Nimi voi vaikeuttaa uralla etenemistä – Rasisminvastainen viikko kannustaa puuttumaan työelämän syrjintään

Nimellä on vaikutusta siihen, kenet kutsutaan työhaastatteluun. Jos työnhakijan nimi kuulostaa ulkomaalaiselta, mahdollisuus päästä työhaastatteluun on heikompi kuin suomalaisen nimen omaavalla.
20.–26.3. vietettävä Rasisminvastainen viikko tuo tänä vuonna esiin etenkin työelämässä tapahtuvaa syrjintää. Viikko kannustaa jokaista tunnistamaan rasismin sekä vastustamaan syrjintää.
Ulkomaalaistaustaiset ihmiset kohtaavat syrjintää etenkin työtovereiden ja esihenkilöiden asenteissa, työuralla etenemisessä sekä palkkauksessa. Silti vain 7 % työssä tai työnhaussa syrjintää kokeneista on ilmoittanut asiasta eteenpäin.
”Rasismi voi olla tietoista toimintaa tai huutelua, mutta myös tahattomia kommentteja tai näennäisen neutraaleja käytäntöjä, jotka kuitenkin sulkevat osan ihmisistä ulkopuolelle. Onkin tärkeää tunnistaa rasismi arjessa ja rakenteissa, tiedostaa omat ennakkoluulot sekä toimia aktiivisesti syrjivien rakenteiden purkamiseksi”, kannustaa Punaisen Ristin kotoutumisen tuen suunnittelija Sanna Saarto.
Rasismin kitkemisessä tärkeää on sekä tunnistaa omat asenteensa että puuttua rohkeasti syrjintään. Ohjeita rasismin torjumiseen löytyy täältä.
Rasisminvastainen viikko näkyy sosiaalisessa mediassa sekä erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen. Somessa viikkoa voi seurata tunnisteella #RasisminvastainenViikko. Työ- ja elinkeinoministeriö, oikeusministeriö ja Suomen Punainen Risti järjestävät myös seminaarin aiheesta Yhdenvertainen työelämä – miten sitä rakennetaan? Seminaaria voi seurata etäyhteyden kautta, ilmoittautuminen löytyy täältä.
Ennakkoluulottomat edelläkävijät esiin
Rasismin vastaisen viikon kunniaksi Punainen Risti myöntää Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia henkilöille tai yhteisöille, jotka edistävät toiminnallaan inhimillisyyttä ja yhdenvertaisuutta. Tunnustuksia jakavat paikalliset Punaisen Ristin piirit eri puolilla Suomea.
Helsingin ja Uudenmaan piiri palkitsee paperittomien klinikan
Global Clinicit ovat vapaaehtoisvoimin toimivia paperittomien klinikoita. Klinikat tarjoavat apua ilmaiseksi, anonyymisti ja luottamuksellisesti.
”Hoidon ja neuvonnan lisäksi Global Clinic on alusta alkaen tehnyt vaikuttamistyötä sen eteen, että jokaiselle taattaisiin taustaan katsomatta oikeus terveyteen ja myös paperittomat saisivat kiireetöntä hoitoa julkisessa terveydenhuollossa”, piiri perustelee valintaa.
Onnistunutta kotoutumistyötä ja yleisurheilua
Punaisen Ristin Oulun piiri myöntää Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen Kuusamon kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Raisa Kuusistolle. Kuusisto on edistänyt asiakkaiden kotoutumista sekä tiivistänyt Punaisen Ristin Kuusamon osaston ja viranomaisten yhteistä toimintaa ja yhteistyötä. Länsi-Suomessa palkinnon sai Uuraisten kunta, joka on ottanut vastaan sotaa pakenevia perheitä ja toiminut hyvässä yhteistyössä paikallisen vastaanottokeskuksen kanssa.
Turunmaa (Åboland) kiitti tunnustuksella Saaristo ilman rajoja -kannatusyhdistystä heidän monipuolisesta työstään maahanmuuttajien parissa. Yhdistys on tarjonnut maahanmuuttajille koulutusta sekä mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tapahtumiin. Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla (Österbotten) Ennakkoluulottomana edelläkävijänä palkittiin opettaja Cecilia Österlund, joka on kannustanut paikallisia maahanmuuttajanuoria yleisurheilun pariin.
Tasapuolista koulutusta, kiusaamisen vastaista taistelua ja sukupuolten yhdenvertaisuutta
Lapissa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksella palkittiin Carita Seikkula. Seikkula toimii opettajana koulutuskeskus REDUlla Rovaniemellä, jossa hän on vetänyt lähihoitajakoulutusta maahanmuuttajille. Varsinais-Suomessa palkinnon sai Monikulttuurinen varhaiskasvatus, koulu ja koti ry:n, jonka tavoitteena on vahvistaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä ja toimia opettajien tukena.
Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piiri palkitsee tänä Ennakkoluuloton edelläkävijä -palkinnolla sekä koulukiusaamista vastustaneen taikuri Janne Mustosen että Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekamin, joka tarjoaa ammatillista koulutusta maahan tulleiden nuorten ja aikuisten erityistarpeet huomioiden.
Hämeessä palkittiin Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen, joka on haastanut yhteiskuntaa pohtimaan sukupuolen moninaisuutta ja luonut siltoja erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamisille.
Huomautus medioille: Tiedotteen embargo koskee Ennakkoluuloton edelläkävijä -palkittujen osuutta.
Lisätietoja:
Sanna Saarto
Kotoutumisen tuen suunnittelija, Suomen Punainen Risti
p. 040 843 0004
sanna.saarto@punainenristi.fi
Matleena Merta
Viestinnän asiantuntija, Suomen Punainen Risti
p. 040 581 1063
matleena.merta@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Finlands Röda Kors hjälper människor som förlorat sina hem i cyklonen i Myanmar25.5.2023 06:10:00 EEST | Tiedote
Finlands Röda Kors beviljar 150 000 euro ur sin katastroffond för nödhjälp i Myanmar, där cyklonen Mocha har orsakat enorma skador. Människorna som förlorat sina hem behöver hälsovård, rent vatten och skydd.
Suomen Punainen Risti auttaa Myanmarin hirmumyrskyssä kotinsa menettäneitä25.5.2023 06:10:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 150 000 euroa hätäapuun Myanmarissa, jonne iskenyt Mocha-sykloni on aiheuttanut valtavaa tuhoa. Kotinsa menettäneet tarvitsevat terveydenhuoltoa, puhdasta vettä ja suojaa.
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till Mentalhälsoambulansen8.5.2023 05:33:00 EEST | Tiedote
Finlands Röda Kors beviljar utmärkelsen Humanitär handräckning till Mentalhälsoambulansen inom den prehospitala akutsjukvården i Birkalands välfärdsområde. Mentalhälsoambulansen, som genomförts som ett försök, är en ny lösning för att svara på behoven bland människor som är mest utsatta.
Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Mielenterveysambulanssille8.5.2023 05:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalvelujen Mielenterveysambulanssille. Kokeiluna toteutettu Mielenterveysambulanssi on uudenlainen ratkaisu vastata heikoimmassa asemassa olevien tarpeisiin.
Poliisi ja Vapepa järjestävät lauantaina 6.5. etsintäharjoituksen Lapualla28.4.2023 16:32:07 EEST | Tiedote
Harjoituksessa etsitään viime vuoden marraskuussa kadonnutta nuorta miestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme