Muodin kauppa nousussa Sokoksella – 70-vuotias tavaratalo on Suomen arvostetuin vaateliike

– Haastavasta korona-ajasta huolimatta Sokoksen pukeutumisen myynti kasvoi tämän vuoden tammi–elokuussa 22 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kun markkinan vastaava kehitys oli Muoti- ja urheilukauppa ry:n mukaan 7,5 prosenttia, S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjujohtaja Mika Laakso kertoo.
Sokos on palannut muotikaupan muuta markkinaa vahvemmassa kasvussa koronaa edeltävälle uralle. Toimintaansa voimakkaasti uudistaneen Sokoksen pukeutumisen kauppa oli jo tuolloin nousukiidossa.
Koronan vuoksi patoutunut kulutuskysyntä lähti pukeutumisen kaupassa purkautumaan vuoden 2021 kesällä ja alkusyksyllä. Muodin myynti elpyi Sokoksella selvästi, kun koronarajoituksia hetkellisesti kevennettiin. Kuluvan vuoden huhti–elokuussa Sokoksen muodin myynti saavutti jo koronaa edeltävän vuoden 2019 tason.
– Syksyn alku on osoittanut, että ostopatoumaa on edelleen. Sokoksella muotikaupan vahva myyntivire on säilynyt, ja syyskuun myynnissä trendi näyttää jatkavan kesän nousujohteista linjaa, Laakso toteaa.
Sokos on Suomen arvostetuin vaateliike
Pukeutumisen myynnin rivakkaa kasvutahtia on Sokoksella siivittänyt henkilökohtaisen palvelun ja valikoimien pitkäjänteinen kehittäminen. Laadukkuus ja tunnettuus luotettavana kotimaisena toimijana nostivat Sokoksen Suomen arvostetuimmaksi vaateliikkeeksi Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa.
– Palvelun kehittäminen, miesten ja naisten laadukkaaseen muotiin keskittyminen ja verkkokauppaan panostaminen käynnistyivät jo ennen koronaa, emmekä luopuneet linjasta pandemia-aikanakaan. Sekä asiakastyytyväisyyden että myynnin kehitys kertovat meidän olevan oikealla tiellä, Mika Laakso iloitsee.
Kuluttajaa kiinnostaa nyt kestävä, mukava ja käytännöllinen pukeutuminen
Monikäyttöiset ja arjessa helposti yhdisteltävissä olevat vaatteet kiinnostavat nyt kuluttajia. Myös vaatteiden kestävyys ja laadukkuus ovat kuluttajille tärkeitä, ja ihoa vasten miellyttäviä materiaaleja arvostetaan. Tyyli on edelleen rento ja mukava, vaikka pukeutuminen on palannut hieman siistimpään suuntaan lähityön sekä erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien myötä.
– Syyssesongin isoja trendejä niin vaatteissa kuin asusteissakin ovat tikki ja erilaiset neuleet. Ne istuvat myös monen kuluttajan suosimaan kerrospukeutumiseen: Syksyllä sisävaatteiden päälle vetäistään tarpeen mukaan vaikkapa paitatakki ja neule- tai tikkiliivi, Sokoksen pukeutumisen ryhmäpäälliköt Mari Viri ja Iiro Kourujärvi kertovat.
Tulevaan pikkujoulukauteen halutaan puolestaan pitkän korona-ajan jälkeen pukeutua näyttävästi ja juhlavastikin. Juhlakauden vaatteissa nähdään kiiltoa ja säihkettä, mutta myös nahkaa, pitsiä ja kudottuja tai printattuja kuoseja.
Miesten pukeutumisessa pinnalla juuri nyt:
- neuleet erilaisilla pintastruktuureilla
- pehmeät flanellipaidat (ruudullisina)
- helpot college-tuotteet
- kauluspaidat
- tikki- ja villakangastakit.
Naisten pukeutumisessa pinnalla juuri nyt:
- neuleet herkullisissa väreissä, neuleliivit ja kashmirneuleet
- kukkamekot syksyn väreissä
- trikoopuserot, poolot ja tikkiliivit kerrospukeutumiseen
- farkut ja jeggingsit
- aluspukeutumisen bambutuotteet.
Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa selvitettiin 585 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Taloustutkimus toteutti tutkimuksen touko-kesäkuussa 2022 ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Yhteyshenkilöt
Mika Laakso, S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekaupan ketjujohtaja, SOK, puh. 010 76 81020
Pukeutumisen trendit:
Iiro Kourujärvi, Sokoksen miesten muodin ryhmäpäällikkö, SOK, puh. 010 76 80252
Mari Viri, Sokoksen naisten muodin ryhmäpäällikkö, SOK, puh. 010 76 80622
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Itsenäisyyspäivän alla ostoskoreihin kirivät kotimaiset tuotteet1.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidatan valossa kotimaisten tuotteiden kysyntä korostuu vuoden varrella erityisesti juhlapyhissä eikä tuleva itsenäisyyspäivä ole niiden joukossa poikkeus. Itsenäisyyspäivän alla kotimaisten tuotteiden myynti kasvaa S-ryhmän ruokakaupoissa merkittävästi.
Joulu näkyy vahvasti suomalaisten ostoskäyttäytymisessä – S-ryhmän kaupoista ostetaan vuosittain miljoonia kiloja jouluruokia27.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Joulusesonki näkyy kaupoissa paitsi myyntimäärissä myös valikoiman laajuudessa. S-ryhmän kaupoissa on tarjolla jopa tuhansia erilaisia joulutuotteita ja jouluruokia ostetaan vuosittain miljoonia kiloja. Tämä kertoo paitsi kuluttajien jouluintoudesta myös sesongin merkittävästä roolista ruokakaupan tarjonnassa.
S-ryhmän ruokatrendit julki – näin uudet ravitsemussuositukset näkyvät ostoskoreissa20.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
S-ryhmän myyntidata kertoo muutoksista suomalaisten ostokäyttäytymisessä. Valtatrendit hinta, helppous ja yksilöllisyys vaikuttavat vahvasti ruokakaupan ilmiöiden taustalla. Ravitsemussuositukset ja toisaalta myös jauhelihan saatavuushaasteet ovat vaikuttaneet suomalaisten ostoskorien sisältöön kuluneen vuoden aikana.
Prisman verkkokaupan ja Hopen joululahjakeräys on helppo tapa auttaa - lahjoittaa voi “vaikka kotisohvalta käsin”18.11.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Prisman verkkokaupan ja Hopen perinteinen joululahjakeräys on tänä vuonna käynnissä 18.11.–3.12. välisen ajan. Keräysaikana Prisman verkkokaupassa lahjoitetut tuotteet toimitetaan Hopen kautta vähävaraisille lapsiperheille ympäri Suomen. Joulunajan apu on monessa suomalaisperheessä toivottu lahja, sillä lapsiperheiden avun tarve on kuluvan vuoden aikana kasvanut merkittävästi.
Joulun lahjalista yllättää – paketista voi paljastua valoterapiamaski tai multistyler14.11.2025 07:25:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna pukinkonttiin pakataan yhä enemmän hyvinvointituotteita, viihdettä ja arjen luksusta. Suomalaiset aloittavat lahjahankintojen teon hyvissä ajoin, ja valintojen taustalla korostuvat hyödyllisyys, toiveiden täyttyminen ja pieni hemmottelu. Prismalaiset tietävät, mitä suomalaiset aikovat tänä jouluna ostaa ja toiveet lahjalistoilla saattavat yllättää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
