Muutoksia Utön yhteysalusreitin liikenteeseen marraskuusta 2020 alkaen
Pärnäisten yhteysaluslaiturin uusiminen alkaa marraskuun 2020 aikana osana isompaa Pärnäisten ja Retaisten lauttarantojen perusparannusurakkaa. Huonokuntoinen yhteysaluslaituri puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Samalla pienemmille aluksille, kuten taksiveneille, tulee oma laiturinsa, mistä asiakkaiden kyytiinottaminen ja jättäminen on helpompaa ja turvallisempaa. Uuden pistolaiturin molemmille puolille rakennetaan keulaporttipaikat, mikä mahdollistaa kahden saman tyyppisen aluksen olemisen laiturissa samanaikaisesti.
Työmaan laajentumisen vuoksi Utön yhteysalus m/s Baldur siirtyy käyttämään Nauvon kirkonkylän yhteysaluslaituria. Alus tulee laituriin keula edellä, minkä vuoksi raskaiden ajoneuvojen lastaaminen tai purkaminen ei ole Nauvossa mahdollista. Baldur hoitaa raskaamman kuljetukset kerran kahdessa viikossa tilauksesta Galtbystä, missä alus käyttää Ahvenanmaan liikenteen lähtölaituria. Molemmat laiturit on testattu ja todettu sopiviksi yhteysalus Baldurille. Aluksella on käytössä poikkeusaikataulu pidentyneiden matka-aikojen vuoksi. Saaristotien varteen asetetaan kiertotiemerkit osoittamaan väliaikaista lähtöpaikkaa.
- Baldurin siirtäminen toiseen lähtöpaikkaan mahdollistaa töiden nopeamman etenemisen Pärnäisissä. Rantaan on tulossa ruoppausta ja louhintaa, vanhan laiturin purku ja uuden kasuuniperusteisen laiturin rakentaminen. Yhteysalusliikennettä varten oli vaikeaa löytää turvallista tilaa kaikkien työkoneiden ja -lauttojen keskeltä, toteaa projektipäällikkö, tieinsinööri Tapani Jaakkola.
- Yhteistyössä liikennöitsijän, Saariston Meritie Oy:n, kanssa kartoitimme useita eri vaihtoehtoja ja Nauvo oli käytettävissä olevista vaihtoehdoista paras. Sinne on moneen muuhun vaihtoehtoon verrattuna paremmat linja-autoyhteydet ja lisäksi jonkin verran pysäköintipaikkoja. Ymmärrettävästi tämä edellyttää joustoa yhteysaluksen käyttäjiltä ja yhteensovittamista Nauvon pohjoisen reitin yhteysaluksen kanssa, mikä on Nauvon kirkonkylän yhteysaluslaiturin tavanomainen käyttäjä. Uskon, että hiljaisemman talvikauden aikana järjestelyt toimivat hyvin, jatkaa yhteysalusliikenteestä vastaava saaristoliikenteen asiantuntija Jari Nieminen.
Normaaliin liikenteeseen ja tavanomaiseen aikatauluun palataan, kun alus voi siirtyä käyttämään Pärnäisten uusittua laituria touko-kesäkuun vaihteessa 2021.
Liikennöitsijä tiedottaa tilapäisaikatauluun siirtymisestä erikseen ja antaa tarvittaessa lisätietoja asiakkaille.
Lisätietoja:
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, saaristoliikenteen asiantuntija Jari Nieminen, jari.nieminen@ely-keskus.fi
- Varsinais-Suomen ELY-keskus, tieinsinööri Tapani Jaakkola, tapani.jaakkola@ely-keskus.fi
- Saariston Meritie Oy, toimitusjohtaja Mikko Fagerroos, p. 045 124 5551, mikko.fagerroos@a-lines.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen ELY-keskusItsenäisyydenaukio 2
20800 Turku
0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus peruu Arvinsalmen ja Lamposaaren lauttapaikkojen aikataulukokeilun3.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on kuullut marraskuussa Liperin ja Rääkkylän kuntia sekä Lappeenrannan kaupunkia Arvinsalmen ja Lamposaaren lauttapaikkojen määräaikaisesta aikataulukokeilusta. Näiden kuulemisten sekä oman uudelleenarvioinnin pohjalta ELY-keskus peruu suunnitellun kokeilun.
Egentliga Finland fick 271 kilometer bredband med hjälp av återhämtningsmedel2.12.2025 12:32:19 EET | Pressmeddelande
Optisk fiber ger en smidig vardag: det möjliggör företagsverksamhet, distansarbete och studier, ärenden kan uträttas elektroniskt och strömningstjänsterna fungerar. Tack vare de återhämtningsmedel som ingår i EU:s landsbygdsfinansiering fick närmare 4 000 invånare på landsbygden i Egentliga Finland tillgång till optisk fiber.
Varsinais-Suomeen saatiin 271 kilometriä laajakaistaa elpymisvarojen avulla2.12.2025 12:32:19 EET | Tiedote
Valokuidun myötä arki sujuu: yrittäjyys, etätyö ja opiskelu on mahdollista, sähköinen asiointi onnistuu ja suoratoistopalvelut toimivat. EU:n maaseuturahoituksen elpymisvarojen ansiosta lähes 4 000 maaseudun asukasta pääsi Varsinais-Suomessa valokuidun päähän.
Liikennekuolemien taustalla on usein valintoja, ei sattumaa1.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Liikennekuolemien määrä Varsinais-Suomessa on viime vuosina kääntynyt kasvuun, mutta pitkän aikavälin trendi on laskeva. Satakunnassa liikennekuolemien määrä on laskussa, kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna liikennekuolemien määrä on tällä hetkellä lähes samalla tasolla Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Liikennekuolemien taustalla on harvoin pelkkä sattuma – useimmiten kyse on riskialttiista valinnoista, kuten ylinopeudesta, päihteistä tai turvavälineiden laiminlyönnistä. Erityisesti Satakunnassa korostuu piittaamaton liikennekäyttäytyminen liikenneonnettomuuksien taustatekijöinä.
Vähä-Säkylän uusi risteyssilta avataan liikenteelle perjantaina 28.11. klo 1227.11.2025 14:09:55 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on uusinut Vähä-Säkylän risteyssillan Säkylässä maantiellä 12691 (Rantatie). Sillan uusimistyöt käynnistyivät huhtikuussa ja liikenne jouduttiin ohjaamaan n. 9 km pituiselle kiertoreitille uusimistöiden ajaksi. Uusi silta on nyt valmistunut ja se avataan liikenteelle perjantaina 28.11.2025 klo 12. Uusi silta on otettu jo aiemmin käyttöön kävelijöille ja pyöräilijöille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme