Fjällräven

Naalin seikkailu -luontoreitti innostaa lapsiperheitä metsään

Jaa

Espoon Nuuksioon on merkattu uusi lapsiperheille tarkoitettu luontoreitti. Naalin seikkailulla ulkoilijat pääsevät nauttimaan luonnosta, seuraamaan naalin jättämiä vihjeitä ja tunnistamaan metsän eläimiä.

Kaksi kilometriä pitkä reitti lähtee Suomen luontokeskus Haltiasta. Naalin seikkailu kulkee Maahisenkierrosta pitkin, joka etenee Solvallan urheilukentän laitaa, nousee sen jälkeen metsään ja johdattaa kulkijan edelleen kalliomännikköön ja Nuuksion laelle. Reitin varrella on näköalatasanne, josta avautuvat upeat näkymät yli Nuuksion Pitkäjärven. Taukopaikalla voi levähtää ja nauttia retkieväistä.

Naali on monelle lapselle tuttu hahmo Fjällrävenin logosta ja repuista. Arktisilla alueilla elävä naali eli napakettu on äärimmäisen uhanalainen eläin, jonka hyväksi Fjällräven on tehnyt suojelutyötä vuosikymmeniä. Nyt naali on matkannut pohjoisesta opastamaan ulkoilijoita Nuuksion kansallispuistoon.

Naalin seikkailun tarkoitus on houkutella lapsiperheitä metsään matalalla kynnyksellä ja tehdä samalla kansallispuistoa tutuksi. Reitillä voi seurata naalin jälkiä ja oppia samalla lisää muista metsän eläimistä.

”Reitillä olevien rastien kautta pelillistämme lapsille luonnossa kulkemista, kannustamme heitä tarkkailemaan ympäristöään ja innostamme liikkumaan. Tutkimusten mukaan vain kolmasosa lapsista liikkuu suositusten mukaan eli vähintään tunnin reippaasti jokaisena päivänä”, Fjällräven-tuotemerkkiä edustavan Fenix Outdoorin Noora Tuominen sanoo.

Metsä lisää hyvinvointia ja vähentää stressiä

Fjällrävenin ydintehtävä ja eteenpäin vievä voima on inspiroida ihmisiä viettämään aikaa ulkona ja luonnossa. Tuominen iloitsee siitä, että poikkeusaika on saanut ihmiset liikkumaan luonnossa entistä aktiivisemmin.

”Metsällä on välitön vaikutus hyvinvointiin. Tutkimusten mukaan jo viidentoista minuutin metsässä oleminen laskee sykettä ja verenpainetta sekä vähentää stressiä. Lisäksi se rauhoittaa mieltä”, hän sanoo.

Karttoja Naalin seikkailulle saa Haltian asiakaspalvelusta luontokeskuksen aukioloaikoina ke-su kello 10–18. Kyltitettyä reittiä on helppo seurata myös ilman karttaa. Reitti on mahdollista kiertää myös lastenvaunujen kanssa. Naalin seikkailu on tehty yhteistyössä Fjällrävenin, luontokeskus Haltian ja Retkipaikan kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: 


Fenix Outdoor

Noora Tuominen 

044 515 1579 

Noora.Tuominen@fenixoutdoor.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fjällräven
Fjällräven
Pakkalankuja 6
01510 Vantaa

09 877 1133http://www.fjallraven.fi

Åke Nordin perusti Fjällrävenin vuonna 1960 kellarissaan Örnsköldsvikin kaupungissa Pohjois-Ruotsissa. Nykyään yhtiön ajattomat, toimivat ja kestävät ulkoiluvarusteet tunnetaan eri puolilla maailmaa, ja niitä on saatavana yli 30 maassa. Fjällrävenin tuotevalikoimaan kuuluu ulkoiluvaatteita ja -varusteita miehille ja naisille. Lisäksi valikoimassa on rinkkoja ja reppuja sekä telttoja ja makuupusseja. Fjällrävenille tärkeintä on ihmisten, eläinten ja luonnon vastuullinen kohtelu. Samalla yhtiö haluaa rohkaista ja tukea ihmisten kiinnostusta ulkoiluun. Yhtiö on kahden suositun ulkoilutapahtuman, Fjällräven Classicin ja Fjällräven Polarin, alullepanija. Molempiin tapahtumiin osallistuu joka vuosi tuhansia ihmisiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fjällräven

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme