EHYT

Nikotiiniton Suomi saavutetaan nuorten ympäristöihin vaikuttamalla

Jaa
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä julkisti eilen kehittämisehdotuksensa lakimuutoksiksi ja muiksi toimenpiteiksi, joiden tarkoituksena on tukea ja edistää tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumista Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Erityisen kannatettavia ovat EHYT ry:n näkemyksen mukaan toimenpide-ehdotukset, jotka liittyvät nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön aloittamisen ehkäisyyn.

“Nuoria voidaan suojella tehokkaasti käytön aloitukselta nostamalla ikärajat 20 ikävuoteen. Lisäksi valtionavustusten perusteena tulee olla sitoutuminen tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisemiseen, mikäli toiminta kohdistuu alaikäisiin”, kertoo EHYTiä kehittämistyöryhmässä edustanut osastopäällikkö Heikki Luoto. 

Ikärajojen nostaminen tutkitusti tehokasta

Tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja nikotiinia sisältävien tupakan vastikkeiden myynnin, luovuttamisen ja välittämisen, sekä tuotteiden maahantuonnin ja hallussapidon ikärajojen nostaminen on tutkimusten mukaan tehokas keino ehkäistä nuorten nikotiinituotteiden käytön aloitusta.

Suurin osa nikotiinituotteiden käyttäjistä on aloittanut käytön 20 ikävuoteen mennessä ja arvioiden mukaan ikärajan nosto kahdella vuodella todennäköisesti vähentäisi eniten käytön aloitusta 15–17-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Mitä myöhemmälle iälle nikotiinituotteiden käytön kokeilut voidaan siirtää, sitä epätodennäköisemmäksi ne muuttuvat ja myös alaikäisille välittäminen vähenee. Ikärajojen nostamisella voidaan kaventaa väestön terveyseroja ja saavuttaa vaikuttavia kansanterveydellisiä hyötyjä.

“Ikärajojen nostamisesta on hyviä kokemuksia jo muun muassa Yhdysvalloista ja monissa muissa maissa ikärajojen muutoksiin liittyviä toimenpiteitä harkitaan. Myös suomalaisista enemmistö kannattaa ikärajojen nostoa”, EHYTin nikotiinittomuuden edistämisen asiantuntija Katri Saarela sanoo. 

Valtionavustusten kriteereihin lisättävä nikotiinittomuuteen sitoutuminen

Lasten ja nuorten nikotiinittomuutta edistää myös ehdotus, että liikuntalain perusteella myönnettävien valtionavustushakemusten vastuullisuuskriteereihin on lisättävä sitoutuminen tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn kaikessa toiminnassa, jos toiminta on osittain tai kokonaan kohdistettu alaikäisiin.
Myös nuorisolain perusteella myönnettävien valtionavustusten arvioinnissa opetus- ja kulttuuriministeriön tulee huomioida sitoutuminen tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn.

EHYTin Sportti-hankkeen projektipäällikön Jari Hätisen mukaan suomalaisista 9- ja 11-vuotiaista yli kaksi kolmasosaa osallistuu urheiluseuratoimintaan ja harrastuksen parissa vietetään usein monta tuntia viikossa.

“Urheiluseuratoimintaan osallistuvien lasten ja nuorten suuri osuus korostaa seuratoiminnan kasvatuksellista vastuuta sekä mahdollisuutta vaikuttaa tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn ja terveiden elintapojen edistämiseen”, Hätinen toteaa.

On havaittu, että nuuskan käyttö saattaa olla ohjattuun urheiluharrastukseen osallistuneiden poikien keskuudessa muita nuoria yleisempää.

“Valmentajat ja muut urheiluseuratoimijat ovat merkittäviä roolimalleja urheiluseuroissa harrastaville nuorille. Heidän esimerkillään on vaikutusta nuorten päihteiden käyttöön. Tästä huolimatta aikuisten nuuskaamista ja muiden nikotiinituotteiden käyttöä on havaittu esiintyvän varsin yleisesti lasten ja nuorten urheiluseuraharrastamisen yhteydessä”, kertoo Hätinen.

Tupakkalain tavoitteen saavuttaminen edellyttää ehdotettujen toimenpiteiden systemaattista ja määrätietoista käyttöönottoa ja niiden tulee näkyä jo seuraavassa hallitusohjelmassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Työmme pohjautuu tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Rahapelilain muutos uhkaa lisätä rahapelihaittoja9.12.2025 08:37:18 EET | Tiedote

Hallitus väistää poliittista vastuutaan, kun se on siirtämässä eduskunnan käsittelyssä olevan rahapelilain uudistuksen seuraavalle hallituskaudelle. Tutkimustiedon valossa hallituksen esitys laista todennäköisesti lisää suomalaisten rahapelaamista ja siitä syntyviä haittoja, kun verkkokasinoiden ja kaikkein haitallisimpien rahapelien markkinointia lisätään. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on erityisen huolissaan alaikäisten rahapelaamisesta, joka tuoreimman THL:n kouluterveyskyselyn mukaan on kasvussa.

EMBARGO 20.11. klo 7.00: Valtaosa vanhemmista huolissaan nuorten digilaitteiden käytöstä20.11.2025 07:00:00 EET | Kutsu

Yli 80 prosenttia huoltajista on huolissaan digipelaamisen tai sosiaalisen median aiheuttamista haitoista nuorten elämässä, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Pause-hankkeen selvitys. Suurimmat huolenaiheet liittyvät nuorten ajankäyttöön, jonka lisäksi esille nousivat mielen hyvinvoinnin ja arjessa jaksamisen kysymykset. Hyötyinä puolestaan nähtiin kielitaidon karttuminen, yhteisöllisyyden kokemukset ja sosiaalisen yhteydenpidon mahdollisuudet.

Mediakutsu: Tule kuulemaan nuorten digihaittojen ehkäisystä – aamiaistilaisuus 20.11. Helsingissä ja verkossa13.11.2025 07:50:00 EET | Kutsu

Miten nuorten hyvinvointia voidaan tukea digitalisoituneessa yhteiskunnassa? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n kutsuu median edustajat ja muut kiinnostuneet Teinit, perheet ja älylaitteet – Pause-hankkeen loppuseminaariin 20.11. klo 9.15–12.00 Sofia-rakennuksen Lyhtysaliin Helsingin keskustaan (Sofiankatu 4A). Tilaisuutta voi seurata myös etänä. Aamun aikana kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja nuorten digihaittojen ehkäisystä sekä somen vaikutuksista mieheyteen ja kasvamiseen. Tilaisuudessa kuullaan myös Pause-hankkeen selvityksestä, jossa kartoitettiin yläkouluikäisten nuorten huoltajien sekä koulujen henkilöstön näkemyksiä ja kokemuksia nuorten digimedioiden käytöstä, ja erityisesti niihin liittyvistä haitoista. Ohjelma 8.45–9.15 Aamiainen 9.15–9.25 Alkusanat: juontaja Joanna Kuvaja 9.25–10.00 Oppeja digihaittojen ehkäisystä: kotien ja koulujen tarpeet ja niihin vastaaminen hanketyön kautta: projektipäällikkö Aino Harvola & asiantuntija Maria Kankkunen, Pause-hanke, EHYT ry 10.00–10.10

Alkoholin kotiinkuljetus ja etämyynti uhkaavat suomalaisten terveyttä – voitot ulkomaille, haitat Suomeen8.10.2025 08:31:15 EEST | Tiedote

Eduskunta käy tänään (8.10.2025) lähetekeskustelun hallituksen esittämästä lakimuutoksesta, joka laajentaisi alkoholijuomien etämyyntiä, toimitusmyyntiä ja markkinointia. Laki uhkaa kärjistää ja lisätä alkoholista syntyviä haittoja Suomessa samalla, kun taloudelliset hyödyt kohdentuvat yksityisille alkoholin myyjille ja tuottajille sekä alkoholikauppiaille ulkomailla. Esitys uhkaa vesittää tutkitusti vaikuttavat ja kustannustehokkaat keinot, joilla voidaan vähentää alkoholihaittoja väestötasolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye