Miten jokiin kuolevat kyttyrälohet vaikuttavat pohjoiseen luontoon? Tutkijat pyytävät kansalaisilta apua

Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Aino Erkinaro ja Suomen ympäristökeskuksen tutkija Kaisa-Leena Huttunen tutkivat kyttyrälohiraatojen hajoamista elo-syyskuussa Norjan ja Suomen joissa. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten hajoavat raadot vaikuttavat jokien ja rantojen ravinnepitoisuuksiin, kuinka kauas ravinteiden vaikutus näkyy ajassa ja paikassa, ja näkyvätkö ravinnemuutokset eliöyhteisöissä.
”On todella hurjaa, kun suuri luonnonmullistus tapahtuu näin nopeasti”, sanoo Erkinaro.
”Tilanne on pohjoisen luonnon kannalta järkyttävä, mutta tutkijalle myös äärimmäisen mielenkiintoinen, kun valtavaa muutosta voidaan tutkia sen tapahtumishetkellä.”
Kyttyrälohen tutkimuksessa halutaan hyödyntää kansalaistiedettä.
”Tarvitsemme kalastajilta, retkeilijöiltä ja luonnossa liikkujilta apua löytääksemme paikat, joihin kyttyrälohen raatoja luonnollisesti kertyy sekä joissa että rannoilla. Näin saamme tietoja siitä, millaisiin ympäristöihin kyttyrälohien raadot kasaantuvat. Tästä on suuri hyöty ravinteiden liikkeitä tarkastellessa”, kertoo Erkinaro.
Yleisö voi ilmoittaa kuolleiden kyttyrälohien kertymäpaikoista viestillä puhelinnumeroon +358 45 638 7271. Viestin tulee sisältää vähintään havaitun kyttyrälohen raadon tai raatokasan koordinaatit (esimerkiksi tavallisista karttasovelluksista). Lisäksi pyydetään mahdollisuuksien mukaan lähettämään kuva tai vapaamuotoinen kuvailu havaituista raadoista ja löytöpaikasta (esimerkiksi montako raatoa, arvio veden syvyydestä ja pohjan rakenteesta).
”Olemme hyvin kiitollisia yleisölle avusta tärkeässä työssä. Tutkimuksen avulla saamme selvyyttä siihen, millainen pohjoisten jokien tulevaisuus on”, Erkinaro vetoaa.
Lisätietoja tutkimuksesta ja kyttyrälohien kertymäpaikkojen ilmoittamisesta Oulun yliopiston verkkosivulla.
Erkinaro kuuluu Oulun yliopiston virtavesiekologian tutkimusryhmään, jota johtaa professori Timo Muotka (timo.muotka@oulu.fi). Kyttyrälohihanketta johtaa Suomen ympäristökeskuksen tutkijatohtori Kaisa-Leena Huttunen (kaisa-leena.huttunen@syke.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Aino Erkinaro, 045 638 7271, aino.erkinaro@oulu.fi
Viestintäpäällikkö Elina Mattila-Niemi, 050 336 1690, elina.mattila-niemi@oulu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusia mittausmenetelmiä metaanivuotojen seurantaan4.12.2025 07:49:00 EET | Tiedote
EU-rahoitteisen Aurora Interreg -hankkeen MEQALin tutkijat kehittävät uusia menetelmiä metaanipäästöjen havaitsemiseen ja määrän arviointiin erilaisissa kohteissa. Äskettäin he vierailivat Gasgridillä Suomessa nähdäkseen, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään päästöjen mittaamiseen käytännössä.
6G-testikeskuksen yritysasiakkaat tekevät monipuolisesti tuotteita puolustusteollisuuteen3.12.2025 07:07:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G-testikeskus on ollut toiminnassa noin vuoden ja lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle, kuten tällaisessa maailmantilanteessa ja puolustusteollisuuteen kaksoiskäyttötuotteita tarjoavia yrityksiä markkinoille auttaessa pitääkin. Neljä kumppaniyritystä eli Scaleout, Wayren, Microamp ja Winse Power ovat kaikki olleet mukana testeissä DIANA Challenge -prosessin kautta. Suorana asiakkaana on ollut Tambest. Nämä viisi voidaan nyt tuoda julkisuuteen. Seuraavan vuoden asiakasyritysten valinta on jo käynnissä.
Sylki on lupaava vaihtoehto nenänielunäytteelle lasten hengitystieinfektioiden diagnostiikassa3.12.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Uuden tutkimuksen mukaan sylkemällä annettu näyte voi toimia luotettavana vaihtoehtona perinteiselle nenänielusta otettavalle tikkunäytteelle lasten hengitystieinfektioiden diagnostiikassa. Useimmille lapsille sylkinäytteen antaminen on nenänielunäytettä myös huomattavasti miellyttävämpää.
Puolison kuolinsyyllä yhteys leskien kuolleisuuteen – avoliitossa ero korostuu1.12.2025 06:32:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet merkittäviä eroja avo- ja avioliitosta leskeksi jääneiden kuolleisuudessa puolison kuolinsyyn perusteella. Kumppanin tapaturmainen kuolema lisää leskien kuolleisuusriskiä enemmän kuin sairausperäinen menetys. Etenkin avoliitossa eläneiden kuolleisuus kasvaa selvästi puolison menetyksen jälkeen.
Oulun yliopisto pyrkii markkinoille uudella makeutusaineella – etsii kumppaneita elintarviketeollisuudesta28.11.2025 05:56:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto valmistautuu tuomaan markkinoille uuden sukupolven makeutusaineen, Sweeprotin. Se on kasvipohjainen, proteiinimolekyyliin perustuva ja täysin kaloriton. Innovaatio on kehitetty vastaamaan elintarvike- ja juomateollisuuden tarpeisiin sekä kuluttajien kasvavaan kysyntään terveellisemmistä ja kestävämmistä vaihtoehdoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
