Muusikoiden huonovointisuuteen etsitään ratkaisuja – miten taiteilija selviää luovan, mutta kaoottisen mielen kanssa?
70-luvulla muusikkojen päihteidenkäyttö räjähti käsiin. Voivatko taiteilijat sitten paljon paremmin tällä vuosituhannella? Psykologian tohtori Satu Kasken vastaus tulee nopeasti: ”Eivät voi.” Jo ennen koronaa tilanne oli huono, mutta pandemian jälkeen taiteilijat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Suurin ongelma hänen mielestään on se, että rakenteet puuttuvat. Ei tiedetä, kehen ottaa yhteyttä. ”Urheilijat ja taiteilijat jäävät helposti yksin ja tilanne menee liian pitkälle, vaikka luonnollisista psykologisista ja pienistä interventioista olisi apua." Kasken johtama UTHA on perustettu nimenomaan urheilijoiden ja taiteilijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi.
Jos on rahaa, avun saaminen on helppoa, mutta monella muusikolla tarvittavaan apuun ei ole varaa. Satu Kasken mielestä yksi ratkaisu olisi kevyt työpsykologinen toiminta. Vakuutuksiin voisi lisätä pienen osion henkiselle terveydelle. Taiteilijat osaavat hänen mukaansa kuitenkin hakea apua mielenterveysongelmiin, mutta henkisen valmentautumisen keinot ovat vieraita. Sekä se, miten itse voisi lisätä omaa hyvinvointiaan. Kasken mukaan on outoa, kuinka tilanne urheilussa on täysin päinvastainen – henkinen valmennus on tuttua kauraa, mutta mielenterveyden haasteisiin avun hakeminen vieraampaa.
Taiteilija saattaa olla tunne-elämältään epävakaa, mutta sitäkin luovempi
OCH:n ja Muusikkojen liiton järjestämällä tapahtumaviikolla puhunut psykologi Jaana Mäntykoski puhui myös luovuudesta, sen haasteista ja keinoista selvitä kaoottisuuden keskellä. Hänen mukaansa tunne-elämän herkkyys ja mielialaoireet ovat yleisiä nimenomaan muusikoilla. Työelämän epävarmuus ja vaativuus ovat merkittäviä stressitekijöitä, jotka näkyvät kohonneena ahdistuneisuutena.
Myös työpaikan tai yksityiselämän ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat saattavat häiritä tekemistä, vaikuttaa voimakkaasti tunteisiin ja laskea toimintakykyä.Tilannetta vaikeuttaa se, että luovasta työskentelystä puuttuvat usein struktuuri ja aikataulut. Taiteilijat ja järjestelmällisyys eivät kulje käsi kädessä. Vaatii valtavasti kykyä johtaa itseään, mikäli tunne-elämä on kaaoksessa eikä työ tarjoa ulkoista tukea aikaansaamiselle.
Toisaalta matalan suunnitelmallisuuden tarpeen myönteinen kääntöpuoli on kyky sietää keskeytyksiä ja siirtyä joustavasti tehtävästä toiseen. Luova tekijä kykenee usein tekemään monia asioita samaan aikaan sekä päästämään helpommin irti kontrollista kuin järjestelmällisempi ihminen. Vaikeudet alkavat toteutusvaiheessa, mutta apua ei ole helposti saatavilla, mikäli työpaikka ei tarjoa työterveyshuoltoa.
Myös taloudellinen epävarmuus heikentää itsetuntoa, mikä puolestaan aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. ”Feedback Economy” on termi, joka tarkoittaa jatkuvaa altistumista kritiikille ja palautteelle. Paine olla sosiaalisessa mediassa lisää tätä altistumista, ja saattaa ahdistaa vielä enemmän. Turhautumista ja riittämättömyyden tunteita musiikkialalla seuraa myös siitä, että työn ja yksityiselämän ihmissuhteiden rajat hämärtyvät helposti, kun esimerkiksi kollegoja pyydetään ilmaiseksi työhön.
Taiteilija voi oppia järjestelmälliseksi, mutta vaatii säännöllistä harjoittelua ja kunnianhimoa opetella rutiineja. Mäntykosken mielestä olisi hyvä saada tasapainotettua elämä sellaiseksi, ettei laukaisijoita ylimääräiselle draamalle kerry. Rutiineista saa tasapainoa, kun taas esimerkiksi päihteiden käyttö tunnetusti heikentää psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Tiimeihin kuuluminen auttaa pysymään säntillisenä, ja erilaiset aikataulut, laitteet ja apit ovat hyödyllisiä päivän listojen toteuttamisessa.
Open Creative House on luovien alojen keskittymä, joka osaltaan rakentaa tekijöiden verkostoa ja yhteisöllisyyttä tarjoamalla muun muassa työskentelytiloja ja tapahtumia. Tapahtumaviikolla kuultiin esityksiä hyvinvoinnista, yrittäjyydestä sekä musiikkialasta. OCH tarjoaa koko vuoden ajan monipuolista ohjelmaa sekä rakenteellisia ratkaisuja yksittäisten toimijoiden ja luovan alan aseman parantamiseksi.
Yhteyshenkilöt
Laura AiraksinenCommunications ManagerOpen Creative House Oy
Puh:+358503007381laura.airaksinen@opencreativehouse.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lisätiedot:
Seuraa Open Creative Housea:
KotisivutPressikuvat
Open Creative House (OCH) on uusi luovien alojen keskittymä, joka yhdistää tekijät, yritykset ja organisaatiot toimimaan uudella tavalla yhteistyössä saman katon alla. OCH tarjoaa tiloja ja palveluita luovan alan toimijoille rakentaen siltoja digikulttuuriin ja globaaliin kasvuun.Open Creative House
Keilasatama 2D
02150 Espoo
http://www.opencreativehouse.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Open Creative House
Johanna von Hertzenin ja Junon uusi kesäbiisi All in on rakastumislaulu, jonka tarina alkoi sipoolaisesta aamubussista29.5.2023 12:58:32 EEST | Tiedote
Kesäkuun toisena päivänä julkaistava kahden artistin yhteistuotos All in on valoisa ja reipas rakastumisralli, jossa nautitaan ihastumisen ensiaskeleista.
Pop-debyyttiään tekevä Prinssi on urbaanin musiikin uusi lupaus19.5.2023 11:38:42 EEST | Tiedote
Ensi singlensä “Monaco” julkaiseva Prinssi tunnustautuu romanttiseksi kapinalliseksi
Keski-Euroopassa vaikuttava suomalaislupaus kaipaa rehellistä keskustelua vaikeistakin aiheista8.5.2023 16:57:18 EEST | Tiedote
Uuden sukupolven artistilahjakkuuden Yeron mielestä taide ja viihde auttavat meitä antautumaan tabuillekin ilman paniikin riuhtovaa otetta. Kaikilla meillä on vanhenevia ja ”haalistuvia” ystäviä ja rakkaita, mutta luopumisesta on pelottavaa puhua. Hankalien kokemusten jakamisesta seuraa kuitenkin ihmisten välille yhteys ja ymmärrys, joka on samalla vastalääkettä nykypäivän yltiöindividualismille. Tällaisia pohtii Sveitsissä asuva Yero, oikealta nimeltään Jero Nyberg. Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä.
Kokeneen muusikkomiehen rinnalla on pitänyt opetella nousemaan esiin omana itsenään31.3.2023 13:58:51 EEST | Artikkeli
Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä. Tällä kertaa vuorossa Uudessakaupungissa asuva Susanna Pihlaja, jonka single Ihania asioita julkaistaan 14.4.2023. Viisikymppinen laulaja on vasta viime vuosina vapautunut ottamaan oman tilansa keikoilla.
Peter Joukainen toivoo, että artisti voisi breikata vielä nelikymppisenä29.3.2023 12:11:53 EEST | Artikkeli
Open Creative Housen Artistitarinoita-sarjassa esitellään kiinnostavia ja itsenäisesti toimivia musiikintekijöitä. Tällä kertaa vuorossa lempääläläinen lauluntekijä Peter Joukainen. Kun hänen vaimonsa kertoi nähneensä Kerimäen kirkon vankkureissa tekstin ”Tänään minä, huomenna sinä”, ajatus pysäytti - mutta tarpeeksi sitä pyöriteltyään Joukainen tunsi olevansa enemmän elossa kuin koskaan aiemmin. ”Ymmärrys ajan rajallisuudesta tuo arvoa tähän hetkeen, silloin kun sen muistaa ja ymmärtää. Toisaalta, jos menee paineiseksi, että nyt täytyy hampaat irvessä nauttia niin ei sekään ole hyvä. ”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme