Myös yksilöä ihannoivassa yhteiskunnassa turvaudutaan läheisverkostoihin

Kaisa Ketokiven väitöstutkimus käsittelee ihmisten siteitä läheisiinsä, kuten perheeseen, ystäviin ja ”kohtalotovereihin”. Keistä lähipiiri rakentuu, keihin ihmiset tukeutuvat tarvitessaan apua sekä minkälaisia erityispiirteitä eri suhteilla on? Entä miten ihmiset ja eri suhteet reagoivat haavoittaviin tapahtumiin, kuten puolison kuolemaan, eroon, sairauteen ja välirikkoon, joissa läheissuhteet järjestyvät uudelleen sekä käytännön tasolla että kokemusmaailmassa?

Kun ihminen menettää jonkin elämänsä perustavan suhteen, esimerkiksi puolison, eron tai kuoleman vuoksi, hänen kykynsä olla osallisena sosiaalisen elämän eri alueilla lamaantuu, oma elämä ja kokemusmaailma pirstoutuvat.

Samalla muuttuu myös läheissuhteiden kokoonpano. Keskeisen toimijan menettäminen joko hajauttaa läheisverkostoa tai vetää muita läheisiä paikkaamaan tyhjäksi jäänyttä tilaa sosiaalisessa elämässä. Kyse ei ole sellaisesta psyykkisestä riippuvuudesta, jota nyky-yhteiskunnassa nimitetään läheisriippuvuudeksi, vaan ihmisten sosiaalisen elämän verkottumisesta – keskinäisestä riippuvuudesta, jota yhteiselämä ja jakaminen ajan kanssa tuottavat. Tämä muokkaa myös ihmisen itseyden kokemusta, johon perustavat siteet elimellisesti kiinnittyvät.

Suomalaisessa yhteiskunnassa perustavin side muodostuu useimmiten omaan aikuisiän perheeseen, oli se millainen vain. Erityisesti ”ydinperhe-elämän” ulkopuolella elävillä ja akateemisilla naisilla on myös vaihtoehtoisia kokoonpanoja, joissa ystävät tai lapsuudenperheen jäsenet jakavat elämää tiiviissä tunnesiteissä ja asettuvat näin osaksi kaikkein lähintä piiriä.

Ilman ”omaa perhettä” elävät jäävät usein kuitenkin myös sosiaalisen elämän reuna-alueelle tai sen ulkopuolelle. Yksilöihanteelle rakentuvalla nyky-yhteiskunnalla ei ole tällöin tarjota turvaverkkoa vaan osallisuus sosiaaliseen elämään edellyttää sellaista sosiaalista aktiivisuutta ja kykyä rakentaa hyviä verkostoja, joita monilla ei itsestään ole. Tällöin hyvinvointivaltion palvelut ovat avainasemassa, mutta tutkimus myös osoittaa, ettei edes kattava läheisverkosto välttämättä toimi turvaverkkona.

Yksilöihanteelle rakentuva yhteiskunta ei ylipäätään tavoita eletyn elämän ”siteisyyttä”, mutta tällainen lähtökohta haavoittaa erityisesti vaikeissa olosuhteissa eläviä: esimerkiksi elämänhallinnan vaikeus, riippuvuus toisista ja sosiaalisen osallistumisen vaikeus ymmärretään henkilökohtaisiksi, ei sosiaalisiksi ongelmiksi ja niistä tulee leimaavia tekijöitä. Tutkimus osoittaa näiden asioiden kiinnittyvän sosiaalisiin verkostoihin ja nyky-yhteiskunnan rakenteisiin ja haastaa pohtimaan yhteiskunnan  käsitystä ihmisistä yksilötoimijoina.

Väitöstutkimuksen analyysi perustuu 37 suomalaisen naisen ja miehen henkilökohtaisiin tarinoihin  sekä yksityiskohtaisiin tietoihin heidän läheissuhteidensa kokoonpanosta. Tutkimus sisältää neljä empiiristä osatutkimusta, joissa ihmisten minuuden ja suhteiden rakentumista tarkastellaan lähemmin haavoittavien elämäntapahtumien, perheenjäsenten välisten välirikkojen, vertaistuen ja kaikkien lähimpien suhteiden jäsentymisen näkökulmista.

VTM Kaisa Ketokivi väittelee 26.5.2010 kello 12.15 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The Relational Self, the Social Bond and the Dynamics of Personal Relationships - A Sociological Analysis". Väitöstilaisuus järjestetään päärakennuksen Pienessä juhlasalissa, osoitteessa Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä on sosiologian apulaisprofessori, PhD Stephanie Lawler, University of Newcastle, UK, ja kustoksena on professori Risto Alapuro.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Department of Social Research, Sociology Research Reports. Väitöskirjaa myy Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitos, sosiologian oppiaineen toimisto sekä väittelijä (kaisa.ketokivi@helsinki.fi).

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis –palvelussa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-6271-1.

Väittelijän yhteystiedot:
Kaisa Ketokivi, 09-191 23896, 040-705 1243, kaisa.ketokivi@helsinki.fi