Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK tukee hallituksen linjauksia, mutta vaatii välittömästi toimia kausityövoiman varmistamiseksi ja yritysten tasapuoliseen kohteluun

Jaa

MTK vaatii nopeita toimia kausityövoiman varmistamiseksi alkavan satokauden töihin sekä rahoituksen varmistamista myös yrityksille, jotka eivät ole nykysäännöin Finnveran ja Business Finlandin kriisiapuun oikeutettuja, jyrähtää MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Suomen hallitus ilmoitti kriisiajan vaatimista järeistä toimista työpaikkojen ja yritysten pelastamiseksi. MTK pitää hallituksen toimenpiteitä pääosin hyvinä. Työttömyysturvan laajentaminen yrittäjiin ja työeläkemaksujen huojennukset auttavat yrityksiä ja yrittäjiä laajalla skaalalla yritysmuodosta riippumatta.

Finnveralle, ELY-keskuksille sekä Business Finlandille annetaan huomattavasti lisää valtuuksia ja rahoitusmahdollisuuksia. Suuri osa yrityksistä ei ole kuitenkaan näihin oikeutettuja, esimerkiksi toiminimellä toimivia maaseudun yrityksiä ei näillä voida auttaa. MTK huomauttaa myös, että maataloutta auttava Makera-järjestelmä unohdettiin täysin.

Kausityövoimaa tarvitaan nyt – yhtään keinoa ei esitetty

MTK on esittänyt lukuisia toimenpiteitä 16 000 maaseudulla tarvittavan kausityöntekijän saamiseksi. Työvoiman tarve ruuan tuotannossa alkaa nyt peltotöiden käynnistyessä. Yrittäjät tekevät näinä päivinä päätökset siitä, kannattaako satoa varten investoida. Varmuus kevään ja kesän työvoimasta tarvitaan nyt. Huhtikuussa ollaan jo myöhässä.

Maassa olevat ulkomaiset työntekijät tulee saada työllistettyä nopeutetuilla prosesseilla. Kotimaista työvoimaa on poikkeuksellisesti saatavilla, ja tämän työvoiman saamiseksi tarvitaan aktivointia, esimerkiksi päätös nuorten palkkatuesta. Kaikki työvoimaa koskevat päätökset voidaan tehdä siten, ettei koronaviruksen torjuntaa vaaranneta.

- Hallitus esitti hyviä keinoja lomautetuksi ja työttömäksi joutuneille. Puuttumaan jäivät kuitenkin keinot ohjata lomautettuja aloille, jotka kärsivät esimerkiksi ulkomaisen työvoiman puutteesta. Paketti auttaa työttömäksi, mutta ei töihin, huomauttaa Marttila ja vaatii hallitukselta välittömästi vastauksia työvoimaa koskeviin kysymyksiin.

Hallituksen toimenpiteet ovat tältä osin yksipuolisia, eivätkä huomioi, että suomalainen yrittäjä voi joutua lopettamaan toimintansa työvoiman puuttuessa.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila 050 341 3167
elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola 040 502 6810

 
What do you want to do ?
New mail

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

 

 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Hallituksen ”koronariihen” pitää varmistaa ruuan huoltovarmuus myös tulevan kasvu- ja satokauden jälkeen – maatalous ja tilojen muu yritystoiminta jäänyt koronan kriisitukitoimien ulkopuolelle6.4.2020 13:11:43 EESTTiedote

Maatalouden kannattavuuskriisi on jatkunut vuosia ja tuotannosta luopuminen on kiihtynyt päivä päivältä. Osa maatiloista on menettänyt markkinansa ja tulovirran koronan vuoksi ravintola- ja matkailukysynnän loputtua. Suomen hallituksen nopeasti valmistelema yritysten kriisirahoitus ei koske maatalousyrityksiä ja niiden yhteydessä harjoitettavaa elinkeinotoimintaa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on esittänyt hallitukselle ruuantuotannon pelastus- ja valmiuspakettia, jolla varmistetaan tulevan kasvu- ja satokauden onnistuminen ja varaudutaan moniin pitkävaikutteisiin maataloutta kohtaaviin riskeihin. MTK korostaa, että myös yhdistysmuotoinen elinkeinotoiminta sekä maatalouden ohessa harjoitettavat elinkeinot kuten metsätalous, maaseutumatkailu ja suoramyyntiyrittäjyys tulee saada kriisirahoituksen piiriin.

MTK:n ja yhteistyökumppaneiden tilannekuvakysely huoltovarmuudesta: Alkutuotannossa huoli työvoimasta, heikkenevästä talous- ja rahoitustilanteesta sekä suojavarusteiden, torjunta-aineiden ja varaosien saannista3.4.2020 07:00:00 EESTTiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kartoitti huoltovarmuuteen liittyvää tilannekuvaa kyselyllä alkutuotannon yrityksille eri tuotannonaloilla. Kysely toteutettiin yhteistyössä Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund SLC:n, Kauppapuutarhaliiton, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin Liiton sekä Suomen Kalankasvattajaliiton kanssa. Alkutuotannossa tämän hetken suurin huoli on kausityövoiman saatavuus. Yrittäjillä on vastausten perusteella huolta myös suojakäsineiden ja hengityssuojaimien (41 % vastanneista) sekä torjunta-aineiden ja kemikaalien saatavuudesta (30 % vastanneista). Huolta aiheuttaa myös traktoreiden, koneiden ja laitteiden varaosien saatavuus (29 % vastanneista), joka on heikentynyt lentorahdin vaikeutumisen myötä, sekä yritysten heikkenevä talous ja rahoitus. Kysely toteutettiin 24.3-26.3.2020 osana huoltovarmuusorganisaation toimintaa ja siihen vastasi 360 jäsenyritystä ympäri maata.

Lomituspalveluissa varauduttava koronapandemiaan – STM:n valmistauduttava toimiin2.4.2020 15:46:05 EESTTiedote

Ruuantuotanto on tärkeä osa huoltovarmuutta. Ruuantuottajan sairastuessa ovat lomituspalvelut ja niiden toimivuus elintärkeä turvaverkko maatiloilla. MTK neuvotteli tänään sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. MTK vaatii, että lomituspalveluissa varaudutaan koronapandemiaan lakimuutoksin ja joustavin käytännöin sekä ohjeistuksin. MTK:n mielestä lomituspalvelut tulisi ulottaa myös tiettyihin karanteenitilanteisiin, jotta lomittajan työturvallisuus tilalla voidaan taata.

AC Oulun pelaajat maaseudun kausitöihin www.töitäsuomesta.fi kautta2.4.2020 13:20:24 EESTTiedote

Koronakriisi vaikuttaa tuleviin urheilusarjoihin ja -seurojen toimintaan. Moni urheilija etsii väliaikaisesti muuta toimintaa. Esimerkiksi jalkapalloseura AC Oulussa on joutunut uuden tilanteen eteen, kun joukkueen harjoittelu ja koko toiminta on keskeytetty. Useat pelaajamme ovat kiinnostuneita maaseudun kausitöistä ja olemme valmiita raskaisiinkin töihin. Siksi pelaajamme ilmoittautuivat maaseudun kausitöihin, kertoo AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila: Hallituksen vastaus maaseudun yrittäjille oli riittämätön - työvoimakriisi uhkaa alkavaa satokautta27.3.2020 13:42:43 EETTiedote

Kesän tuotantopäätöksiä tekevät viljelijät odottivat valtioneuvoston tämänaamuiselta tiedotustilaisuudelta paljon, mutta saivat vähän. MTK on todennut, että takuut kausityövoiman saatavuudesta on saatava nopeasti. Ilman tätä suuri osa sadosta menetetään jo ennen kasvukauden alkua. Hallituksella on nyt äärimmäinen kiire päättää toimenpiteistä, jotta epävarmuuden ja epätoivon aika saadaan päättymään ja yrittäjien usko uuden sadon tuottamiseen palautettua, puheenjohtaja Marttila hoputtaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme