Monikielisten lasten oppimispolkua eheyttänyt hanke vahvisti ammattilaisten osaamista ja perheiden valmiuksia tukea lapsen oppimista
30.6.2022 07:30:00 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

Espoossa vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa on ollut voimakkaassa kasvussa viime vuodet. Jotta varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaiset pystyvät tukemaan monikielisyyttä ja kielen kehittymistä mahdollisimman hyvin, tarvitsevat he osaamista ja tietoa työnsä tueksi. Tähän tarpeeseen Espoossa on pyrkinyt vastaamaan Monikielisen lapsen eheä oppimispolku -hanke.
Hankkeen tavoitteena on viime syksystä lähtien ollut parantaa maahanmuuttajataustaisten lasten oppimisen edellytyksiä. Hanke on tarjonnut lisäresurssin monikielisten lasten tuen kehittämiseen, jota tehdään normaalisti osana perustyötä.
”Pian päättyvässä hankkeessa on pyritty löytämään ja nostamaan esiin hyviä käytäntöjä ja vakiinnuttamaan niitä osaksi valmistavan opetuksen arkea. Tavoitteena on ollut löytää toimintatapoja, joilla tuetaan lapsen oppimiskielen ja matemaattisten taitojen kehittymistä yhteistyössä vanhempien kanssa”, kertoo Monikielisen lapsen eheä oppimispolku -hankkeen projektityöntekijä Irene Altundas.
Kieli on ajattelun, itseilmaisun ja vuorovaikutuksen väline, joten on äärimmäisen tärkeää, että lapsen kielen kehittymistä tuetaan. Suomen tai ruotsin kielen oppimisen lisäksi on tärkeää tukea lapsen omaa äidinkieltä.
”Oman äidinkielen hallitseminen luo pohjan hahmottamiselle, erilaisten abstraktien käsitteiden ja suhteiden oppimiselle ja siten myös toisen kielen ja vaikkapa matemaattisten taitojen omaksumiselle. Siksi sen merkitystä ei voi ylikorostaa. Paras lopputulos saavutetaan yhteistyössä vanhempien kanssa lapsen kokonaiskielitaitoa tukien”, Altundas sanoo.
Myös vanhemmat tarvitsevat tietoa monikielisyyden tukemisesta
Tutkimusten mukaan on tärkeää, että varhaiskasvatus ja koulu tukevat kielten oppimisen lisäksi myös monikielisen identiteetin kehittymistä. Lapsi tarvitsee ympärilleen sensitiivisiä, kielitietoisen pedagogiikan hallitsevia kasvattajia.
”Kouluilla ja päiväkodeilla on merkittävä rooli lapsen oman kulttuuri-identiteetin rakentumisessa ja lapsen kasvussa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. Monikielisyys on valtava rikkaus, mutta monikieliseksi kasvamiseen tarvitaan tietoista tukea ja riittävästi monipuolista kielelle altistusta. Myös vanhemmat tarvitsevat vinkkejä ja tietoa kielten kehityksestä ja siitä, miten he voivat tukea lastaan oppimispolulla. Huoltajat voivat tukea lapsen oppimista esimerkiksi leikin kautta”, sanoo Altundas.
Hankkeessa on koulutettu henkilökuntaa ja hankittu ja tuotettu runsaasti erilaista materiaalia niin huoltajille kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Materiaalia on käännetty hankkeessa myös eri kielille.
Vaikka Opetushallituksen ja Espoon kaupungin rahoittama hanke nyt päättyykin, jäävät hankkeessa saadut kokemukset ja hyvät toimintatavat käyttöön myös jatkossa. Kehittäminen jatkuu tulevaisuudessa osana perustyön rakenteita.
”Kielitietoinen pedagogiikka on ammattilaisille nyt tutumpaa ja heillä on hankkeen myötä myös selkeämpi käsitys siitä, mitä painottaa ohjaavien asiakirjojen kuten lasten esiopetussuunnitelman ja valmistavan opetuksen opetussuunnitelman antaman raamin lisäksi - kielitietoista leikkiä, dialogista lukemista, hauskasti matemaattisia taitoja ja tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa”, Altundas summaa hankkeen onnistumisia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Irene Altundas
projektityöntekijä
Kasvun ja oppimisen toimiala
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus
irene.altundas@espoo.fi
puh. +358406368071
(tavoitettavissa 1.7.2022 asti)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Alla förstaklassister i huvudstadsregionen får Anneli Kantos barnbok i Helmet-bibliotekets och förläggarnas kampanj1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-biblioteken ger årligen i samarbete med förläggarna en bokgåva till alla förstaklassister i huvudstadsregionen. Samtidigt bjuds alla som börjar skolan in att bekanta sig med det egna närbiblioteket. Kampanjen inleds i Helmet-biblioteken tisdagen den 1 september 2026.
Pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat omakseen Anneli Kannon lastenkirjan Helmet-kirjaston ja kustantajien kampanjassa1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helmet-kirjastot antavat vuosittain yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon. Kampanja alkaa Helmet-kirjastoissa tiistaina 1.9.2026.
Kaupunginhallitus: Työpaikka-aluetta Otaniemeen kehitetään yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa31.8.2026 21:11:13 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti, että Senaatti-kiinteistöjen kanssa allekirjoitetaan yhteistyösopimus koskien Otaniemessä olevien alueiden yhteiskehittämistä. Sopimusalue sijaitsee Kuusisaarentien, Miestentien ja Otaniementien läheisyydessä.
Konserni- ja tilajaosto antoi lausunnot HSL:n sekä HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelmista 2027–202931.8.2026 15:55:10 EEST | Tiedote
Lausuntojen lisäksi jaosto mm. hyväksyi Maijalan päiväkodin hankesuunnitelman sekä päätti kokousajat vuosille 2027–2028.
Tilastot ja tutkimukset –kuukausitiedote elokuu 202631.8.2026 14:26:40 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli heinäkuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 328 500. Yritystyöpaikkojen määrän supistuminen jatkui, kun taas yritysten kokonaisliikevaihdon kasvu voimistui kuluvan vuoden alkupuolella. Työttömien osuus työvoimasta kasvoi 12,7 prosenttiin, avoimia työpaikkoja vuodentakaista enemmän jo toisena peräkkäisenä kuukautena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
