Näistä oireista tunnistat alkavan muistisairauden

Suomessa yleisimmät muistisairaudet järjestyksessä ovat:
- Alzheimerin tauti
- Verisuoniperäinen muistisairaus
- Lewyn kappale -tauti
- Otsa-ohimolohkoperäinen muistisairaus (frontotemporaalinen degeneraatio)
Nämä neljä yleisintä muistisairautta ovat keskenään hieman erilaisia. Siksi myös niiden oireet poikkeavat osittain toisistaan. Jokainen näistä sairauksista johtaa pitkälle edetessään dementiaan, ja tuovat siten mukanaan laajan kirjon kognitiivisia ja älyllisen toiminnan häiriöitä.
Kiinnitä huomiota näihin
Oli piilevä muistisairaus mikä tahansa edellä mainituista neljästä, olisi tiettyihin oireisiin tärkeää kiinnittää erityistä huomiota. Usein ensioireita voi olla vaikea havaita itse, ja siksi läheisten on yleensä helpompi huomata muutokset.
Olennaista on kiinnittää huomiota toistuvuuteen, yhdestä satunnaisesta tapahtumasta ei kannata vetää johtopäätöksiä. Jokainen unohtaa joskus asioita ja luonnollinen muistin heikkeneminen kuuluu myös ikääntymiseen.
Jos kuitenkin huomaat itsessäsi tai läheisessäsi toistuvasti joitain seuraavista oireista, ethän viivyttele tarkempiin tutkimuksiin hakeutumista.
- Sovittujen tapaamisten jatkuva unohtelu
- Perheenjäsenten ja läheisten nimien unohtaminen
- Matemaattisten taitojen heikkeneminen
- Mielialanvaihtelut (masennus, ahdistus, hermostuneisuus, kärsivällisyyden puute)
- Kirjoittamisen ja lukemisen ymmärtämisen vaikeutuminen
- Unen laadun heikkeneminen (yölliset heräämiset, nukahtamisvaikeudet)
- Eksyminen ja harhailu (tutuilta reiteiltä eksyminen)
- Puhehäiriöt
- Kömpelyys ja hitaus (motoriset ongelmat)
- Hallusinaatiot (aistiharhat)
- Persoonallisuuden muutokset
- Keskittymisvaikeudet
Mikä aiheuttaa muistisairauden?
Muistisairauksien taustalla on sekä perinnöllisiä että elämäntapoihin liittyviä syitä. Perinnöllisiin tekijöihin emme juuri voi vaikuttaa, mutta kiinnittämällä huomiota terveellisiin elämäntapoihin pystymme vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi muistisairauksiin sekä moniin muihinkin sairauksiin.
Listasimme ennaltaehkäiseviä keinoja, joilla on lisäksi positiivisia vaikutuksia ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Ennaltaehkäise ja voi samalla paremmin
- Vaali ystäviä ja perhesuhteita. Yksinäisyyden on todettu olevan haitallisempaa terveydelle kuin monien epäterveellisten tapojen harjoittaminen. Sosiaalinen kanssakäyminen on äärimmäisen tärkeää myös muistisairauden ehkäisemisessä.
- Syö riittävästi kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Suomalaiset syövät tutkitusti liian vähän kotimaisia HEVI-tuotteita. Kasvisten ja hedelmien terveysvaikutukset ovat laaja-alaiset. Diabetes, sydän ja verisuonitaudit, ylipaino, korkea kolesteroli ja korkea verenpaine saattavat altistaa muistisairauteen sairastumiselle.
- Liiku säännöllisesti. Säännöllinen liikunta vähintään 20 minuuttia joka päivä riittää ylläpitämään peruskuntoa ja positiivisempaa mieltä. Tunnilla liikuntaa päivässä on jo huomattavia terveysvaikutuksia sekä voimakkaasti mieltä kohentava tulos, oli liikunta miten kevyttä tahansa.
- Harrasta aivojumppaa. Korttipelit, sudoku, ristisanapelit, tietopelit, shakki ja muut aivotyötä vaativat pelit ovat loistava tapa ylläpitää kirkasta muistia.
- Jos kärsit masennuksesta tai ahdistuksesta, älä jää niiden kanssa yksin. Pitkittynyt ja hoitamaton aikuisiällä koettu masennus tai ahdistuneisuus on selkeä riskitekijä muistisairauksiin sairastumiselle.
- Kaikkein parasta on yhdistää sosiaalisuus, aivojumppa sekä liikunta yhdeksi toiminnaksi. Jos vain on mahdollista, pelaa pelejä ja lähde lenkille yhdessä ystävän kanssa. Ystävän kanssa vietetyt muisteluillat ovat oiva tapa olla sosiaalinen ja harjoittaa muistia.
- Käytä alkoholia maltillisesti. Liiallisella alkoholin käytöllä on todettu olevan yhteys muistisairauksiin altistumiselle. Myös tupakointi voi toimia riskitekijänä.
- Yhä useampi yli 65-vuotiaista suomalaisista kärsii B12-vitamiinin imeytymishäiriöstä. B12-vitamiini vaikuttaa ennen kaikkea muistiin ja hermostoon, joten laadukas ja tehokkaasti imeytyvä B12-vitamiinin suusuihke on erinomainen keino ylläpitää riittävää B12-vitamiinivarastoa.
Mikäli haluat aiheesta lisätietoa, voit lukea lisää tietopankistamme, jossa on yleistä tietoa esimerkiksi muistisairauksista ja neurologisista sairauksista.
Mikäli muistisairaus koskettaa sinua, saatat olla oikeutettu eläkettä saavan hoitotukeen, jolla voit kattaa osan tarvitsemistasi palveluista.
Teksti: Taru Latvala
Kuva: Shutterstock
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika SuominenToimitusjohtaja
Puh:+358505499707mika.suominen@suomenseniorihoiva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja se toimii seitsemällä eri paikkakunnalla työllistäen kymmenittäin hoiva-alan ammattilaisia. Yritys tuottaa luotettavia ja korkealuokkaisia avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluita 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva vahvistaa kuntoutus- ja fysioterapiaosaamistaan20.1.2022 16:23:34 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoriksi fysioterapeutti Iita Mastosalon. Nimityksen myötä yhtiö vahvistaa palveluaan ikääntyneiden kuntouttamisen ja toimintakyvyn ylläpidon osaamisalueella.
Suomen Seniorihoivan joulukampanjalla toteutetaan senioreiden unelmia maksutta26.11.2021 09:19:37 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva lanseeraa 28. marraskuuta Seniorin toive -hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana yritys kerää senioreiden toiveita. Kampanjan tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, millaisista asioista seniorit unelmoivat. Kampanjan loputtua yritys valitsee 12 toivetta, jotka toteutetaan vuoden 2022 aikana maksutta.
Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote
Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.
Saara Pitkälä ja Samuli Koskinen Suomen Seniorihoivan palvelutiimiin15.9.2021 12:27:26 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoreiksi Saara Pitkälän ja Samuli Koskisen 10.8.2021 alkaen.
Suomen Seniorihoiva tuo kiireettömän kotihoidon Turkuun26.5.2021 13:58:26 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on laajentanut toimintansa Turkuun ja avannut uuden toimipisteen Kupittaalle. Kiireettömään kotihoitoon erikoistunut yritys tuottaa avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluja ikäihmisille. Asiakkaan luona käy aina sama avustaja tai hoitaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme