Muumimaailma Oy

Muumimaailma selvitti: Suomalainen perhe on laaja ja rakastava

Jaa
Muumimaailman tekemän verkkokyselyn mukaan suomalaiset kokevat perheen laajempana kuin kahden sukupolven yhteenliittymänä. Kyselyn mukaan suomalainen perhe on rakastava, hauska ja lämmin. Kyselyyn vastanneiden lapsuusmuistoissa korostuvat perheen kanssa yhdessä vietetyt hetket sekä tavallinen arki. Kyselyyn vastasi heinäkuussa 2019 yli 2000 suomalaista.

Muumimaailma selvitti verkkokyselyllä suomalaisten perhekäsitystä. Puolison, lasten ja sisarusten lisäksi merkittävä osa vastaajista kokee, että esimerkiksi lastenlapset ja sisarusten lapset ovat tärkeä osa perhettä. Vastaajien mukaan myös lemmikkieläimet (35 % vastaajista), isovanhemmat (32%), appivanhemmat (28 %), lasten kummit (19 %) ja paras ystävä (19 %) kuuluvat perheeseen. 

”Perhe ja sen erilaiset muodot ovat näkyvästi esillä muumitarinoissa. Myös me Muumimaailmassa puhumme perheiden monimuotoisuuden puolesta ja kyselyn tuloksista voimme päätellä, että käsityksemme vastaa suomalaisten perhekäsitystä”, kertoo Muumimaailman markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen

Muumimaailmassa perheiden monimuotoisuus huomioidaan myös käytännön teoin. Teemapuistossa vietetään elokuussa isovanhempien kuukautta. ”Elokuun ajan isovanhemmat pääsevät Muumimaailmaan puoleen hintaan, kun saapuvat paikalle lastenlastensa kanssa”, Koskinen sanoo. 

Suomalaisten lapsuusmuistot liittyvät arkeen ja yhdessäoloon

Vastaajia pyydettiin myös kuvailemaan perhettään. Suomalaisten mielestä heidän perheensä on ennen kaikkea rakastava (77 % vastaajista), hauska (63 %) ja lämmin (54 %). Perheen merkityksestä kysyttäessä korostuivat rakkaus (44 % vastaajista) sekä tuki ja turva (29 %). 

Suomalaisten vahvimmat lapsuusmuistot liittyvät perheen kanssa yhdessä vietettyihin hetkiin (57 % vastaajista), normaaliin arkeen (41 %) sekä lomiin (28 %). “Mummon kanssa sain viettää lapsuuteni parhaimmat hetket”, muistelee yksi vastaajista. 

”Muumimaailmassa painotetaan yhdessä olemisen tärkeyttä. Nopeatempoisessa digitalisoituneessa maailmassa läsnäolon merkitys korostuu. Tämän takia meillä ei ole esimerkiksi huvipuistolaitteita, joissa lapset istuisivat ilman vanhempia. Haluamme tarjota elämyksiä, joihin koko perhe voi osallistua ja muistella jälkikäteen”, Koskinen kertoo. 

Muumimaailman tekemään verkkokyselyyn vastasi 15.7.–22.7.2019 2180 suomalaista. Kysely toteutettiin SurveyPal-kyselyalustalla. Isovanhempien kuukausi Muumimaailmassa 1.–25.8.2019.

 

Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Muumimaailma Oy
markkinointijohtaja Ann-Karin Koskinen, 
puh. 040 590 0701 tai ann-karin.koskinen@muumimaailma.fi 

http://www.muumimaailma.fi/taikatalvi
https://www.facebook.com/muumimaailma
http://instagram.com/moominworld_naantali

@moominworld_naantali #moominworld #muumimaailma


 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Muumimaailma Oy
Kaivokatu 5
21101 Naantali

02 511 1111http://www.muumimaailma.fi

Muumimaailma Oy on vuonna 1993 Naantalissa toimintansa aloittanut matkailualan yritys, joka perustuu suomenruotsalaisen kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin luomille Muumi-tarinoille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Muumimaailma Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye