Finanssiala ry

Mitä pitää vakuuttaa itse, mistä huolehtii yhteiskunta? – Finanssiala tarjosi maksutonta vakuutusoppia tuhansille nuorille

Jaa
Kuluneen lukuvuoden aikana Finanssiala ry on rahoittanut noin 50 vakuutustyöpajaa eri puolilla Suomea. Pajat tavoittivat noin tuhat nuorta. Finanssiala on kustantanut maksuttomia vakuutustyöpajoja oppilaitoksiin vuodesta 2019 ja tarjonnut vakuutusoppia kaikkiaan 3300 nuorelle. Pajojen sisältöä ovat olleet laatimassa myös Kela ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta.

Yläkouluihin ja toiselle asteelle suunnatut vakuutustyöpajat lisäävät nuorten tietämystä yksityisistä ja julkisista vakuutuksista. Pajojen olennainen kysymys on millaisten asioiden varalta meidät on Suomessa vakuutettu ilman, että asiaa tarvitsee itse hoitaa, ja mitkä vakuutukset on nimenomaan osattava hoitaa itse? 

Työpajoja ovat vetäneet Nuorten Akatemian kouluttamat nuoret työpajaohjaajat. Lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja yläkouluissa pidettyjä maksuttomia 90 minuutin mittaisia toiminnallisia pajoja on kiitelty kovasti. Korona toi vuonna 2019 alkaneiden vakuutustyöpajojen pitoon katkoksen, mutta tänä vuonna pajoja päästiin jälleen pitämään normaalisti.

”Kun on valmistumassa ammattiin ja edessä on oma itsenäinen elämä, on siihen hyvä saada joku muukin kertomaan mitä itsenäisessä elämässä pitää ottaa huomioon”, kertoo vakuutustyöpajoja omille oppilailleen tilannut Nanna Pajarinen. Pajarinen on yhteiskunnallisten aineiden opettaja Espoon Leppävaaran Omniassa. Hän tilasi Nuorten Akatemiasta vakuutustyöpajoja pitävän kouluvierailijan kahdelle ryhmälle, jossa oli eri opiskelijoita eri aloilta – muun muassa talotekniikan, konetuotanto-, sekä tieto- ja viestintäalan opiskelijoita.

”Opiskelijoiden kanssa voi olla hankala lähteä koulusta pois vierailukäynnille, mutta kun joku tulee käymään luokassa, tuo se uuden tuulahduksen!”, Pajarinen kertoo.

Vakuutustyöpajoissa idea on, että Nuorten Akatemian ja Finanssiala ry:n kouluttama nuori työpajaohjaaja tulee oppilaitokseen vetämään maksuttoman 90 minuutin oppitunnin julkisen ja yksityisen vakuuttamisen eroista.

Toiminnallisia harjoituksia vakuuttamisesta – vain murto-osalla suomalaisista riittävä henkivakuutusturva

Vakuutustyöpajat sisältävät monenlaisia tehtäviä ja harjoituksia vakuutusten maailmasta. Erityisen suosittuja nuorten keskuudessa ovat olleet vakuutustarinat, joissa kuvataan jokin ikävä tapaturma tai muu sattumus – kuten vesivahinko, hirvikolari tai vaikkapa sukeltajantauti ulkomaanmatkalla – ja pohditaan, millaisia kustannuksia tapahtumasta aiheutuu. Mitä vakuutus korvaa ja millainen vakuutus on oltava, jotta ei jää pulaan?

”Suomessa on erinomainen sosiaaliturva ja kansalainen on vakuutettu monen ikävän asian varalta. On kuitenkin asioita, joiden varalta jokaisen kansalaisen on osattava itse varautua sopivin vakuutuksin. Kotivakuutus omaan kotiin muuttaessa ja matkavakuutus ulkomaille lähtiessä ovat tästä hyviä esimerkkejä – nuorten elämää koskettaa myös pakollinen liikennevakuutus, joka on ymmärrettävä hankkia mopoon tai autoon”, toteaa vakuutustyöpajoista Finanssiala ry:ssä vastaava kehityspäällikkö Jussi Karhunen.

Pajoissa käytiin myös läpi sitä, miten vakuutustarve muuttuu elämäntilanteen myötä. Esimerkiksi perheellisille ihmisille henkivakuutus on olennainen vakuutus. Jos huoltaja menehtyy, tuo henkivakuutus taloudellista turvaa mahdollisesti jälkeen jääville lapsille tai leskelle. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi toukokuun alussa Finanssiala ry:n rahoittaman tutkimuksen, jonka mukaan vain murto-osalla suomalaisista perheistä on elintason säilyttävä henkivakuutus huoltajan kuoleman varalle. Riskihenkivakuutus on vain joka kymmenennellä suomalaisella.

Kaikki vakuutustyöpajojen materiaalit ovat vapaasti saatavilla Nuorten Akatemian sivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Fivan päätös pitää asuntolainakatto ennallaan on perusteltu – huhtikuun tiukennusta pankkien lisäpääomavaatimuksiin olisi ollut syytä myöhentää28.3.2024 10:52:25 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) pitää perusteltuna Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä pitää asuntolainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Asuntolainojen lainakatto eli enimmäisluototussuhde pidetään lakisääteisellä perustasollaan 90 prosentissa muille kuin ensiasunnon ostajille. Ensiasunnon ostajien lainakatto on 95 prosenttia. Pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus pysyy 0 prosentissa. FA:n pettymykseksi Fiva ei myöhentänyt kansallisen järjestelmäriskipuskurivaatimuksen voimaantuloa. Vaatimus tulee voimaan 1.4.2024.

Pyörävarkauksien määrä jatkoi laskuaan, korvausmäärät kääntyivät nousuun – erityisesti kalliit sähköpyörät houkuttelevat rosvoja20.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Varastettujen polkupyörien korvausmäärät kääntyivät nousuun vuonna 2023. Vakuutusyhtiöt korvasivat varastettuja pyöriä 11 miljoonan euron edestä. Sekä poliisin että vakuutusyhtiöiden tietoon tulleet polkupyörävarkauksien lukumäärät jatkoivat laskuaan. Vakuutusyhtiöt korvasivat 13 900 varastettua polkupyörää. Poliisin tietoon pyörävarkauksia tuli 16 800 kappaletta.

FA vahvistaa EU-vaikuttamistaan Brysselissä – Miikkael Azaize uudeksi EU-lobbariksi13.3.2024 11:10:34 EET | Tiedote

Valtaosa finanssialan sääntelystä syntyy EU:ssa, ja Finanssiala ry (FA) vahvistaa edunvalvontaosaamistaan Brysselissä. Finanssiala ry:n EU-asiantuntijana aloittaa huhtikuussa Miikkael Azaize. Azaize työskentelee Brysselissä pohjoismaisten finanssiyhdistysten toimistossa. Ennen FA:ta Azaize on työskennellyt muun muassa Keskustan puoluetoimistossa kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

FA: Suomalaiset eivät saa joutua löysän taloudenpidon maksajiksi EU:ssa – kansalaiskyselyn mukaan yhteisvastuuta pitää rajata ja talletussuojavarat suojattava12.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Finanssiala ry:n tavoitteena on, että Suomi edistää vahvaa ja yhtenäistä EU:ta, mutta huolehtii samalla Suomen ja suomalaisten edusta. FA on julkaissut tavoitteensa tulevalle EU-kaudelle. Finanssialalla on paljon annettavaa Euroopan vakauden ja taloudellisen turvallisuuden edistäjänä sekä vihreän siirtymän ja digitalisaation vauhdittajana. Kansalaiskyselyssä suomalaiset antoivat selvän tukensa FA:n tavoitteille Suomen kansallisten etujen paremmasta huomioimisesta ja taloudellisen yhteisvastuun rajaamisesta. Kansa suhtautui myös epäilevästi suunnitelmaan pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta ja EKP:n kaavaileman digieuron tarpeellisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye