Helsingin yliopisto

Miltä kohtuullinen, reilu ja oikeudenmukainen yhteiskunta näyttää ja tuntuu?

Jaa
Helsingin yliopisto panostaa uudella aloitteella eriarvoisuuden monitieteelliseen tutkimukseen.

Keskustelu yhteiskunnallisen eriarvoisuuden monista muodoista, toivotun kehityksen suunnista ja politiikan keinovalikoimasta on vaalikeväänä virinnyt eläväksi ja osin kärjekkääksikin. Varallisuus- ja tuloerot ovat kasvaneet, terveyden ja hyvinvoinnin tutkimus kertovat ihmisryhmien ja alueiden jakautumisen uhasta.

Digitalisaatio ja dataistuminen avaavat uusia mahdollisuuksia entisten esteiden ylittämiseen, mutta samalla ne piirtävät uusia uhkakuvia valvonnasta, ihmisten tarkentuvasta profiloinnista ja julkisen keskustelun polarisaatiosta. Monikulttuurisuuden kasvu ja ihmisten liikkuvuus rikastavat yhteiskuntaa, mutta myös mutkistavat elämää ja lisäävät jännitteitä.

Helsingin yliopisto uusi tutkimusaloite INEQ – Helsinki Inequality Initiative – tuo uuden voimakkaan panostuksen eriarvoistumistutkimukseen. Hankkeen monitieteinen ote lupaa rikastaa ja tarkentaa tutkimukseen perustuvaa kuvaa eriarvoisuuden muodoista ja niiden kehityksestä. Se tuo myös aihetta koskevaan keskusteluun uusia aineksia.

- Näiden kehityskulkujen kuvaaminen ja ymmärtäminen on monitieteisen yhteiskuntaa ja ihmisiä koskevan tutkimuksen perustehtäviä. Eri voimien risteyskohdissa eriarvoisuuden lajit voivat kasaantua tavoilla, jotka koettelevat hyvinvointiyhteiskunnan arvoja ja toimintatapoja. Siksi eriarvoisuus on paitsi välttämätön myös paljastava tutkimuskohde, toteaa tutkimusaloitteen johtaja, professori Risto Kunelius Helsingin yliopistosta.


Hankkeeseen kuusi professoria

INEQ-tutkimusalue on osa Suomen Akatemian rahoittamaa yliopistojen tutkimuksen profiloitumista tukevaa ohjelmaa. Kevään aikana hankkeeseen palkataan kaikkiaan kuusi professoria, jotka sijoittuvat eri tiedekuntiin ja koulutusohjelmiin, mutta toimivat yhteistyössä eriarvoisuustutkimuksen ja teemaan liittyvän opetuksen kehittämisessä. Hankkeeseen osallistuu seitsemän eri tiedekuntaa.

- Eriarvoisuuden tutkimus on viime vuosina alkanut erottua omaksi, monitieteiseksi alueekseen. Sen kohdalla toisiaan leikkaavat kehityskulut ovat yhteisiä monille yhteiskunnille. Vaikka olosuhteet, kulttuuri ja historia eri puolilla tuottavat vaihtelevia seurauksia, luovat nämä yhteiset kysymykset erinomaisen pohjan myös tiivistää alan tutkijoiden kansainvälisiä verkostoja, Kunelius korostaa.


Avausseminaarissa dataistumisen ja oikeudenmukaisuuden suhteesta

INEQ-hankkeen avausseminaari järjestetään Tiedekulmassa tiistaina 16.4. kello 15-17. Pääalustajaksi saapuu dataistumisen ja oikeudenmukaisuuden suhteita tutkiva Lina Dencik Cardiffin yliopistosta. Paneelikeskustelu nostaa esiin suomalaisten tutkijoiden tapaa tutkia eriarvoisuutta. Paneelissa keskustelijoina Helsingin yliopistosta ovat professori Heikki Hiilamo, professori Suvi Keskinen ja tutkijatohtori Lotta Junnilainen.

Alla tilaisuuden tarkempi ohjelma.

Lisätiedot ja yhteydenotot:
Risto Kunelius, INEQ-tutkimusaloitteen johtaja
risto.kunelius@helsinki.fi, +358 40 1904 085


”Intersecting Inequalities”

Helsinki Inequality Initiative (INEQ)  avajaistilaisuus

16.4.2019, klo 15-17 Tiedekulmassa

Miltä näyttää kelpo, reilu ja oikeudenmukainen yhteiskunta? Miten eriarvoisuuksia luodaan, siedetään ja liennytetään? Miten eriarvoisuutta tunnistetaan? Miten sitä dokumentoidaan, selvitetään ja esitetään? Minkälaisella eriarvoisuudella on väliä? Miten eriarvoisuudet kasaantuvat? Miten eriarvoisuuteen vastataan?

Eriarvoisuuksien tunnistaminen, eriarvoisuuden eri muotojen ja yhtymäkohtien ymmärtäminen ja poliittisten ratkaisujen löytäminen ovat humanististen ja yhteiskuntatieteiden päätehtäviä. INEQ – Helsinki Inequality Initiative – on monitieteinen tutkimusalue, joka tuo yhteen joukon tutkijoita, joiden eriarvoisuuden kysymyksiin kytkeytyvät tutkimukset tukevat ja haastavat toisiaan ja näin edesauttavat ymmärtämään eriarvoisuuden syiden ja seurausten yhteen kietoutumisen ja kasautumisen moninaisuutta.  

INEQ on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen, oikeustieteellisen, humanistisen, teologisen, kasvatustieteellisen, luonnontieteellisen ja lääketieteellisen tiedekuntien ja Svenska social- och kommunalhögskolanin yhteinen tutkimuksen profiloitumisen aloite ja alue.

Tervetuloa INEQin avajaistilaisuuteen Tiedekulmaan 16.4.2019 klo 15-17!

(Tapahtuma pidetään englanniksi)


Ohjelma

15:00 What is INEQ? Three Facets of Inequality

Professori, tutkimusjohtaja Risto Kunelius, Helsingin yliopisto

15:15Data, Inequality and Social Justice

Dr. Lina Dencik, University of Cardiff, Data Justice Lab

16:00 Intersecting Inequalities -panel

Heikki Hiilamo, Suvi Keskinen & Lotta Junnilainen

17:00 Tilaisuuden päätös

INEQiä Facebookissa! https://www.facebook.com/HelsinkiInequalityInitiative

Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Puh. 050-5398523, pasi.komulainen@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye