HSY

Muovipakkausten ja kartongin määrä lisääntyi selvästi keväällä

25.6.2020 10:25:11 EEST | HSY | Tiedote

Jaa
Kodeista kerätyn muovi- ja kartonkipakkausten määrä lisääntyi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella keväällä. Myös lasipakkausten ja pienmetallin määrä lisääntyi jonkin verran. Sekajätteen määrä sen sijaan väheni, joten kokonaisjätemäärä pysyi lähes samana viime vuoteen verrattuna.

Koronakevät lisäsi kotitalouksista kerättyjen muovi- ja kartonkipakkausten määrää pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Jonkin verran lisääntyi myös lasin ja pienmetallin määrä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY seuraa kodeista sekä kuntien hallinto- ja palvelutoiminnasta, kuten kouluista, kertynyttä jätettä kuukausittain.

-        Muovipakkausten ja kartongin määrän lisääntymiseen vaikuttaa se, että asukkaat ovat olleet tavallista enemmän kotona. Noutoruoka ja verkkokaupasta tehdyt ostokset ovat lisänneet määriä, arvelee HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.

-        Muovipakkausten keräys on ollut mahdollista aloittaa vapaaehtoisesti, joten uusien keräyksen aloittaneiden kiinteistöjen määrä on koko ajan lisääntynyt. Se on lisännyt osaltaan keräämiemme muovipakkausten määrää, Nuutinen jatkaa.

Muovipakkauksia vietiin jäteastioihin noin 2 400 tonnia tammi–toukokuussa. Viime vuoteen verrattuna lisäys on lähes 50 prosenttia. Kartonkia kertyi reilu 4 700 tonnia, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin viime vuoden keväänä. Sekajätteen määrä väheni samaan aikaan kaksi prosenttia.

-        Luvut kertovat sen, että asukkaat ovat alkaneet lajitella jätteitänsä entistä paremmin. Näin ollen voimme viedä jätettä entistä enemmän hyötykäyttöön, mikä on oikein ilahduttavaa. Meidän tavoitteenamme on nostaa kierrätysaste 60 prosenttiin nykyisestä 48 prosentista vuoteen 2025 mennessä. Olemme menossa hyvään suuntaan. Ensi vuonna tuhansien kotitalouksien lajittelu ja kierrätys helpottuu, kun käynnistämme pakkaus- ja biojätteen keräyksen kaikissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä alueellamme, Nuutinen kertoo

Myös lasipakkauksia ja pienmetallia vietiin jäteastioihin hieman viime vuotta enemmän. Kerätyn lasin määrä kasvoi kahdeksan prosenttia ja metallin 13 prosenttia. 

Yhteensä bio-, pakkaus- ja sekajätettä kertyi noin 102 000 tonnia tammi–toukokuussa, mikä on noin 360 tonnia enemmän kuin viime vuonna. Vaikka pakkausjätteiden määrä on kasvanut kevään aikana, on sekajätteen määrä vähentynyt. Sen vuoksi kokonaisjätemäärä on pysynyt lähes samana viime vuoteen verrattuna.

Lisätietoja:

Tarkempaa tietoa jätemääristä HSY:n verkkosivuilta: www.hsy.fi/kiinteistojatemaarat

Käyttöpäällikkö Juho Nuutinen, puh. 045 657 9310, juho.nuutinen@hsy.fi 

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmis kuulutettavaksi12.6.2026 10:22:17 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vesihuollon kehittämissuunnitelman vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan 1.1.2027 alkaen ja asettaa sen kuultavaksi. Lisäksi hallitus päätti pyytää Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Hallitus hyväksyi myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman ja valitsi Helsingin Nuijamiestentie–Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijaksi VM Suomalainen Oy:n. Hallitus merkitsi tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vuoden 2025 vastuullisuusraportin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin esitysten mukaisesti. Lisätietoa aiemmin käsitellyistä ja muista kokouksessa käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta. Tiedot julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames. HSY tiedott

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 12.6.2026 – jätehuollon taksa valmistuu kuulutettavaksi10.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus kokoontuu perjantaina 12.6.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Kokouksessa käsitellään muun muassa vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä vuosille 2025–2034 sekä jätehuollon alustavan taksan hyväksymistä 1.1.2027 alkaen ja sen asettamista kuultavaksi. Lisäksi hallitus päättää lausuntojen pyytämisestä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeilta HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029. Esityslistalla ovat myös Helsingin Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksen hankesuunnitelman hyväksyminen sekä Helsingin Nuijamiestentien ja Metsäläntien vesihuollon rakentamisen urakoitsijan valinta. Hallitus saa tiedoksi pääkaupunkiseudun tonttivarantokatsauksen 2026 ja vastuullisuusraportin vuodelta 2025. HSY tiedottaa kokouksen jälkeen erikseen Vuosaaren vesihuollon aluesaneerauksesta ja Nuijamiestentie-Metsälänti

Biojätteen lajittelulla vahvistetaan Suomen lannoiteomavaraisuutta9.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote

Kotitalouksien biojätteestä voidaan tuottaa kotimaista lannoitetta maatalouden käyttöön aikana, jolloin lannoitteiden saatavuus ja hinta ovat nousseet huoltovarmuuden kannalta keskeisiksi kysymyksiksi. HSY:n Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biojätteen jalostuslaitos auttaa palauttamaan ravinteita kiertoon, vahvistaa Suomen lannoiteomavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye