Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Niko Tähti kilpailee nuorten kokkien maailmanmestaruudesta Kanadassa

Jaa

Kokkien MM-kilpailujen loppukilpailussa 20.-21.9.2019 nähdään suomalaista verta, kun nuori huippuammattilainen Niko Tähti kisaa maailmanmestaruudesta. Pian nähdään, rakentaako Suomen edustaja maailman parhaan menukokonaisuuden kuhan ympärille.

Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpalut, Chaîne des Rôtisseurs. Kuvaaja Reija Satokangas
Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpalut, Chaîne des Rôtisseurs. Kuvaaja Reija Satokangas

Kisa on erityisen haastava, sillä se perustuu ruokakoriin (Black Box), jonka tarkka sisältö paljastetaan kilpailijoille vain puoli tuntia tunti ennen kokkauksen aloittamista. Pääruokalaji, kokonainen kuha (Manitoba walleye), on kerrottu ennakkoon, samoin kuin lista yhteisistä raaka-aineista, josta löytyy mm. kasviksia, tuoreita yrttejä, liemiä ja hedelmiä. Kilpailijoiden tulee suunnitella raaka-aineiden pohjalta menu ja valmistaa se neljälle hengelle kolmen tunnin kilpailuajan puitteissa. Myöhästymisestä rangaistaan pisteiden alentamisella.

Vahva tekniikkaosaaminen Tähden valttina

Loppukilpailuun on hyväksytty 22 eri maan edustajaa. Kansainvälinen tuomaristo koostuu neljästä tekniikkatuomarista, jotka arvioivat mm. ammattitekniikkaa, taloudellisuutta ja hygieniaa. Makutuomareina työskentelee yhdeksän kansainvälisesti tunnettua ammattilaista. Tuomarit pisteyttävät myös töiden organisointikyvyn, menun ruokalajien esillepanon, lämpötilat, ruoan rakenteen ja maut. Suomea edustaa tuomaristossa Vice-Conseiller Culinaire Esa Koppelo.

Tähti voitti aiemmin SM-kilpailun kuluvan vuoden helmikuussa, jolloin voitto ratkesi tekniikkatuomareiden pisteillä. Tähden kokonaisuus oli tasoltaan erinomainen niin tekniikan kuin makujenkin suhteen, ja erityisen suvereeni fileerauksessa, teknisissä, taloudellisissa ja hygieniatoimissa. Tuomariston mukaan hän valmisti tasapainoiset annokset, joissa maut muodostivat harmonisen kokonaisuuden. Tähden työpaikka on Lapland Hotels Olos Muoniossa.

Voittaja selviää lauantaina 21.9. Gaala-illallisen yhteydessä. Voittajalle on luvassa mm. opintomatka Pariisin le Cordon Bleu -kouluun, tavarapalkintoja sekä kansainvälistä tunnustusta. Viime vuonna nuorten kokkien MM-kilpailuissa kolmannen sijan saavuttaneelle Emmiina Lehtoselle kilpailumenestys on tuonut mahdollisuuksia luoda kansainvälistä uraa Australiassa.

Nuorten kokkien MM-kilpailu on maailman merkittävimmän kansainvälisen gastronomisen järjestön, Chaîne de Rôtisseurs’n eli Paistinkääntäjien järjestämä. Kilpailujen tarkoituksena on mahdollistaa kokkien kehittyminen alallaan sekä osoittaa taitojaan kansallisesti ja kansainvälisesti.

Myös tuomaristossa mukana suomalaista osaamista

Kilpailun arvostelee kansainvälinen, kutsuttu 13-jäseninen ammattilaistuomaristo. Jo yli kaksikymmentä vuotta ruokakilpailuissa vaikuttanut koulutuspäällikkö Esa Koppelo on yksi heistä. Päivätyössään hän vastaa Oulun seudun ammattiopiston horeca- ja elintarvikealan koulutuksesta sekä Opetusravintolan toiminnasta. Koppelo on saanut PRO-palkinnon opettajasarjassa vuonna 2017.

Kilpailun arviointi -ja pistelaskujärjestelmässä noudatetaan Keittiömestareiden Maailmanliiton ohjeistusta. Kilpailijan maksimipistemäärä on 100 pistettä, joka muodostuu seuraavasti:

Keittiötekniikka 40 p.

Ammattihygienia - 5 pistettä

Mise en Place eli esivalmistus ja töiden organisointi - 10 pistettä

Tekniikka ja toteutus - 15 pistettä

Ammattitaito - 5 pistettä

Raaka-aineiden ja ainesosien oikea käyttö - 5 pistettä

Ajoitus, myöhästyminen 1 minuutti / 1 p.

 

Maku 60 p.

Esillepanon menetelmät ja esittely - 5 pistettä

Ruokalajin annoskoko ja menun tulee olla ravitsemuksellisesti ja tasapainoinen - 5 pistettä

Ammattitaidollinen vaativuus, luovuus ja ruoka-aineiden yhteensopivuus - 15 pistettä

Aromi, maku, rakenne ja esillepanojen lämpötilat - 35 pistettä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Martti Lehtinen
opetusneuvos
chef.martti.lehtinen@gmail.com
Mobile: +358405040863
Honorary Lifetime Member of WACS
www.worldchefs.org
Conseiller Culinaire Commandeur du Baillage de Finlande
Chaîne des Rôtisseurs
www.rotisseurs.fi

Kuvat

Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpalut, Chaîne des Rôtisseurs. Kuvaaja Reija Satokangas
Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpalut, Chaîne des Rôtisseurs. Kuvaaja Reija Satokangas
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Chaîne des Rôtisseurs Finlande
Chaîne des Rôtisseurs Finlande



http://www.rotisseurs.fi

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ryon Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on yli 2 000, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Valtteri Paltamaa uusi tulevaisuuden lupaus keittiöalalla – selvä voitto nuorten kokkien suomenmestaruuskilpailussa15.2.2020 19:35:11 EET | Tiedote

Alle 27-vuotiaiden kokkien suomenmestaruuskilpailuissa Jyväskylässä kahdeksan nuorta keittiöalan ammattilaista ottivat mittaa toisistaan valmistamalla kolmen ruokalajin menun. Kilpailun voittaja Valtteri Paltamaa lähtee seuraavaksi taistelemaan voitosta kansainvälisiin kilpailuihin. Syyskuussa maailman parhaat nuoret kokit kilpailevat Ranskan Pariisin Cordon Bleu -koulussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme