Naantalin kouluissa ja päiväkodeissa tehdään taidetta ammattitaiteilijoiden opastuksella

Taideprojektien tarkoituksena on rikastuttaa lasten ja nuorten arkipäiviä taide- ja kulttuurielämyksillä.
– Projekteissa lapset ja nuoret pääsevät oppimaan ja työskentelemään ammattitaiteilijan kanssa, ja sitä kautta oppilaiden on mahdollista saada ajankohtaista ja uutta tietoa taidealasta. Prosessityöskentely tarjoaa koululaisille yhdessä tekemisen iloa, Naantalin kaupungin yhteisötaiteilija Heidi Häyry kuvailee.
Häyry kertoo, että taiteilijat ovat itse suunnitelleet taideprojektiensa sisällön, ja he edustavat monipuolisesti eri taiteenlajeja: projekteja on niin kuvataiteesta, elokuvasta, sanataiteesta, ympäristötaiteesta, keramiikasta, sirkuksesta kuin nukketeatteristakin. Kaikille Naantalin kouluille ja päiväkodeille tarjottiin mahdollisuutta taidetyöpajoihin, ja ryhmät valikoituivat mukaan koulujen kiinnostuksen mukaan.
– Olen ollut seuraamassa työpajoja ja on ollut hienoa huomata, miten upeasti taiteilijat on otettu yksiköissä vastaan ja miten iloista työskentely on ollut. Meille on valikoitunut ammattitaitoiset projektitaiteilijat, jotka osaavat rohkaista oppilaita luovaan työhön ja yhdessä tekemiseen, Häyry kehuu.
Ympäristötaiteessa luonto ja luonnon materiaalit tutuiksi
Esimerkiksi Kuparivuoren koulussa oppilaat eskarilaisista kuudesluokkalaisiin pääsevät tänä syksynä tutustuman ympäristötaiteeseen taiteilija Hanne Lammin johdolla. Työpajoissa tehdään koulun lähimetsään teoksia luonnon materiaaleista.
– Työskentelyssä hyödynnämme maatuvia materiaaleja. Oppilaat voivat myöhemmin tulla seuraamaan, miten teos muuttuu toisten ryhmien työskentelyn myötä ja luonnon vaikutuksesta. Teokset eivät ole ikuisia, vaan ne muuttavat muotoaan esimerkiksi sään, eläinten ja hajoamisen myötä, Lammi kuvailee.
Ensimmäisissä työpajoissa oppilaat ovat päässeet toteuttamaan omia teoksiaan. Kiville on toteutettu kasvoja esimerkiksi vehnäliisteristä, mullasta ja muista materiaaleista ja ikkunaruutuja ja talismaaneja on tehty oksista, villasta ja narusta.
Lokakuussa noin kymmenkunta ryhmää työskentelee koko koulun yhteisen, isomman taideteoksen parissa, jossa mm. oksista, villasta ja narusta sitomalla toteutetaan metsään hahmo.
– Toivon, että työpajat voivat synnyttää kipinän luontosuhteeseen ja luonnon kunnioitukseen. Metsä voi tuoda rauhaa, mutta myös energiaa. Tärkeässä roolissa on itse tekemisen hetki ja prosessi; lopputulos ei ole tärkein, vaan se, että oppilaat ovat antaneet aikaansa ja energiaansa tekemiseen ja sen pohdintaan. Työpajoissa oppilaat voivat myös nähdä, että taiteen tekeminen ei vaadi suurta rahallista panostusta, vaan esimerkiksi oksat ja narut riittävät, Lammi toteaa.
– Työpajoissa palkitsevaa oppilaille on varmasti myös oman kädenjäljen näkeminen; kuinka lyhyessäkin ajassa voi saada konkreettista aikaan. Teokset jäävät myös metsään näyttelyksi, mikä on varmasti monille lapsille jännittävää, Lammi jatkaa.
Taidetyöpajojen on tarkoitus saada jatkoa myös keväällä opetusyksiköissä ja muissa kaupungin toiminnoissa, Heidi Häyry kertoo. Uudet projektitaiteilijat keväälle rekrytoidaan kuluvana syksynä.
Projektitaiteilijoiden työskentely on rahoitettu Naantalin kaupungin saamasta perinnöstä, joka on osoitettu lasten ja nuorten kulttuurin kehittämiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Häyry
yhteisötaiteilija
Naantalin kaupunki
040 3576220
heidi.hayry@naantali.fi
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Yksinyrittäjille ja mikroyrityksille palvelusetelitukea yritystoiminnan kehittämiseen30.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki myönsi tänäkin vuonna palveluseteleitä naantalilaisille yksinyrittäjille ja mikroyrityksille yritystoiminnan kehittämiseen.
Dott aloittaa sähköpotkulautojen vuokrauksen Naantalissa27.6.2025 13:38:47 EEST | Tiedote
Naantalissa aloitetaan sähköpotkulautojen vuokraustoiminta. Sähköpotkulautapalvelun tarjoaa Dott. Kyseessä on alustavasti kesäkauden mittainen pilottikokeilu.
Tutustu romanttiseen Naantaliin - keräsimme kohteet kartalle26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki kysyi kuntalaisilta romanttisia ja näkemisen arvoisia paikkoja kaupungissa. Vastauksista koottiin teemakartta, jota apuna käyttäen paikkoihin voi käydä tutustumassa.
KiA Winqvistin tarinallinen näyttely Naantalin pääkirjastossa24.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
KiA Winqvistin näyttelyssä Minussa asuu monta tarinaa tarinat saavat kuvallisen muodon. Jokainen teos tai teoskokonaisuus kertoo oman tarinansa. Näyttely on esillä heinäkuun Naantalin pääkirjastossa.
Naantalin Kirkkopuistoon on asennettu uusia ulkokuntoilulaitteita18.6.2025 13:19:30 EEST | Tiedote
Kirkkopuistoon on asennettu kolme uutta ulkokuntoilulaitetta osana tämän vuoden asukasbudjettia. Laitteet löytyvät leikkipuiston ja tenniskenttien vierestä. – Kalevanniemen ulkokuntoilualueelle rantaraitin läheisyyteen suunnitellut painopakalliset ulkokuntoilulaitteet asennetaan lomien jälkeen, kertoo kaupungin liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme