Naantali kutsuu asukkaat mukaan kehittämään Nunnalahden uimarantaa ja Suovuoren ulkoilualuetta – osallistu vastaamalla kyselyyn
24.4.2020 14:35:23 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Naantalin kaupungin liikuntapalvelut ja yhdyskuntatekniikan palvelut käynnistävät asukaskyselyn Naantalin liikuntapalveluiden kehittämisestä.
Kyselyn tarkoituksena on erityisesti kerätä asukkaiden ideoita Nunnalahden uimarannan ja Suovuoren ulkoilualueen kehittämiseen. Lisäksi kyselyllä kartoitetaan yleisesti aikuisväestön liikuntatottumuksia sekä arvioita kaupungin liikuntamahdollisuuksien nykytilasta. Kysely on vastattavissa kaupungin verkkosivuilla 15.5.2020 saakka. Kyselyssä on painotetusti kysymyksiä aikuisväestölle, mutta myös nuorten toivotaan vastaavan kyselyyn.
– Haluamme tarjota lisää mahdollisuuksia liikkua hyvissä ja monipuolisissa puitteissa ja tehdä ulkoilupaikoista asukkaille mieleisiä. Nyt on hyvä mahdollisuus vaikuttaa liikuntapaikkojen kehittämiseen, toteaa Maija Puolakanaho Naantalin liikuntapalveluista.
Kyselyyn toivotaan vastauksia mahdollisimman laajalta joukolta naantalilaisia: niin aktiivisesti liikkuvilta kuin vähemmän liikkuvilta, monenikäisiltä nuorista ikäihmisiin sekä asukkailta mantereelta saaristoon.
– Tavoitteena on kerätä paljon hyviä kehittämisideoita. Osaan kysymyksistä on annettu vastausvaihtoehtoja, mutta vapaissa tekstikentissä saa antaa innovatiivisiakin ehdotuksia, Puolakanaho kertoo.
Kuluvan vuoden aikana on tarkoitus laatia tarkat suunnitelmat Nunnalahden uimarannan ja Suovuoren alueen kehittämisestä. Suunnitelmien toteuttaminen voitaisiin käynnistää vuonna 2021.
– Molemmat kehitettävät alueet ovat keskeisiä paikkoja Naantalissa. Nunnalahden uimarannalla liikkuu paljon ihmisiä, ja haluamme tehdä siitä sellaisen paikan, joka houkuttelee viihtymään. Suovuoren ulkoilualue on iso ja sieltä löytyy jo paljon liikuntamahdollisuuksia, ja haluamme kehittää aluetta edelleen niin, että tarjontaa on kaikenikäisille ja se kannustaa liikkumaan, Puolakanaho sanoo.
Jos koronavirustilanne sallii, ajatuksena on järjestää kaupunkilaisille myös avoin tilaisuus, jossa esitellään asukaskyselyn tuloksia ja asukkailla on mahdollisuus osallistua keskusteluun Nunnalahden uimarannan ja Suovuoren alueen kehittämisestä.
Vastaa asukaskyselyyn liikuntapalveluiden kehittämisestä. Vastanneiden kesken arvotaan liikunnallisia palkintoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija Puolakanaho
liikuntasihteeri
Naantalin kaupunki
040 063 8398
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Mika Hirvi
yhdyskuntatekniikan päällikkö
Naantalin kaupunki
050 464 9902
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Taidetaivallus näyttää saaristoa lasten silmin keskustan näyteikkunoissa16.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin varhaiskasvatuksen ja paikallisten yritysten järjestämä vuosittainen Taidetaivallus-tapahtuma tuo jälleen päiväkoti-ikäisten lasten tekemät askartelu- ja piirrostyöt koristamaan keskustan näyteikkunoita. Ensimmäisestä Taidetaivalluksesta on jo 10 vuotta.
Allegro e Vivace! -musiikkiseikkailu Naantalin musiikkiopistolla la 14.3.12.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin Musiikkiopisto järjestää jälleen Allegro e Vivace! -päivän lauantaina 14. maaliskuuta klo 13.00–14.30.
Luento Saariston rengastien reiteistä, kohteista ja palveluista pääkirjastossa11.3.2026 08:11:28 EET | Tiedote
Naantalilainen tietokirjailija ja luontomatkailuopas Tuomo Kesäläinen kertoo Saariston rengastiestä Naantalin pääkirjastossa torstaina 19.3. klo 17.30.–18.45.
Kaupungin liikuntatilat tarjoavat mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen10.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki tarjoaa monipuolisesti tiloja liikkumiseen. Talvikauden 2026–2027 käyttövuorot ovat nyt varattavissa toukokuun puoleen väliin saakka.
Naantalin uuden brändin ytimessä on ilo9.3.2026 10:49:45 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi 2.3.2026 Naantalin uuden strategisen viestintäsuunnitelman ja brändikirjan. Brändiuudistuksen lähtökohtana oli yksi yhteinen, vahva Naantali-brändi. Uuden brändin ydinviesti on ”Ilo olla”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
