Oulun yliopisto

Muistoja tehtaiden piipuista kerätään Piippumuistoja-tutkimushankkeessa

Jaa

Piippumuistoja-hanke etsii tarinoita ja kuvia tehtaiden piipuista ja teollisesta kulttuuriperinnöstä. Hanke on julkaissut digitaalisen Muistot kartalla -karttatietopalvelun, johon käyttäjät voivat tallentaa tehtaiden ja muiden tuotantolaitosten piippuihin liittyviä muistoja ja kuvia. Muistoja etsitään niin puretuista kuin pystyssä olevista piipuista.

Vaajakosken teollisuusympäristöä Jyväskylän Naissaaressa. Kuva: Tiina Äikäs
Vaajakosken teollisuusympäristöä Jyväskylän Naissaaressa. Kuva: Tiina Äikäs

Piippumuistoja-hankkeessa tutkitaan tehtaanpiippujen merkitystä paikallisille asukkaille ja tehdaspaikkakunnilla vieraileville. Tutkijat ovat kiinnostuneita niin positiivisista tai negatiivisista kuin henkilökohtaisista tai yleisistä muistoista liittyen tehtaiden piippuihin.

Hanke osallistuu myös kulttuuriperinnöstä ja teollisuuskohteiden suojelusta käytyyn keskusteluun. Samalla tarjotaan teollisten yhteisöjen jäsenille mahdollisuus osallistua oman kulttuuriperintönsä määrittelyyn ja ylläpitoon. Esiin nousee kohteita, jotka on aiemmin nähty menneen kukoistuksen jäännöksinä ja joutomaina. Millaista uusiokäyttöä hylätyille tehtaiden piipuille ja tehdaskiinteistöille suunnitellaan tai on jo löydetty? Mitä piipuille tulisi paikallisten asukkaiden mielestä tehdä?

Hankkeessa haetaan tieteen ja taiteen keinoin vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

- Mikä on tehtaiden piippujen merkitys paikallisille ihmisille ja yhteisöille?

- Miten teollisuusperintö vaikuttaa ihmisten identiteettiin?

- Miten taidetta ja tiedettä yhdistämällä voidaan tuoda uusia näkökulmia teoreettiseen keskusteluun kulttuuriperinnöstä?

Tutkimusaineisto muodostuu interaktiivisen karttapalvelun avulla kerätystä muistitiedosta sekä haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista, joita tehdään lähempään tarkasteluun nostetuista piipuista Oulun seudun, Kajaanin, Jyväskylän (Säynätsalo), Lahden ja Kuopion alueilla.

Karttatietopalvelu avoimesti käytössä

Karttatietopalveluun tallennettuja muistoja ja kuvia voi selata vapaasti. Muistojen ja kuvien tallentaminen vaatii palveluun kirjautumisen. Rekisteröiminen onnistuu joko luomalla palveluun käyttäjätunnuksen ja salasanan tai vaihtoehtoisesti käyttämällä Google- tai Facebook-tiliä. Rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua kuvista syntyviin keskusteluihin kommentoimalla muiden kuvia. Karttapalvelussa on mahdollista jättää hankkeelle yhteystiedot, jos on kiinnostunut osallistumaan haastatteluun.

Muistot kartalla -palvelu on julkaistu 5.3.2021 osoitteessa www.muistotkartalla.fi. Palvelu käyttää Open Street Map -karttapohjaa. Palvelu on kehitetty Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa. Palveluun ladatut muistot ja kuvat tallennetaan Työväenmuseo Werstaan kokoelmiin Tampereelle.

Piippumuistoja-hanketta rahoittaa Koneen Säätiö ja sitä koordinoidaan Oulun yliopistossa. Hankkeen paikallisina yhteistyökumppaneina ovat Museo- ja tiedekeskus Luuppi (Oulu), Kainuun museo (Kajaani) ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hankkeen johtaja, FT Tiina Äikäs, Oulun yliopisto, arkeologia, puh. 040 5887 131, sähköposti: Tiina.Aikas@oulu.fi

DI Teemu Tokola, Oulun yliopisto (kartta-alustaan liittyvät tekniset kysymykset, teemu.tokola@oulu.fi)

Kokoelmapäällikkö Leena Ahonen, Työväenmuseo Werstas, puh. 050 4401 164, sähköposti: Leena.Ahonen@tyovaenmuseo.fi

Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi

Kuvat

Vaajakosken teollisuusympäristöä Jyväskylän Naissaaressa. Kuva: Tiina Äikäs
Vaajakosken teollisuusympäristöä Jyväskylän Naissaaressa. Kuva: Tiina Äikäs
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Väitös: Yksittäisiä fotoneita havaitsevan CMOS-teknologiaan pohjautuvan viivasensorin suorituskyky Raman-spektroskopian sovelluksissa6.4.2021 06:30:00 EEST | Tiedote

Raman-spektroskopia on tehokas optinen työkalu, joka hyödyntää erästä laservalon ja materiaalin vuorovaikutusmekanismia (Raman-sirontaa) erilaisten näytteiden kemiallisen koostumuksen määrittämiseksi. Raman-spektroskopian suurena haasteena on ollut useiden näytteiden laservalon aiheuttama voimakas taustasäteily (fluoresenssi), joka voi peittää alleen itse Raman-signaalin. Tehokas keino vähentää taustasäteilyn vaikutusta mitattuun Raman-spektriin on erotella taustasäteily ja Raman-signaali aikatasossa. Tätä varten tarvitaan sensori, joka pystyy erittäin tarkasti (alle sekunnin miljardisosan tarkkuudella) aikaleimaamaan näytteeltä saapuvien valohiukkasten saapumisajan sensorille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme