MP 23 -messuilla jaettiin useita palkintoja mm. Miss MP23 ja Petrol Circus Custom Bike Show'n palkinnot
4.2.2023 17:45:14 EET | Messukeskus | Tiedote

MP-messuilla on vietetty vilkkaita päiviä ja motoristit ovat osoittaneet uskollisuutensa MP-messuille. Kahden ensimmäisen päivän aikana kävijöitä on ollut enemmän kuin MP 20 -messuilla vastaavana aikana. Kolmen vuoden tauko on saanut morotistit liikenteeseen. MP-messuja ei ole voitu järjestää vuosina 2021 ja 2022. MP-messut jatkuu vielä sunnuntaina 5.2. klo 10-17. Kiireisen lauantain jälkeen sunnuntaina MP-messuilla on rauhallisempaa.
Lauantaina MP-messuilla jaettiin perinteiseen tapaan Miss MP23 -palkinnot ja Petrol Circus Custom Bike Show’n palkinnot. Tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa Suomen Messusäätiön 6000 euron innovaatiopalkinto kaksipyöräisten sähköistämisestä. Sen sai Teemu Saukkio, joka on kehittänyt ainutlaatuisen teknologian konseptimoottoripyörään. Paikallislehtien Antti-patsas annettiin Motoristit koulukiusaamista vastaan ry:lle tunnustuksena ansiokkaasta koko Suomeen ulottuvasta yhteisöllisestä ja konkreettisesta vapaaehtoistoiminnasta kiusaamista vastaan. Palkinnon sai myös Vuoden moottoripyöräkouluttaja.Suomen Moottoripyöräkouluttajat SMOK ry valitsi vuoden 2022 moottoripyöräkouluttajaksi liikenneopettaja, autokouluyrittäjä Jyrki Annalan Kangasalta. Annala on kouluttanut pian kolmekymmentä vuotta kestäneen kouluttajauransa aikana noin 1500 motoristia ja suunnilleen saman verran mopo-oppilaita.
Miss MP23 on Janika Ketola
Miss MP23 on Janika Ketola Raumalta.Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi sijoittui Iina Pasanen Espoosta ja toiseksi perintöprinsessaksi Marika Nyström Vantaalta. Yleisö valitsi suosikikseen Iina Pasasen. Miss MP-valittiin nyt 10. kertaa. Miss MP-kisassa valitaan moottoripyörähenkinen persoona. Voittajan valintakriteereinä oli asenne, persoona ja kyky ottaa yleisö sekä tilanne haltuun niin lavalla kuin messuosastoilla. Tänäkin vuonna kokonaisuus ratkaisi. Tuomaristoon kuuluivat Niko Kantola Messukeskuksesta, Bike-lehden päätoimittaja Janne Huhtala, Miss MP22 Jenna Huhta, Miss MP20 Jenna Lehtimäki, Miss MP18 Marika Laine, Miss Supercross 14 Neea Poutanen ja valokuvaaja Hans Lehtinen. Voittaja sai palkinnoksi tänä vuonna Vespa Primavera 125 skootterin, moottoripyöräajokortin CAP-autokoululta sekä kuvaussopimuksen Bike-lehden kanssa. Perintöprinsessat palkitaan Sweep-ajovarustepaketeilla.
Petrol Circus Custom Bike Show’n näyttelyn paras pyörä Indian Super Scout ja Lasse Sundberg sai kolme palkintoa
Classic-luokan voitti Jukka Haapala/Royal Enfield”Mumbai Ripper”, toiseksi sijoittui Ismo Keski-Korpi/Blackburne Boardtracker ja kolmannelle sijalle Henri Ikola Steel Bakery/Honda CB750
Custom-luokan voitti Lasse Sundberg/Indian Super Scout, toiseksi sijoittui Ismo Keski-Korpi/H-D Shovel ja kolmannelle sijalle Santtu Niemi/H-D V-Rod vihreä
Open-luokan voittiTomi Pitkänen/Honda Monkey ”ESSO”, toiseksi sijoittui Edwin Wägeli/Skyteam Monkey ja kolmannelle sijalle Jari Vepsäläinen/Harley Monkeyson.
Street-luokan voittiSanttu Niemi/H-D V-Rod sininen, toiseksi Daniel Pykälä-aho/BMW K 100RS 1984 ja kolmannelle sijalle Aki Suokas/Yamaha GTS1000.
Yleisön suosikki onMikaeli Luokkasen Ducati ST2 Cafe Racer ja tuomariston valinta Lasse Sundbergin Indian Super Scout. Vuoden nuoreksi rakentajaksi valittiin Toni Pitkänen, jonka pyörä on Honda Monkey ”ESSO”.
Kaikissa luokissa palkittiin kolme parhainta pyörää (500 e, 300 e, 200 e), tuomariston valinta (500 e) ja näyttelyn paras pyörä (1000 e). Vuoden Nuori Rakentaja palkittiin kunniakirjalla ja Koneita.comin tavarapalkinnolla. Yleisöäänestyksen voittaja palkittiin pokaalilla.
Messukeskus järjestää MP-messut Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston toimeksiannosta. Pohjois-Euroopan suurimmat moottoripyörämessut avoinna vielä su 5.2. klo 10-17 Helsingin Messukeskuksessa.
Lisätietoja:
Miss MP23 -kilpailusta, Helena Riihitupa, puh. 040 847 8650, helena@helenariihitupa.com
Petrol Circus Custom Bike Show: Japi Åström, puh. 040 507 7097
MP-messuista, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Kuvia median käyttöön löytyy Messukeskuksen Mediapankista osoitteesta http://mediabank.messukeskus.com. (Miss MP -palkintokuvat tulevat ennen klo 18 sinne).
Kuvia http://mediabank.messukeskus.com
www.mpmessut.fi #mpmessut
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Näin löydät oikean moottoripyörän – MP Koeajopäivät Tampereella, Turussa ja Vantaalla21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
MP Koeajopäivät tarjoavat moottoripyöräilijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää juuri itselle sopiva pyörä. Kesäkuun alussa Tampereella, Turussa ja Vantaalla järjestettävissä koeajopäivissä pääsee vertailemaan useita eri moottoripyörämalleja saman päivän aikana ja kokemaan erot käytännössä.
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

