Näistä Suomen historian erikoisnaisista ei kerrottu historiantunneilla!
21.6.2022 00:00:00 EEST | Atena | Tiedote

Maria Pettersson: Suomen historian jännät naiset – selvänäkijöitä, sotilaita, saarnaajia ja silmänkääntäjiä
Ilmestyy 23.8.2022
Huippusuositun Historian jännien naisten suomalainen sisarteos marssittaa esiin joukon naisia, joiden tarinat yllättävät, järkyttävät, viihdyttävät ja ajatteluttavat sopivasti. Suomessakin naiset olivat hyväsydämisiä, pahasuisia, auttavaisia ja itsekkäitä. Suomen historian jännien naisten tarinat 1500-luvulta aina 1900-luvulle saakka osoittavat, että Suomessakin naiset ovat raivanneet tietään, kohauttaneet ja herättäneet niin suuttumusta kuin ihailuakin.
Kirjan 75 inspiroivan tarinan joukossa ovat muun muassa seuraavat henkilöt:
J. C. Mæxmontan (s. 1844–1903) oli viinatehtailija ja ravintoloitsija, joka toi Helsinkiin varieteeartisteja, sammakkoihmisiä, tanssijoita ja tirolilaismuusikoita sekä Suomen ensimmäisen elokuvanäytännön. Hän kärsi ravintolayrittäjän epävarmuutta ja joutui myös politiikan pyörteisiin.
Marija-Emma Schul-Martin (s. 1896–1963) oli Suomessa toimineen vakoojaringin johtaja, kutsuista ja kaviaarista nauttinut tyylitietoinen maailmanluokan vakoilija sekä toistuvasti maata ja nimeä vaihtanut agentti. Hän toimitti valtavasti tiedustelutietoa lännestä Moskovaan ja hänet tuomittiin Suomen suurimman vakoojajutun päätekijänä.
Ruth Munck (s. 1886–1976) oli vapaaherratar, josta tuli sairaanhoitaja ensin jääkäreille ja sitten suomalaisille SS-miehille. Hän oli intohimoinen isänmaanystävä ja Hitlerin ihailija, joka päätyi vankilaan maanpetoksesta.
Vuokko Knuutila (s. 1906–2020) oli Suomen ensimmäinen lentäjätär, ilma-akrobaatti, toimittaja ja urheiluselostaja sekä Ylen ensimmäinen ulkomaanreportterinainen, joka kertoi suomalaisille muun muassa natsi-Saksassa järjestetyistä Berliinin olympialaisista sekä saamistaan rakkauskirjeistä ja lentopukumuodista.
Suomen historian jännien naisten kirjoittaja Maria Pettersson (s. 1984) on Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja, jonka unelma-ammatti oli kansainvälinen seikkailija. Hän on mennyt naimisiin kolmasti saman miehen kanssa, häämatkaillut Pohjois-Koreassa ja järjestänyt Euroopan parlamentissa vampyyrilarpin, joka huipentui (teko)verirituaaliin Brysselin riemukaaren päällä. Hänen ensimmäistä kirjaansa Historian jännät naiset on myyty yli 40 000 kappaletta.
Kirjan ulkoasu: Maria Manner
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Keitä ovat suomalaiset murhaajanaiset?7.4.2026 13:46:10 EEST | Tiedote
Kun nainen murhaa, uhrina on tyypillisesti oma lapsi tai puoliso, tekotapana myrkyttäminen tai tukehduttaminen. Heini Pitkäsen uutuuskirja avaa suomalaisnaisten tekemiä murhia ja esittelee 12 järkyttävää tapausta.
Miltä tuntuu, kun oma äiti katoaa muistisairauteen?1.4.2026 10:33:00 EEST | Tiedote
Äidinkielenopettajana työskentelevän Päivi Pekanheimon kauniissa ja omakohtaisessa teoksessa seurataan äidin katoamista muistisairauden varjoihin.
Sitten purjehdimme pohjoiseen -uutuuskirjan englanninkieliset oikeudet on myyty18.3.2026 12:48:15 EET | Tiedote
Sohvi Kangasluoman Sitten purjehdimme pohjoiseen -kirjan maailmanlaajuiset englanninkieliset oikeudet on myyty brittiläiselle Firefinch-kustantamolle. Sopimuksen neuvotteli Ahlbäck Agency. Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

