Niina Mäntylä Vaasan yliopiston julkisoikeuden professoriksi: ”Jos kansalainen kokee jäävänsä syrjään päätöksenteossa, seurauksena voi olla maalittamista tai kansalaistottelemattomuutta”

– Vallan kontrolloinnissa tärkeää on kansalaisten ääni ja mahdollisuus osallistua. Eurooppalaisen oikeusvaltion lähtökohtana on demokratia. Jos kansalainen kokee, ettei saa ääntään millään muulla tavalla esille, hän saattaa esimerkiksi pyrkiä systemaattisesti vaikuttamaan epäasiallisin keinoin virkamiehen toimintaan.
Julkisoikeuden ytimessä on julkisen vallan käyttö ja kontrollointi, joka on yksi toimivan yhteiskunnan perusedellytyksistä.
– Siihen liittyen minua kiinnostaa myös valvonta. Kun puhutaan hallinnon heikoimmista asiakasryhmistä, kuten lapsista, valvonta on todella tärkeää. Näin siksi, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia käyttää oikeusturvakeinoja, kuten valittaa tai kannella, ja ilman tehokasta valvontaa heidän oikeuksiensa toteutuminen voi estyä. Tutkimushankkeissamme olemme nostaneet esiin muun muassa systemaattisen valvonnan tarvetta perusopetussektorilla.
Oikeusjärjestelmien ongelmien osoittelu ei riitä
Julkisen vallan kontrollointiin liittyy myös toinen Mäntylälle tärkeä tematiikka, virkavastuu. Virkavastuu on tärkeä julkisen vallan käyttöön sekä hallinnon lainalaisuuteen liittyvä kontrollikeino. Virkamies voi joutua virkavastuuseen, jos hän on rikkonut lakia tai virkasuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan tai laiminlyönyt tehtäviään. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi rikosoikeudellista vastuuta, vahingonkorvausvastuuta tai hallinnollista vastuuta.
– Julkishallinnon automaation ja digitalisaation myötä joudutaan miettimään uusia ratkaisuja ja sitä, kuka on vastuussa mistäkin, esimerkiksi automaattiseen päätöksentekoon liittyvissä vastuu- ja valvontakysymyksissä.
Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettu laki sisältää uudenlaisen ratkaisun vastuun pilkkomisesta. Säännös on tullut voimaan 1. toukokuuta. Automaatiossa on nimettävä eri vaiheissa vastuulliset henkilöt, jotka vastaavat esimerkiksi automaation käyttöönotosta tai valvonnasta.
– Täsmällisemmin määriteltyjä ja dokumentoituja vastuita ja toimintavelvoitteita tarvittaisiin laajemminkin julkishallinnossa, kun hallinto verkostoituu ja monitoimijaiset yhteistyörakenteet yleistyvät. Toisaalta Suomessa tyypillinen yksilövastuu ei yksinään välttämättä vastaa parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuuden haasteisiin, vaan myös julkisyhteisöjen juridista vastuuta organisaationa tulisi kehittää.
Professoriksi nimitetty Mäntylä on työskennellyt aiemmin Vaasan yliopistossa julkisoikeuden apulaisprofessorina. Hänet valittiin hieman yli kolme vuotta sitten yliopiston Tenure track -vakinaistamispolulle, jota pitkin voi edetä säännöllisten arviointien kautta professorin tehtävään.
– Tutkimuksessani haluan myös löytää ratkaisuja, en vain havaita oikeusjärjestelmien ongelmia.
Lisätietoja:
Niina Mäntylä, p. 029 449 8391, niina.mantyla@uwasa.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Biokaasu vauhdittaa vihreää siirtymää Pohjanmaan maakunnissa – uusi digitaalinen alusta yhdistää toimijat2.7.2025 09:03:45 EEST | Tiedote
Biokaasulla on merkittävä rooli alueellisen energiaomavaraisuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke DigiBiogasHubs tuo biokaasumarkkinoiden toimijat yhteen digitaalisen verkkoalustan avulla ja luo pohjan uudenlaiselle yhteistyölle. Alueellisten biokaasukeskittymien kehittäminen ja niiden välisten yhtymäpintojen tunnistaminen ovat keskiössä, kun tavoitteena on moninkertaistaa biokaasun tuotanto ja käyttö.
Vaasan yliopisto monipuolisesti Wasa Future Festivalin ohjelmistossa 11.–16.8.202530.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Wasa Future Festival toteutuu tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Vaasan yliopiston kanssa läheistä yhteistyötä vuosia tehnyt Wasa Future Festival on koko viikon kestoinen kansainvälinen tapahtuma, joka sisältää luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista ja poliitikoista koululaisiin.
Vaasan yliopiston tutkijoiden uusi politiikkasuositus: Valmiutta vapaaehtoisesti – kansalaisten osaaminen käyttöön27.6.2025 09:13:31 EEST | Tiedote
Vapaaehtoisten valmiusrekisteri mahdollistaisi turvallisuuskoulutettujen kansalaisten osaamisen hyödyntämisen kriisitilanteissa – erityisesti niiden, jotka eivät kuulu asevelvollisuusrekisteriin tai reserviin. Vaasan yliopiston tutkijoiden tuore politiikkasuositus esittää, että vapaaehtoisten valmiusrekisterin suunnittelussa tulee huomioida osallistujien näkemykset. Tällöin osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaasti ja yhdenvertaisesti osana kokonaisturvallisuutta.
Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat vahvan ja kilpailukykyisen konsernin26.6.2025 11:34:15 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama uusi korkeakoulukonserni on virallisesti perustettu tänään 26.6.2025. Osakassopimuksen allekirjoittaminen ja omistusjärjestelyjen tekeminen ovat merkittävät askeleet pitkäjänteisessä ja tiiviissä yhteistyössä, jota on rakennettu korkeakoulujen kesken vuosien ajan.
Uusi ainutlaatuinen datakeskuksiin keskittyvä tutkimusympäristö WSTAR rakentuu Vaasaan Technobothniaan25.6.2025 10:45:43 EEST | Tiedote
Uusi datakeskustekniikkaan keskittyvä tutkimusympäristö rakennetaan Vaasaan Technobothnian tiloihin, ja sen odotetaan valmistuvan syksyyn mennessä. Neljän korkeakoulun muodostama konsortio juhlisti perjantaina 13. kesäkuuta uuden WSTAR-tutkimusinfrastruktuurin rakennustöiden alkamista. Valmistuessaan se muodostaa ainutlaatuisen kokonaisuuden Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme