MessukeskusMessukeskus

MP-messujen Petrol Circus Custom Bike Show'ssa 100 kaunotarta

Jaa

Suomen suurimman rakennettujen moottoripyörien kilpanäyttelyn Petrol Circus Custom Bike Show’n 100 näyttelypyörän valinta on loppusuoralla. Rakennettuja moottoripyöriä esitellään neljässä sarjassa. Eri sarjojen voittajat, tuomariston valinta ja näyttelyn parhaan pyörän rakentaja palkitaan messuilla lauantaina. Nuori Rakentaja -kunniakirja jaetaan jo perjantaina MP-miitissä, jossa on myös esillä rakennettuja mopoja. MP-messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

MP 17
MP 17

 
Custom-moottoripyörät ja -mopot ovat tänäkin vuonna erittäin taidokkaasti rakennettuja. Ne kilpailevat luokkansa voittajan tittelistä  Custom, Street, Classic ja Open-luokissa. Myös toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet palkitaan.  Suurimmalle osalle rakentajista on jo ilmoitettu pääseekö moottoripyörä tai mopo näyttelyyn, mutta tilanne elää vielä jonkin verran. Mopoja ilmoitettiin tänäkin vuonna paljon Petrol Circukseen. ”Kiinnostus mopojen rakentamiseen ja fiksailuun on lisääntynyt kiitettävästi erityisesti nuorten keskuudessa.  Voisi sanoa, että kehitys on ollut myönteistä jo muutaman vuoden ajan. Toivon, että tämä harrastus tuo Suomeen myös lisää motoristeja”, sanoo promoottori ja näyttelyn kasannut Jarno ”Japi” Åström. ”Harrastus kaipaa uusia nuoria rakentajia, jotta tämäkin upea harrastus jatkuu.”

MP-messujen Petrol Circuksessa pääsee tutustumaan moottoripyörärakenteluun ja moottoripyörärakentajiin. Paikalla on myös harrastajien järjestö Modified Motorcycle Association of Finland, johon kuuluu yli 1000 moottoripyörärakentajaa. ”Suomessa rakennetaan nyt entistä enemmän omavalmistemoottoripyöriä eli pyöriä, jotka rakennetaan alusta alkaen itse. Niitä voidaan tehdä vuodessa yhteensä 150.  Useinhan moottoripyörärakentamisessa pohjana on valmis runko, mutta nyt päästään aloittamaan tyhjästä. Olemme MMAF:ssa ajaneet asiaa tarmokkaasti usean vuoden ajan ja noin vuosi sitten omavalmistedirektiivin muutoksen myötä omavalmistemoottoripyörän rakentaminen  mahdollistui”, kertoo yhdistyksen tuore puheenjohtaja Jani Immonen. ”Rakentelukulttuurin kannalta tämä on tosi tärkeä asia. Omavalmistemoottoripyörät on todellakin meidän juttu - tyyli ennen tarkoitusta! Ollaan tosi tyytyväisiä  tehtyihin ponnistuksiin.”

Petrol Circuksessa on pääasiassa suomalaisten rakentamia moottoripyöriä ja mopoja, mutta kyllä sieltä löytyy myös kansainvälisiä vieraita. Yksi näyttelyn erikoisuus tänä vuonna on Street-luokassa kisaava ensimmäinen Suomessa kilvissä oleva sähköinen moottoripyörä, joka on omavalmistemoottoripyörä.  Upeiden moottoripyörien ihailun lisäksi alueella voi seurata työnäytöksiä, joissa tehdään moottoripyörän osia ja hitsataan runkoja. Esillä on myös 3D-mallinnusta.

Petrol Circus Custom Bike Show’n kaikissa neljässä luokassa kolme parasta pyörää palkitaan rahapalkinnolla (500 e, 300 e, 200 e). Lisäksi palkitaan tuomariston valinta (500 e) ja näyttelyn paras pyörä (1000 e). Vuoden Nuori Rakentaja saa kunniakirjan.

Messut lauantainakin auki klo 20 asti!

MP-messuille osallistuvat kaikki Suomessa edustetut moottoripyörämerkit. Messualueella on entistä pidempi koeajorata, jossa voi koeajaa uusia moottoripyöriä. Tänä vuonna MP-messujen yhteydessä järjestetään ensimmäistä kertaa 13-18-vuotiaille suunnattu MP-miitti perjantaina 2.2. klo 21-24. Miitillä on oma ohjelmansa ja 10 euroa maksavalla miitti-rannekkeella pääsee MP-messuille sunnuntaina 4.2.

MP-messut on avoinna: perjantaina 2.2. klo 10-20, lauantaina 3.2. klo 9-20 ja sunnuntaina 4.2. klo 10-17. Lippuja messuille voi ostaa etukäteen edullisemmin verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com Ennakkoon ostetut liput maksavat 16 e/13 e. Tapahtuman aikana liput maksavat 20 e/16 e.

MP-messut järjestää Messukeskus yhteistyössä Teknisen Kaupan Liiton Moottoripyöräjaoston kanssa nyt 13. kertaa. Vuonna 2017 messuilla vieraili 59 000 moottoripyöräilystä kiinnostunutta, koeajoja tehtiin yli 1 200. Messuille osallistui 199 näytteilleasettajaa.

Kuvia:
http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja MP-messuista, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
promoottori Jarno ”Japi” Åström, puh. 040 507 7097
Jani Immonen, puh. 040
8698339
www.mpmessut.fi #mpmessut

Kuvat

MP 17
MP 17
Lataa
MP 17
MP 17
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain liki sata messutapahtumaa ja 2000 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu joka vuosi noin 9400 näytteilleasettajaa ja 1,2 miljoonaa kävijää. | Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. In 2017, 75 exhibitions and 2000 meetings and congresses were held at Messukeskus Helsinki. 9 400 exhibitors and 1.2 million visitors took part in the events.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Helsingin Kirjamessuilla kahdeksan lukupiiriä18.6.2018 12:19Tiedote

Helsingin Kirjamessujen lukupiirit on julkaistu. Tarjolla on kahdeksan lukupiiriä kiinnostavista vuoden 2018 kirjauutuuksista. Lukupiiriin osallistuu messuvieraiden lisäksi kirjailija ja kustantajan edustaja. Lukupiirikirjailijoita ovat Rafael Donner, Antti Heikkinen, Kari Hotakainen, Risto Isomäki, Riikka Pulkkinen, Sisko Savonlahti, Katariina Souri ja Saara Turunen. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 25. – 28.10.2018 Messukeskuksessa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme