Väestörekisterikeskus

Mobiilivarmenteen käyttö kannattaa – Digiasioinnin nopea kasvu korostaa luotettavan tunnistautumisen merkitystä

Jaa

Väestörekisterikeskus on kilpailuttanut julkishallinnon sähköisten palveluiden tunnistusvälityksen vahvan tunnistamisen luottamusverkostosta ja tehnyt pankkien kanssa sopimukset pankkitunnusten käytöstä tunnistautumisvälineenä. Sopimusten myötä kansalaiset voivat jatkossakin tunnistautua julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin mobiilivarmenteella ja pankkitunnuksilla. Lisäksi palveluihin voi tunnistautua Poliisin myöntämässä henkilökortissa olevalla kansalaisvarmenteella.

Telia valikoitui kilpailutuksessa kumppaniksi mobiilivarmenteilla ja Osuuspankin pankkitunnisteilla tehtävien tunnistautumisten välittämisessä. 

”Sopimus mobiilivarmenteiden käytöstä tunnistautumisvälineenä on osa laajempaa tunnistusratkaisujen kokonaisuutta. Telian kanssa tehdyssä sopimuksessa on sovittu Telian, Elisan ja DNA:n mobiilivarmenteiden sekä Osuuspankin pankkitunnusten välityksestä. Suomalaiset tunnistautuvat Suomi.fi-tunnistuksen kautta satoihin palveluihin vuosittain noin 100 miljoonaa kertaa. Telian välittämät tunnistustapahtumat käsittävät noin 38% Suomi.fi-tunnistautumisista. Suosituimpia palveluja, joihin Suomi.fi-tunnistuksella kirjaudutaan, ovat vero.fi, omakanta.fi, poliisi.fi sekä kaupunkien ja kuntien terveyspalvelut”, kertoo Väestörekisterikeskuksen palvelutuotannosta vastaava johtaja Timo Salovaara.

”Tämä on ensimmäinen merkittävä sopimus, joka perustuu valtion luottamusverkoston toimintaan. Valtio saa sen avulla merkittäviä kustannussäästöjä ja vaivattomampia palveluita”, Telian liiketoimintapäällikkö Mika Loukola kertoo.

Mobiilivarmenteen käyttö kasvussa

Telian Mika Loukola arvioi, että mobiilivarmenteen käyttö digitaaliseen tunnistautumiseen kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Hän ennakoi, että sen osuus nousee nykyisestä neljästä prosentista lähes 10 prosenttiin kahden vuoden kuluessa.

”Digitaalisten palveluiden käytön kasvaessa on järkevää, että ihmisillä olisi mahdollisissa poikkeustilanteissa käytössä useampia vaihtoehtoisia tapoja tunnistautumiseen”, Loukola korostaa.

”Mobiilivarmenne on kuluttajille helppo, nopea ja turvallinen tapa tunnistautua, sillä se toimii kaikissa puhelimissa ja on kaikkien saatavilla. Käyttäjällä ei siis tarvitse olla älypuhelinta, vaan mobiilivarmenne toimii myös yksinkertaisemmissa puhelinmalleissa. Mobiilivarmenne sijaitsee kännykän SIM-kortissa ja se toimii Telian, Elisan ja DNA:n liittymissä. Käyttäjän tarvitsee vain ottaa yhteyttä omaan operaattoriinsa ja sopia mobiilivarmenteen käyttöönotosta. Lisäksi mobiilivarmenne on palveluntarjoajille ylivoimaisesti edullisin tapa tarjota luotettava tunnistautuminen sähköisiin asiointipalveluihin”, Loukola perustelee.

Telian toiveena on, että myös muiden pankkien tunnistusvälineiden välitys sisältyisi hankintasopimukseen, kun hankinta tulee jälleen ajankohtaiseksi. Tällöin Väestörekisterikeskuksen ei tarvitsisi tehdä sopimuksia yksittäin, vaan tunnistautuminen hoituisi helposti yhden järjestelmän kautta. Tämä myös alentaisi entisestään valtion kustannuksia.

”Maailma on vauhdilla menossa suuntaan, jossa yritysten ja yhteisöjen on luontevaa asioida yhden tunnistustapahtumia välittävän yrityksen kanssa. Telia pystyy isona operaattorina tarjoamaan vahvan tunnistuksen Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja Baltiassa vielä tämän vuoden aikana, eikä kehitys suinkaan pysähdy siihen”, Loukola kertoo.

Väestörekisterikeskuksen palvelutuotannosta vastaava johtaja Timo Salovaara kertoo, että Väestörekisterikeskus kartoittaa parhaillaan vaihtoehtoja, kuinka tunnistautuminen julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin olisi tarkoituksenmukaisinta järjestää vuoden 2020 jälkeen, kun nyt solmitut sopimukset päättyvät.

”Selvityksen tarkoituksena on tunnistaa tarve ja keinot päivittää tunnistusinfrastruktuurimme vastaamaan nykypäivän mahdollisuuksia ja vaatimuksia. Samalla haluamme varmistaa, että tulevaisuudessa käytössä olevat tunnistusratkaisut ovat mahdollisimman saavutettavia ja helppokäyttöisiä kaikille käyttäjille.”

”Osana selvitystä kartoitetaan myös, kuinka sähköisten tunnistusvälineiden valikoimaan saataisiin mukaan sellainen tunnistustapa, jota voitaisiin hyödyntää ulkomaalaisten tunnistamiseen. Tarvetta tunnistustavalle olisi erityisesti Euroopan Unionin eIDAS-asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä maissa eli esimerkiksi henkilöillä, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta eikä eIDAS-asetuksen soveltamispiirissä olevan valtion myöntämää tunnistusvälinettä. Selvityksen on määrä valmistua tammikuussa 2019”, jatkaa Salovaara

Lisätiedot

www.mobiilivarmenne.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väestörekisterikeskus, johtaja Timo Salovaara, p. 0295 535 303, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi

Telia, liiketoimintapäällikkö Mika Loukola, p. 040 302 2238, mika.loukola[at]teliacompany.com

Tietoja julkaisijasta

Väestörekisterikeskus
Väestörekisterikeskus
Lintulahdenkuja 4
00530 HELSINKI

0295 535 001http://www.vrk.fi

Väestörekisterikeskus edistää yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia Suomessa. Vastuullamme olevien kokonaisuuksien häiriötön ja sujuva toiminta on yhteiskunnalle elintärkeää. Ylläpidämme ja kehitämme maamme tärkeintä tietovarantoa, väestötietojärjestelmää, ja tarjoamme väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille sekä yrityksille. Vastaamme varmennetun sähköisen asioinnin tuottamisesta Suomessa. Tuottamamme varmenteet takaavat turvallisen ja sujuvan sähköisen asioinnin ja työskentelyn mm. julkisessa hallinnossa ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.

Tuotamme ja kehitämme Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus luo perusedellytykset julkisten sähköisten asiointipalveluiden toteuttamiselle ja suomalaisen yhteiskunnan digitalisoinnille. Väestörekisterikeskus  toimii myös digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukijana. Vaalitehtävistä vastuullamme ovat mm. äänioikeusrekisterin ja ehdokasrekisterien luominen, äänioikeusilmoitusten toimittaminen ja äänestyspaikkapalvelun tuottaminen.

www.vrk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Väestörekisterikeskus

Aino Jalonen, Pekka Rehn och Timo Salovaara har utnämnts till överdirektörer vid den nya Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata19.6.2019 11:05:00 EESTTiedote

JK Aino Jalonen, EM Pekka Rehn och FM Timo Salovaara har utnämnts till överdirektörer vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata som inleder sin verksamhet i början av år 2020. Överdirektörerna arbetar direkt under Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas generaldirektör Janne Viskari och inleder sina tjänster 1.1.2020.

Kesälomailija, näin löydät kesäkunnan palvelut helposti19.6.2019 07:00:00 EESTTiedote

Kesälomareissulla voi yllättäen tulla tarve käyttää erilaisia kesälomareissupaikan julkisia palveluja. Mökkeilijällä käy sateisena päivänä aika pitkäksi ja herää halu lainata luettavaa paikallisesta kirjastosta. Tai kalastusreissulla tarttuu ongenkoukku poskeen ja täytyy löytää paikallinen terveyskeskus. Kesken auringonoton voi myös iskeä kulttuurinnälkä ja täytyy löytää lähimmät museot, kirkot tai konserttitalot. Mistä tällöin apu?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme