Visit NaantaliVisit Naantali

NAANTALILAINEN AMANDIS EHDOLLA KAHDESSA KATEGORIASSA FINNISH TRAVEL GALASSA 2019

Jaa

Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL palkitsee vuosittain matkailutekoja ja -ilmiöitä Finnish Travel Galassa. Naantalilaisen hotelli-ravintola Amandiksen yrittäjä Annika Virtanen on ehdolla vuoden matkailutulokkaana ja Amandis vuoden matkailukohteena isojen kohteiden, Helsingin ja Fiskars Villagen, rinnalla 4.10. järjestettävässä gaalassa.

Marraskuusta 2018 lähtien Amandista luotsannut Annika on suunnannut liiketoimintaansa omien arvojensa mukaisesti vastuulliseen toimintaan, ja hyvinvointia tarjoillaan asiakkaille kattauksen, kauneuden, merimaiseman ja hotellihuoneisiin liittyvien tarinoiden muodossa.

Tänä vuonna täysin remontoidut hotellihuoneet tarjoavat kokonaisvaltaisen elämyksen keskellä tunnelmallista Naantalin vanhaa kaupunkia. ’Rakastettava Amandiksen elämys on myös vastuullinen elämys. Raaka-aineemme tulevat lähiseudulta ja suunnittelemme menut aina kauden tarjonnan mukaan’, kertoo Annika Virtanen.

Tänä kesänä Amandis valittiin yleisöäänillä Naantalin Makuaarteeksi Smaku-ruokatapahtumassa. ’Saamamme ehdokkuudet ja palkinnot kertovat meille siitä, että olemme kehittäneet tuotetta oikeaan suuntaan, ja kuuntelemme asiakkaita herkällä korvalla jatkossakin. Tulevana keväänä panostamme kokoustuotteseen, ja laajennamme tarjontaamme yrityksille’, toteaa Annika.   

Lisätietoja

yrittäjä Annika Virtanen, annika.virtanen@amandis.fi, p. 040 773 7143

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Veneala toivoo Naantalin Venemessujen järjestämistä2.2.2021 08:16:00 EET | Tiedote

Hankalasta koronatilanteesta huolimatta Naantalin Venemessujen organisaatio työskentelee sen eteen, että toukokuun viimeisenä viikonloppuna messuveneet olisivat jälleen esillä Naantalin rannassa. -Venealalle tulevasta keväästä on tulossa haasteellinen, kun perinteiset sisähalleissa tapahtuvat messut on peruttu. Kevään messut ovat aina olleet alalle tärkeä kanava asiakkuuksien hankinnassa ja kaupantekemisessä. Moni kauppias toivookin nyt, että Naantalissa messut saataisiin kuitenkin järjestettyä koronasta huolimatta. Usko tähän on vahva, koska ulkoilmatapahtuma voisi olla mahdollista järjestää turvallisesti näissäkin olosuhteissa, miettii messujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto.

STORT GEMENSAMT TURISMPROJEKT I EGENTLIGA FINLAND OCH SATAKUNTA BEVILJAS PENGAR Köpbarhet i fokus i Egentliga Finlands och Satakuntas turismorganisationers gemensamma digiprojekt19.10.2020 18:01:49 EEST | Tiedote

Det gemensamma och länsöverskridande projektet Finnish Archipelago 2025 – hållbar tillväxt genom digitalt produkturval samordnas i samarbete av Visit Pori, Visit Rauma, Yrityssalo, Kimitoöns kommun, Pargas stad, Visit Turku och Visit Naantali, med den sist nämnda som projektadministratör. Det deltagande områdets ihopräknade turismintäkt för år 2018 var en miljard euro och den sysselsättande effekten som turismen genererar 5470 årsverken för samma år.

Varsinais-Suomen ja Satakunnan matkailuorganisaatioiden kaupallinen digihanke; Yhteinen Finnish Archipelago 2025. Digitaalisella matkailutuotteistolla kestävää kasvua19.10.2020 13:00:00 EEST | Tiedote

Ylimaakunnallisen yhteishankkeen muodostavat Finnish Archipelago-konsortio, johon kuuluu Visit Pori, Visit Rauma, Yrityssalo, Kemiönsaaren kunta, Paraisten kaupunki, Visit Turku ja Visit Naantali, joka on hankkeen hallinnoija. Osallistuvien alueiden yhteenlaskettu matkailutulo oli 1 mrd.€ ja työllistävä vaikutus 5470 htv.

Artesaaniruoan mestaruutta Raisiossa tavoittelee 66 yritystä 130 tuotteella6.10.2020 13:19:10 EEST | Tiedote

Raisiossa lokakuun 14. – 16. päivä järjestettävään Artesaaniruoka SM 2020 -kilpailuun on ilmoittautunut 66 yritystä yli 130 tuotteella. – Kilpailu järjestetään nyt viidennen kerran ja tällä kertaa osallistujia on kaikkialta Suomesta, iloitsee Suomen Artesaaniruoka ry:n puheenjohtaja Eija Lamsijärvi. – Kaikki tuotteet ovat käyneet läpi esikarsintaseulan, jossa on tarkastettu, että ne täyttävät artesaaniruoan kriteerit. Niitä ovat mm. se, että tuote on valmistettu paikallisista raaka-aineista ilman keinotekoisia aromeja tai säilöntä- ja väriaineita. Samalla on myös varmisteltu, että tekijän kädenjälki näkyy tuotantoketjussa, Lamsijärvi jatkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme