Nimitysuutisia Werner Söderström Osakeyhtiön markkinoinnissa ja viestinnässä

Jaa

Werner Söderström Osakeyhtiö vahvistaa markkinointi- ja viestintäorganisaatiotaan kesäkuussa kahdella nimityksellä.

FM Johanna Harkkila on nimitetty viestintäpäälliköksi. Hän on kokenut kustannusalan ammattilainen, joka on työskennellyt kustannustoimittajana Kustannusyhtiö Tammen suomennetun kaunokirjallisuuden osastolla vuodesta 2006. Alalla hän on ollut vuodesta 2000 ja tehnyt monipuolisesti kirjoja Muumeista Keltaiseen kirjastoon.

"Kustantavan osaston puolella olen ollut tuomassa suomalaisille lukijoille maailmankirjallisuuden merkkiteoksia, ja nyt on mahtavaa päästä kustannusprosessin toiseen päähän kertomaan maailmalle tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista. Werner Söderström Osakeyhtiö toimii vakaasti sivistyksen puolesta mutta kohtaa innostuneesti myös uudet ilmiöt, ja tähän vireään työyhteisöön on ilo kuulua”, sanoo Johanna Harkkila.

FM Petra Minn on nimitetty digitaalisista kanavista vastaavaksi asiakasmarkkinointipäälliköksi. Hän on vuodesta 2018 lähtien työskennellyt Werner Söderström Osakeyhtiössä digimyyntipäällikkönä ja sitä ennen kirjastojen sähkö- ja äänikirjapalvelu Ellibsissä sekä kieli- ja käännösteknologiayritys Lingsoftissa.

"On ollut hienoa seurata digitaalisten kirjojen läpimurtoa Suomessa sekä palveluntoimittajan että kustantamon näkökulmasta. Erityisesti äänikirjojen avulla kirjoille on löytynyt nyt uusi paikka ihmisten arjesta, ja tänä vuonna jo joka kolmas kustantamoidemme myymä kirja on ollut äänikirja. Nyt Suomen johtavassa digitaalisten kirjojen kustantamossa koen olevani juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan – tarinoiden ja teknologian solmukohdassa, jossa tulevina vuosina tulee tapahtumaan vielä paljon uutta", sanoo Petra Minn.

”Saamme Johannasta upean viestinnän tekijän. Sisällöntuntemus ja kokemus maailmankirjallisuuden parhaimmistosta antavat hienot lähtökohdat kertoa kirjoistamme kaikille kirjallisuuden ystäville.

Digitaalisten kirjojen, etenkin äänikirjojen suosion kasvu on meille kustantamossa jatkuva ilon aihe. Petra tuo tiimiimme tärkeää ja merkityksellistä digiosaamista ja vahvistaa markkinointiviestinnän tiimiä entisestään”, sanoo Reetta Miettinen, Werner Söderström Osakeyhtiön markkinointi- ja viestintäjohtaja.

Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoperheeseen kuuluvat WSOY, Tammi, Johnny Kniga, Readme.fi ja Kosmos. Yritys toimii kirjallisuuden suunnannäyttäjänä ja tuo kiinnostavimpia kirjoja niin Suomesta kuin maailmalta lukijoiden ulottuville.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johanna Harkkila
Viestintäpäällikkö
+358 41 4497274
johanna.harkkila@tammi.fi

Petra Minn
Asiakasmarkkinointipäällikkö
+358 44 564 9669
petra.minn@wsoy.fi

Reetta Miettinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
+358 40 8344 340
reetta.miettinen@wsoy.fi

Tietoja julkaisijasta

Werner Söderström Osakeyhtiö
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 300

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Werner Söderström Osakeyhtiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme