Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 1 112 000 euroa
– Haluamme kiittää kaikkia Nälkäpäivään osallistuneita vapaaehtoisia kerääjiä ja lahjoittajia. Teidän avullanne Punainen Risti on valmiina auttamaan hädänalaisia ihmisiä kotimaassa ja maailmalla, sanoo Nälkäpäivä-keräyksen koordinaattori Raisa Heinämäki.
Juuri nyt Suomen Punaisen Ristin henkisen tuen koulutetut vapaaehtoiset ovat tukemassa Kuopiossa tapahtuneen väkivallanteon järkyttämiä ihmisiä.
Ulkomailla tehtävän avustustyön lisäksi Suomen Punainen Risti pystyy katastrofirahaston avulla mm. kouluttamaan vapaaehtoisia auttajia ja toimimaan nopeasti äkillisissäkin kriisi- ja onnettomuustilanteissa. Henkisen tuen lisäksi autetaan mm. tulipaloissa kotinsa menettäneitä sekä tuetaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa.
Nälkäpäivän lipaskerääjiä oli tänä vuonna liikkeellä reilut 12 000 noin 400 paikkakunnalla.
Lipaskeräyksen tulos edellisvuotta pienempi
Heinämäen mukaan käteisen määrän jatkuva väheneminen näkyy lipaskeräyksen tuloksessa. Keräyksen muuttuminen pelkästä käteisen keräämisestä monikanavaiseksi lahjoitusten keräämiseksi on murrosvaiheessa.
– Kerääjillä on yhä useammin tarjota ihmisille mahdollisuus lahjoittaa MobilePaylla tai kortilla, ja näiden kanavien kautta tulevat lahjoitukset nousivatkin viime vuodesta jopa 260 %. Muut maksutavat eivät kuitenkaan vielä korvaa vähentyneiden käteislahjoitusten määrää, Heinämäki kertoo.
– Tarvitaan paljon työtä, jotta sekä vapaaehtoiset lipaskerääjät ja lahjoittajat ottavat uudet keräys- ja lahjoitustavat omikseen.
Nälkäpäivä-keräykseen voi lahjoittaa vielä lokakuun loppuun saakka. Keräyksen yhteenlaskettu tulos selviää marraskuun alussa.
Lahjoita katastrofirahastoon:
- tekstarilla - lähetä teksti SPR numeroon 16499, lahjoitat 15 €,
- verkossa osoitteessa www.nalkapaiva.fi/lahjoita
- MobilePaylla lahjoitusnumeroon 10900, tai
- tilisiirrolla tilille FI52 5000 0120 4156 73, viite 5173
Lisätietoja:
Nälkäpäivä-kampanjan koordinaattori Raisa Heinämäki, Suomen Punainen Risti, puh. 040 637 3379
Viestinnän asiantuntija Tuuli Daavittila, Suomen Punainen Risti, puh. 040 589 3414
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Hjälp till Jemen ur Finlands Röda Kors katastroffond – familjer som drabbats av översvämningar och konflikter har förlorat sina hem flera gånger18.9.2024 06:03:00 EEST | Tiedote
Översvämningar orsakade av störtregn har försvårat livet för miljontals människor i Jemen. Ur katastroffonden stöds Röda Korsets biståndsoperation på ett område, där den lokala hälso- och sjukvården anstränger sig för att hålla styr på sjukdomar som översvämningsvattnet för med sig.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta apua Jemeniin – tulvien ja konfliktin keskellä perheet ovat menettäneet kotinsa monta kertaa18.9.2024 06:03:00 EEST | Tiedote
Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat vaikeuttaneet Jemenissä miljoonien ihmisten elämää. Katastrofirahastosta tuetaan Punaisen Ristin avustusoperaatiota alueella, jossa paikallinen terveydenhuolto ponnistelee tulvaveden tuomien tautien hillitsemiseksi.
Nedsatt muskelstyrka utsätter finländare också i arbetsför ålder för olyckor – testa din funktionsförmåga med några rörelser12.9.2024 06:20:00 EEST | Tiedote
Hos en betydande del av befolkningen har exempelvis rörligheten och muskelstyrkan försämrats så mycket att risken för olyckor ökar. Kampanjen Olycksfallsdagen påminner att man kan testa sin egen fysiska funktionsförmåga med enkla rörelser. Man kan minska sin risk för olyckor genom att motionera.
Työikäisilläkin suomalaisilla lihasvoiman puute altistaa tapaturmille – omaa toimintakykyä voi testata muutamalla liikkeellä12.9.2024 06:20:00 EEST | Tiedote
Merkittävällä osalla väestöstä esimerkiksi liikkuvuus ja lihasvoima ovat heikentyneet niin, että tapaturmien riski kasvaa. Tapaturmapäivän kampanja muistuttaa, että omaa fyysistä toimintakykyä voi testata yksinkertaisilla liikkeillä. Tapaturmariskiä voi pienentää liikkumalla.
Finlands Röda Kors enkät: Majoriteten av Finlands befolkning anser att krigets lagar fortfarande behövs12.8.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Hela 88 procent av Finlands befolkning anser fortfarande att det behövs begränsningar för krig och väpnade konflikter.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme