ry” edistämään alan vientiä. ”Yritystemme huipputason osaaminen, luotettavuus ja vastuullisuus ovat jo vientivaltteja. Tässä on iskun paikka Suomelle”, arvioi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. ”Vienti on meille prioriteetti ja odotamme innolla entistä laajempaa kansallista yhteistyötä viennin edistämiseksi”, ennakoi Software Finlandin hallituksen puheenjohtaja Pekka Walkama.

Paremmat työllistymismahdollisuudet jo 100 koodarinaiselle – kiitos Mimmit koodaa -ohjelman ja Amazon Web Servicesin (AWS) yhteistyön15.3.2023 12:05:58 EET | Tiedote

Mimmit koodaa tuottaa yhä konkreettisempia hyötyjä. Jo 100 naista on suorittanut ohjelman kautta AWS Cloud Practitioner -sertifikaatin. Mimmit koodaa -ohjelman ja Amazon Web Servicesin yhteistyössä yhteisölle maksutta tarjoama pilvikoulutus pyrkii korjaamaan ohjelmistoalan sukupuolittuneisuutta sekä vastaamaan osaajapulaan.

”Ohjelmistoalalle erityisen lupaavaa, että palkkatoiveet ovat realistisia” – Juniorirekryssä ennätykselliset lähes 1200 osallistujaa, 75 % naisia14.2.2023 12:10:27 EET | Tiedote

Ohjelmistoalan paraikaa järjestämä Juniorirekry-tapahtuma on murskannut aiemman ennätyksen osallistujamäärällään. ”1200 osallistujaa, joista 900 on naisia kertoo siitä, miten kova imu alallamme on. Ja junnuille todella on tilausta”, iloitsee Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. ”Merkillepantavaa on, että ohjelmistoalalle hakevien työntekijöiden palkkatoiveet osuvat todella hyvin kohdalleen”, kertoo osallistujille tehdyn kyselyn analysoinut rekrytointiekspertti Anna Alppinen Academic Work’istä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme