Miten vauhditetaan innovaatioita, saadaan ruoka riittämään ja tehdään kaupungeista vihreitä? Sustainability Science Days etsii vastauksia aikamme isoihin kestävyysongelmiin
18.5.2022 08:30:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Sustainability Science Days 2022 etsii vastauksia eri alojen, toimijoiden, maantieteellisten alueiden, markkinoiden, käytäntöjen ja elämäntapojen välisiin yhteyksiin.
”Tapahtumassa ei tyydytä ongelmien listaamiseen, vaan tavoitteena on löytää ratkaisuja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Toivon, että tapahtuma avaa muutosta tuovia keskusteluja. Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskriisit sekä suuret jännitteet maailmanpoliittisessa tilanteessa ovat tehneet näistä keskusteluista tärkeämpiä kuin koskaan”, sanoo Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin johtaja Susanna Lehvävirta.
Kaksipäiväisen tiedekonferenssin teemoja ovat muun muassa systeemiset ratkaisut, ruoka, hallinto ja kaupunkien muutokset. Tapahtumassa keskustellaan myös muun muassa siitä, mitä voisimme oppia alkuperäiskansoilta.
”Tarvitsemme paljon luovuutta ja mielikuvitusta, jotta voimme siirtyä kohti uudenlaista, kestävää yhteiskuntaa. Tämän vuoden teemaksi on valittu systeemitason muutokset, koska aikamme haasteita ja kriisejä ei voi käsitellä erillään toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen”, sanoo kestävän muotoilun apulaisprofessori İdil Gaziulusoy Aalto-yliopistosta.
Sustainability Science Days 2022 on kansainvälinen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kestävyystieteiden instituutti HELSUS:n järjestämä tiedekonferenssi. Se pidetään Espoon Otaniemessä 18.-19.toukokuuta. Lisätietoja tapahtumasta täältä.
Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan konferenssia tai yksittäisiä esityksiä joko paikan päälle Otaniemeen tai verkkolähetyksen kautta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot jasmin.jarvinen@aalto.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
İdil Gaziulusoy, kestävän muotoilun apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
puh. 050 567 1137
idil.gaziulusoy@aalto.fi
Susanna Lehvävirta, johtaja, Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti HELSUS
puh. 050 349 8116
susanna.lehvavirta@helsinki.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

